Valikko
Kotimaa

Jäille ei kannata mennä Etelä-Suomessa

Suojasää saa jään syöpymään virtapaikoissa, jolloin se voi pettää alla.

Viime päivien vesisateet ovat sulattaneet lumia ja heikentäneet jäitä. Jäälle ei kannata mennä Etelä-Suomessa, varoittaa Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Patrick Eriksson.

Vaikka takana on tuntuvien pakkasten aika, jäät eivät paksuntuneet niin paljon kuin olisivat voineet, koska päälle satanut lumi toimi eristeenä, hän muistuttaa.

Tukevaa jäätä on vain Perämerellä. Siellä on myös pakkasta.

Viime päivien vesisade ei sinänsä ole heikentänyt jäätä, koska lämpötila on ollut lähellä nollaa.

Satanut vesi on imeytynyt jään päällä olevaan kuohkeaan pakkaslumeen. Tämä on tehnyt jään painavammaksi, ja se on saattanut painua vedenpinnan alle. Käytännössä sen on huomannut siitä, että jään päällä on saattanut olla vettä.

Vesisohjossa liikkuminen jäällä on hankalaa, eikä vaaran paikkoja ole helppo nähdä. Tällainen jää saattaa pettää alta, Eriksson huomauttaa.

Suojasää voi myös ohentaa jäätä altapäin. Näin käy varsinkin paikoissa, joissa on virtausta, hän varoittaa.

Vaaranpaikkoja ovat joet, kapeikot, salmet, karikot, niemenkärjet, jokien ja purojen suistot sekä äkkijyrkkien rantojen edustat. Myös sillat ja laiturit synnyttävät virtauksia.

Kaislikossa jää on heikompaa kuin avoimessa vedessä, Ilmatieteen laitos muistuttaa.

Ei jäälle ilmanapuvälineitä

 Jäälle ei pitäisi mennä ilman jäänaskaleita kaulassa. Ne ovat vähimmäisvarustus, Ilmatieteen laitos muistuttaa.

 Mukana tulisi olla myös tukeva metallipäinen keppi, jolla voi kokeilla jään laatua, sekä vähintään 20 metriä pitkä heittoliina.

 Pelastusliivit suojaavat viimalta. Pillin ääni kuuluu hädän sattuessa kauemmas kuin huuto.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lumi
  • Jäätilanne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    3. 3

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    4. 4

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    5. 5

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    6. 6

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    10. 10

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää