Valikko
Kotimaa

Taantuma ei ole vähentänyt työpaikkaetuja – etuina annettu myös avoauto, mönkijä ja lomahuvila

Periaatteessa luontoisetuna voi tarjota mitä vaan. Joillain työpaikoilla nautitaan jopa loma-asuntoetua esimerkiksi ulkomailla sijaitsevassa lomakohteessa.

Suomalaiset saavat työnantajaltaan laajan kirjon erilaisia työsuhde-etuuksia. Verohallinnon tietojen mukaan niiden määrä on pysynyt tasaisena talouden taantumasta huolimatta.

Ylivoimaisesti yleisin etu on työsuhdepuhelin. Niiden määrä on kasvanut tasaisesti koko 2010-luvun. Verottajan mukaan puhelinedun saajia oli vuosi sitten 413 000.

Tavanomaisten etujen lisäksi verottajan tarkastuksissa on todettu viime vuosina esimerkiksi moottorikelkkaetu, mönkijäetu, mopoautoetu ja avoautoetu.

”Avoautoetuun olen törmännyt, mutta se oli harvinainen tapaus. Moottorikelkkoja ja mönkijöitä löytyy jonkin verran”, kertoo Verohallinnon johtava asiantuntija Tero Määttä.

Sen sijaan moottoripyöräetu ja vene-etu ovat jo melko yleisiä. Vene-etuun liittyy usein myös venepaikkaetu.

Moottoripyöräetuun tai autoetuun puolestaan saattaa liittyä autotallietu tai autopaikkaetu. Paikka sijaitsee tällöin tyypillisesti lähellä palkansaajan kotia. Autopaikkaetu voi liittyä myös asuntoetuun.

Työsuhdepolkupyörä löytyy joiltakin palkansaajilta. Pyörä voi olla joko työnantajan kokonaan omistama tai leasing-sopimuksella työntekijälleen hankkima.

Periaatteessa luontoisetuna voi tarjota mitä vaan.

”Edunsaaja ei sinänsä hyödy edustaan verotuksellisesti, mutta hallinnollinen säätäminen, kuten vakuutukset ja edun hankkimis- ja järjestämisvaiva, jää häneltä itseltään pois”, Määttä kuvaa.

”Tavanomaisissa eduissa, kuten puhelin-, asunto- ja autoedut, palkansaajaa verotetaan käypää arvoa alemmasta määrästä. Muut edut arvostetaan käypään arvoon eli näissä palkansaaja ei verotuksen kannalta ”voita” mitään”, Määttä tarkentaa.

Joskus työntekijä nauttii loma-asuntoetua esimerkiksi ulkomailla sijaitsevassa lomakohteessa.

”Nämä ovat yleensä ylempään johtoon kuuluvia henkilöitä. Loma-asunto voi olla yksittäiselle henkilölle järjestetty tai sitten sitä voi useampikin henkilö varata, mutta kyse on aina rajatusta henkilöryhmästä. Tällöin edusta tulee veronalainen”, Määttä toteaa.

Edun arvo on se käypä hinta, joka vastaavanlaisesta lomanviettomahdollisuudesta jouduttaisiin sen käytettävissä olon ajalta vuokrana maksamaan. Jos yrityksellä on lomanviettopaikka, joka on koko henkilökunnan käytössä, kysymyksessä on verovapaa henkilökuntaetu.

Ravintoedun työnantajaltaan saa noin 300 000 suomalaista. Määrä on pysynyt pitkään samana. Etu voidaan järjestää työpaikkaruokalassa tai lounassetelin tai -kortin muodossa.

Autoedun saajia on noin 73 000. Heistä suurin osa nauttii vapaasta käyttöedusta, jossa työnantaja maksaa kaikki auton käyttöön liittyvät kustannukset, edunsaaja verotusarvon. Yleensä työntekijän rahapalkka pienenee autoedun verotusarvon verran.

Autoedun saajien edelle on kasvanut työsuhdematkalippuja saavien määrä. Matkaliput työmatkaliikenteeseen saa työnantajaltaan jo 90 000 suomalaista, kun vielä 2010 määrä oli vain 60 000. Tuolloin verotusta muutettiin niin, että työsuhdematkalippu on veroton 300 euroon asti.

Asuntoetu on pysynyt pitkään melko harvinaisena. Vain noin 15 000 palkansaajaa asuu työnantajansa hallinnoimassa asunnossa.

Useimmiten työnantajat ilmoittavat työsuhde-edut verottajalle tunnollisesti. Luontoisetu on veronalaista tuloa, kuten rahapalkka, ja siitä on maksettava työnantajan sosiaaliturvamaksu.

Ilmoittamatta jääneitä etuja verottaja löytää tarkastuksissaan.

”Joissakin tapauksissa edut on huomioimatta ja siten yleensä myös ilmoittamatta verotukseen kyseisen henkilön tulona. Syyt laiminlyönteihin vaihtelevat”, toteaa ylitarkastaja Tuomo Karvonen Verohallinnosta.

Mitä harvinaisempi etu on kyseessä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä on edunsaajana yhtiön osakas tai hänen perheenjäsenensä.

”Tällaiset edut ovat hyvin harvinaisia ja niihin törmätään tarkastuksilla ainoastaan satunnaisesti”, Karvonen korostaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    4. 4

      ”Tietämättömyys on vaarallisinta väkivaltaa” – Washingtonin Naisten marssille osallistui jopa 500 000 ihmistä

    5. 5

      Opas miehen hankintaan

    6. 6

      Ilmastonmuutos katosi Valkoisen talon sivuilta – Tilalla ”puhdasta hiiltä” ja ”rauhaa voiman kautta”

    7. 7

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    8. 8

      Trump saa nimittää vävynsä erikoisavustajakseen – Nepotismilait eivät oikeusministeriön mukaan koske Valkoiseen taloon palkattavia

    9. 9

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    10. 10

      Suomen kansalaisuus myönnetään tällä vaatimattomalla paperinpalalla ilman seremonioita – miksi Suomi ei juhli uusia kansalaisia?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      Opas miehen hankintaan

    4. 4

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    5. 5

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    6. 6

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

    8. 8

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    9. 9

      Millaista on Daruden elämä 17 vuotta Sandstormin jälkeen? Keikkoja maailmalla, röyhkeitä kopioijia ja asuntolainan lyhennyksiä

    10. 10

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    8. 8

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    11. Näytä lisää