Valikko
Kotimaa

Virolaisen Veikon kertomus horjuttaa Jari Aarnion selitystä rahoistaan

Saksassa kuulusteltu Veiko kertoo toimittaneensa usein rahaa Aarniolle, mutta rahat eivät olleet peräisin Aarnion mainitsemalta miljonääriltä.

Alamaailmassa toiminut virolainen Veiko horjuttaa Jari Aarnion kertomusta tämän rahavarojen alkuperästä. Poliisin kuulusteleman Veikon mukaan Aarnio valehtelee väittäessään, että tämän mittavat käteisvarat olisivat peräisin suomalaiselta miljonääriltä.

Veikon mukaan hän on luovuttanut Aarniolle rahaa useita eri kertoja eri puolilla Helsinkiä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Rahat ovat tulleet muun muassa virolaisilta rikollisilta. Aarnion mainitsemaa miljonääriä Veiko ei kertomansa mukaan edes tunne.

Veiko kuulusteltiin Saksassa sen jälkeen, kun 7 päivää -lehti oli julkaissut hänen haastattelunsa tammikuun alussa.

Jari Aarnio kertoi marraskuussa Helsingin käräjäoikeudessa saaneensa vuonna 2002 lähes 450 000 euroa suomalaiselta miljonääriltä, jolle hän oli tehnyt palveluksia erilaisissa paritus- ja hämäräbisneksissä 1980-luvulta alkaen. Aarnion mukaan rahat luovutti hänelle Veiko-niminen virolainen mies Helsingin kaupunginteatterin parkkipaikalla juuri ennen kuin miljonääri kuoli.

Kertomuksellaan Aarnio myönsi, että hänellä on ollut käytössään käteisrahaa, joka ei ole peräisin perheen laillisista tuloista. Hän on kuitenkin kiistänyt, että rahat olisivat peräisin niiden hasistynnyreiden salakuljetuksesta, joista häntä nyt syytetään.

Kuulustelukertomuksessaan Veiko sitoo Aarnion osaksi huume- ja paritusbisnestä jo 1990-luvulta lähtien.

Veiko kertoi tutustuneensa Aarnioon 1990-luvun alussa yökerhossa. Sen jälkeen miehet tapailivat eri klubeilla.

”Mukana oli myös muita poliiseja, mutta en sano heidän nimiään, koska he työskentelevät vielä rikospoliisissa. He joivat kallista konjakkia ja pelasivat black jackia”, Veiko selostaa kuulusteluissa.

Veikon mukaan hän ei alussa tiennyt, että Aarnio on poliisi.

Veiko kertoo, ettei hän oikeastaan oppinut tuntemaan Aarniota, vaan hänen hyvä lapsuudenystävänsä tutustui Aarnioon paremmin. He tutustuivat toisiinsa Hesperian yökerhossa.

Veikon mukaan Aarniolla ja ystävällä oli keskenään outoja liiketoimia. Yksi näistä oli arvonlisäverohuijaus, jossa Suomeen tuotujen tietokoneiden laatikot lähetettiin takaisin Viroon ja saatiin valtiolta hyvitystä arvonlisäverosta.

”Jarin tehtävä tässä oli se, että hän teki asian selväksi tullin työntekijöiden kanssa. En pysty sanomaan, kuinka paljon he tienasivat sillä, mutta se toimi. Se oli liikesuhteen alku.”

Pian mukaan tuli ”yksi mafioso”, ja Aarnio, mafioso ja Veikon ystävä jatkoivat bisneksiään anabolisilla aineilla ja naisilla, Veiko selostaa.

Veiko ei tarkemmin osaa määritellä Aarnion roolia paritusbisneksessä, mutta Aarnio oli joka tapauksessa toiminnan takana.

”Asia on niin, että niillä kolmella ei ollut mitään tekemistä prostituution kanssa, he elivät vuokratuloilla. Vuokrat olivat kylläkin aivan liian korkeat, ja siten he sitten saivat rahat naisilta.”

Anabolisten aineiden osalta ”Jari valmisteli kaiken ja huolehti siitä, että aineet voivat tulla ilman ongelmia Virosta Suomeen”.

Veiko ei kertomansa mukaan itse osallistunut toimintaan, mutta hänen ystävänsä on kertonut asioista hänelle. Ystävä murhattiin sittemmin. Kuulusteluissa Veiko kertoo ystävän nimen.

Veiko sanoo toimittaneensa Aarniolle rahaa useita kertoja.

”En pysty sanomaan, kuinka paljon rahaa. Rahantoimituskertoja oli kuitenkin useita eri tapaamispaikoissa.”

Ensimmäinen kerta oli Palace-hotellin kahvilassa 1989 tai 1990. Veikon mukaan hän ei muista ajankohtaa tarkemmin. Tältä osin kertomuksessa on ristiriitaa: aiemmin hän sanoi tutustuneensa Aarnioon vasta 1990-luvun alussa.

Veikon mukaan joku antoi rahat hänelle satamassa kirjekuoressa, ja seuraavana päivänä hän toimitti rahat Aarniolle.

”En katsonut kirjekuoren sisään, minulla ei ollut oikeutta tehdä niin.”

Veikon mukaan hän ei tiennyt, miksi rahat piti toimittaa Aarniolle, mutta hän oletti, että kyse oli prostituutiosta, huumeista ja anabolisista aineista.

Viimeinen luovutus tapahtui Veikon mukaan vuonna 2002. Rahoja hän ei kuitenkaan saanut Aarnion mainitsemalta miljonääriltä, vaan Veikon mukaan rahat toimitti hänelle Keke-niminen pitkä mies. Aarnion nimeämää miljonääriä Veiko ei kertomansa mukaan tunne.

Veikon mukaan Keke oli antanut hänelle Ympyrätalossa Hakaniemessä suuren, keltaisen kirjekuoren. Se oli kääritty rullalle.

Veiko luovutti kirjekuoren Aarniolle läheisellä pysäköintipaikalla. Hän ei osaa sanoa, kuinka paljon rahaa kuoressa oli.

Veiko tunnisti kuvasta United Brotherhood -rikollisjärjestön johtohahmon Keijo Vilhusen Ympyrätalossa tapaamakseen Kekeksi. Vilhunen on myös syytteessä Aarnio-jutussa.

Vilhunen puolestaan kiisti kuulusteluissa tuntevansa Veikoa.

Veiko kertoo kuulusteluissa yrittäneensä ottaa yhteyttä Aarnioon ja tämän asianajajaan, koska hän suuttui Aarnion kerrottua rahaliikenteestä oikeudessa.

”Koska koko asiasta on jo kulunut niin pitkä aika, ja hän on kertonut tästä asiasta oikeuden edessä.”

Sihteeri ei kuitenkaan yhdistänyt puhelua Aarnion asianajajalle sen jälkeen, kun Veiko oli kertonut olevansa ”Veiko Virosta”.

Veikon nimi on tuttu myös suomalaisille poliiseille. Rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson kertoo kuulusteluissa törmänneensä Veikon nimeen usein, kun on ollut puhe Viron organisoidusta rikollisuudesta. Erikssonin mukaan Veiko ei ollut virolaisissa rikollisjärjestöissä mikään johtohahmo, muttei myöskään juoksupoika.

Veiko ei ollut Erikssonin mukaan erikoistunut mihinkään tiettyyn rikoslajiin, vaan hän oli jokapaikan höylä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jari Aarnion oikeudenkäynti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    3. 3

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    6. 6

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    7. 7

      Konkarisijoittajat paljastavat HS:lle pahimmat mokansa – ”Tarkkaa tappiota en ole tohtinut edes laskea”

    8. 8

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    9. 9

      Sofia ja Onni tekivät paluun suosituimpien nimien kärkeen – nyt annetaan uusvanhoja varhaissuomalaisia nimiä

    10. 10

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Mahdollisuus oli vielä isompaankin tulipaloon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    4. 4

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    5. 5

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    6. 6

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    7. 7

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Mahdollisuus oli vielä isompaankin tulipaloon”

    10. 10

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää