Valikko
Kotimaa

Viikonloppuna bongataan pihan lintuja – hömötiaiset ja varpuset ovat vähentyneet rajusti

BirdLife Suomi järjestää tapahtuman lintujen tunnistamiseksi. Tänä talvena seurataan, miten viime vuoden kylmä kesä ja juuri päättynyt kova pakkasjakso ovat vaikuttaneet talvilintuihin.

Onko pensasaidassa sirkuttava lintu varpunen vai pikkuvarpunen? Sitä mietitään jälleen monella kotipihalla, kun BirdLife Suomi järjestää valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman viikonloppuna.

Tänä talvena seurataan, miten viime vuoden kylmä kesä ja juuri päättynyt kova pakkasjakso ovat vaikuttaneet talvilin­tuihin.

”Onko lintuja tavallista vähemmän, koska viime kesänä monen lajin pesintä meni huonosti? Pakkasjaksokin on saattanut vaikuttaa niihin”, sanoo tiedottaja Jan Södersved BirdLife Suomesta.

Tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja. Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomelle, joka saa tällä tapaa tietoa linnustosta.

”Jo 11. kertaa järjestettävän ­Pihabongauksen tuloksissa näkyy selvästi esimerkiksi varpusen ja hömötiaisen väheneminen. Nyt molemmat lajit luokitellaan uhanalaisiksi”, kertoo BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi tiedotteessa.

Hömötiainen on metsälintu, jonka määrä on vähentynyt voimakkaasti 2000-luvulla metsätalouden muutosten myötä. Varpusten määrä on vähentynyt jo kymmeniä vuosia.

”Varpusen kohdalla on vaikea sanoa. Sen katoon vaikuttavat luultavasti useat syyt. Pikkuvarpunen on täysin päinvastainen esimerkki. Se lisääntyy samaa tahtia kuin varpunen vähenee”, sanoo tiedottaja Södersved.

Viime talvena Pihabongaukseen osallistui 23 000 ihmistä, ja määrä on noussut Södersvedin mukaan joka vuosi. Osallistuakseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä kyseessä ole kilpailu.

”Joka talvi ilmoitetaan yli puoli miljoonaa yksilöä, joten jos siellä on vaikka muutama tuhatkin virheellistä havaintoa, sillä ei ole merkitystä. Tavalliset lajit tunnetaan yllättävänkin hyvin.”

Viime vuonna Pihabongauksessa havaintoja ilmoitettiin noin 800 000 yksilöstä.

Uhanalaisten lintujen määrä kasvoi

 Uhanalaisten lintujen määrä Suomessa on kasvanut 28 lajilla viiden vuoden takaisesta arviosta.

 Vuonna 2015 arvioiduista 245 lintulajista yli kolmannes on uhanalaisia Suomessa.

 Lisätietoja Suomen BirdLifen pihabongaus-tapahtumasta osoitteessa www.pihabongaus.fi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Linnut
  • Eläimet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Meillä on kaikki niin hyvin”, sanoi Kirsi Karhusen, 46, mies saattohoidossa ennen kuolemaansa – Terhokodissa lapsillekin puhutaan kuolemasta suoraan

    2. 2

      Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä

    3. 3

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    4. 4

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    5. 5

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    6. 6

      Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää

    7. 7

      Natsitohtori Mengele vihelteli oopperaa valitessaan uhrejaan Auschwitzissa – ihmiskokeiden tulokset olivat tieteellisesti kelvottomia

    8. 8

      Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?

    9. 9

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    10. 10

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    2. 2

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    3. 3

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    4. 4

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    5. 5

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    6. 6

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    7. 7

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    8. 8

      Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”

    9. 9

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    10. 10

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    2. 2

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    3. 3

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    4. 4

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    5. 5

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    6. 6

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    7. 7

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    8. 8

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. KalPa nousi lähes tyhjästä Liigan tähtiin – ”Turha voivotella varsinkaan asioille, joille ei voi tehdä mitään”
    3. Painetaan rödaa bulilla kentällä ja toimistossa
    4. Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä
    5. Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?
    6. Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää
    7. Kalliossa tokaluokkalaiset harjoittelevat 45 minuutin pikkutarkkaa itämaista teeseremoniaa – Ilmianna yhtä fiksu keksintö toisesta koulusta
    8. Natsitohtori Mengele vihelteli oopperaa valitessaan uhrejaan Auschwitzissa – ihmiskokeiden tulokset olivat tieteellisesti kelvottomia
    9. Tunti sitten
    10. Mitä jos puhelimen voisikin korjata itse? Valmistajat tekevät korjaamisesta vaikeaa, mikä nostaa huollon hintaa – HS vertaili hintoja Helsingissä
    11. ”Meillä on kaikki niin hyvin”, sanoi Kirsi Karhusen, 46, mies saattohoidossa ennen kuolemaansa – Terhokodissa lapsillekin puhutaan kuolemasta suoraan
    12. Espoolaisen kerrostalon kellarissa paloi taas – edellisen palon siivousjätteet sytytetty todennäköisesti tahallaan
    13. Näytä lisää