Valikko
Kotimaa

Suunnitelma poliisiasemien sulkemisesta harmittaa ja hirvittää maakunnissa

Poliisiasemien sulkemisten tiedetään lisäävän ajokilometrejä ja turvattomuuden tunnetta.

Maakunnissa ollaan tyytymättömiä ja huolissaan sisäministeriön suunnitelmista lakkauttaa jopa 16 poliisiasemaa eri puolilla Suomea.

HS uutisoi torstaina, että ministeriö kaavailee sulkevansa pieniä poliisiasemia poliisilaitosten ydinalueiden ulkopuolella. Kunnissa, joista poliisiasema uhkaa kadota, tiedetään, että tulevaisuudessa ajokilometrit lisääntyisivät niin poliisilla kuin kansalaisilla. Myös turvallisuuden tunteen uskotaan heikentyvän.

Yksi lakkautusuhan alla olevista poliisiasemista sijaitsee Ilomantsissa, maan itäisimmässä kunnassa. Asemalla hoidetaan lupa-asioita, ja poliisi tekee rikostutkintaa, mutta lähtee tarvittaessa hälytystehtäviin.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hilkka Hiltusen (kesk) mukaan suunnitelmat pelottavat, sillä jo nyt poliisin tulo paikalle saattaa kestää pitkään.

”Kyllä se lisää ihmisten turvattomuuden tunnetta, kun päinvastoin tällä hetkellä sitä pitäisi yrittää lisätä. Täällä on pitkät välimatkat ja jos täällä jotakin sattuu, avunsaanti on tosi huonoa”, hän sanoo.

Jatkossa lähin poliisiasema olisi Joensuussa, jonne on Ilomantsin kuntakeskuksesta 75 kilometriä, itärajan kylistä 140 kilometriä.

Oulun seudulla lakkautukset eivät pidennä välimatkoja yhtä paljon. Poliisipäällikkö Sauli Kuha uskoo, etteivät Limingan ja Haukiputaan poliisiasemien sulkemiset tuo suurta muutosta kuntalaisten elämään. Jatkossa lupapalvelut on haettava Oulusta, jonne siirtyy myös rikostutkinta.

”Kenttätoiminta ei muutu. Partio on läsnä entiseen tapaan”, Kuha sanoo.

Lakkautukset tuovat lisäasiointia Oulun lupapalvelupisteeseen, mutta ruuhkia ei odoteta.

”Ajokortit siirtyivät vuodenvaihteessa Trafille, mikä vei 30 prosenttia meidän työmäärästä”, Kuha sanoo.

Lounais-Suomessa Huittisten kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa kertoo kaupungin vastustavan jyrkästi paikallisen poliisiaseman lakkautusta muun muassa poliisin näkyvyyden sekä käytännön syiden takia.

"Poliisiasema parantaa poliisin näkyvyyttä", Peltomaa sanoo.

Hänen mukaansa näkyvyydellä on suora vaikutus kaupunkilaisten turvallisuuden tunteeseen, joka on häilynyt muun muassa turvapaikkakeskustelun myötä.

Turvapaikkakeskusteluun viittaa myös Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Arto Pirttilahti (kesk.). Mänttä-Vilppulan poliisiasema on lakkautuslistalla.

”Ylä-Pirkanmaalla on toista tuhatta pakolaista, jotka tarvitsevat lupapalveluita ja tietysti järjestyksen ylläpidossa läsnä olevaa poliisia”, hän sanoo.

Huittisten Peltomaa huomauttaa, että poliisiaseman lakkautus vaikuttaisi myös esimerkiksi kaupungin sosiaalityöntekijöiden työhön. Jatkossa heidän olisi matkustettava alaikäisten kuulusteluihin toiselle paikkakunnalle.

Ilomantsin kunnanjohtaja Markku Lappalaisen mukaan ihmiset ymmärtävät maailman muuttuvan, mutta he kaipaavat tietoa. Ministeriön pitäisi kertoa, miten turvallisuus taataan sulkemisten jälkeen.

”Ihmisille tulee tunne, että poliisi on hylkäämässä Ilomantsin, vaikka siitä ei lie kyse. Täällä on rakennettu kattava laajakaistaverkko, jonka varaan turvallisuuspalveluitakin voidaan osittain rakentaa. Olemme valmiita miettimään näitä yhdessä”, Lappalainen sanoo.

Lakkautuslistalla 16 poliisiasemaa

 Sisäministeriön suunnitelma poliisin toimipisteiden vähentämiseksi esitellään sisäministeri Petteri Orvolle (kok.) lähiaikoina. Sulkemiset toisivat miljoonan euron vuosisäästöt.

 HS:n tietojen mukaan poliisiasemat ollaan vähentämässä 16 kunnasta: Mäntsälä, Hanko, Eura, Huittinen, Kaarina, Parikkala, Mänttä-Vilppula, Lempäälä, Ylöjärvi, Ilomantsi, Juva, Mäntyharju, Outokumpu, Siilinjärvi, Haukipudas, Liminka.

 Helsingissä poliisi olisi luopumassa Töölön Kisahallin ja Itäkeskuksen putkatiloista, osasta Malmin poliisiasemaa ja Länsi-Pasilan autohalleja.

 Suomessa on 11 poliisilaitosta, joilla on nyt 119 poliisiasemaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Poliisi
  • säästöt
  • Sisäministeriö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Työntekijän terveyden tuhonneen vantaalaiskoulun lattian alta löytyi silkkaa vettä – myös ilkivalta on pahentanut tilannetta

    3. 3

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    7. 7

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    8. 8

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    9. 9

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    10. 10

      Mielenosoitukset lietsonut Aleksei Navalnyi on vaikea pala Putinille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    5. 5

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    6. 6

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    7. 7

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    8. 8

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää