Valikko
Kotimaa    |   Koululaisen kolumni

Media on yhtä suurta kertomusta

”Media on ihmisten tekemää ja luomaa, ja loppujen lopuksi vain lukematon määrä erilaisia elämäntarinoita. Kertomusta, jossa jokainen meistä on mukana.” Yhdeksäsluokkalainen Saara Päivinen kertoo ajatuksiaan mediasta.

Uutiset, radio, internet. Joka paikassa koko ajan. Maailman ihmisten asioiden yhteenlaskettu summa.

Sanakirjan mukaan media tarkoittaa viestintäkanavia tai viestin välittäjää, ja sitähän se suurimmaksi osaksi onkin. Osa kokee omasta itsestään kuvan jakamisen tavaksi viestiä ajatuksiaan ja tunteitaan, osa taas kirjoittaa mieluummin mielipiteitään tekstiksi tai kolumniksi. Joillekin sosiaalinen media on kuitenkin vain tapa saada hyväksyntää itsestään. Vaikka se hetken saattaisi siltä tuntuakin, todellisessa elämässä Instagram-kommenttien määrällä ei ole mitään tekemistä ihmisen aidon identiteetin kanssa. Ja hyvä niin.

Median läsnäolo arjessa näkyy esimerkiksi nuorten aamurutiineissa.

Myönnän itsekin usein selaavani Instagramin läpi hampaidenpesun yhteydessä tai silloin tällöin jakavani kuvan kauniista auringonnoususta Snapchatissa. Juuri siksi, että niin monet muut näkevät kaiken mitä sosiaaliseen mediaan laittaa, sinne jaetaankin kuvia ja kertomuksia vain elämän parhaimmista hetkistä. Niistä jotka kokee itselleen tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Muille jakamisen arvoisiksi.

Osaksi sosiaalinen media on vain yhden valtavan ryhmäpaineen tiivistymä. Siihen liittyy myöskin tietynlainen jälkeenjäämisen pelko, pelko jonkin tärkeän asian missaamisesta, joka onkin osasyy median koukuttavuudelle. Hassua on, mistä kaikesta tunnin sometauon aikana voisikaan jäädä paitsi!

Sosiaalinen media antaa kuitenkin myös mahdollisuuksia. Mahdollisuuksia jakaa omia ajatuksiaan niin yhteiskunnallisista asioista kuin päivän tapahtumistakin. Viime aikoina oman elämän jakaminen mediassa, varsinkin nuorten keskuudessa, on laajentunut Instagramista ja Twitteristä jopa omien YouTube-videoiden kuvaamiseen. Suurimmalta osalta ilmiö on osoittaunut voitoksi: monet ovat sitä kautta löytäneet jopa tulevaisuuden ammattinsa.

Aikuisten suusta kuulee usein lauseita, joiden mukaan meille nuorille on kasvanut kännykkä kämmeneen kiinni emmekä me omista enää muuta elämää kuin sosiaalinen media. Asiassa on monta puolta: on totta että medialla on nykyään paljon suurempi merkitys nuorten elämässä kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Itse muistan lukeneeni kirjoja kolme tuntia päivässä lähes koko ala-asteen ajan, ja se on noin kymmenkertainen määrä verrattuna tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. On surullista, että suurin osa jo pienten lasten pihaleikeistä on vaihtunut kännykän räpläämiseen. Jopa ystävien seurassa.

Toisaalta, tiedonhaku nykypäivänä on niin paljon helpompaa kuin muutama vuosi sitten, että ainakin jollain tasolla nykypäivän lapset ovat viisaampia. Median kautta moni asia tuntuu varmasti paljon mielenkiintoisemmalta jo senkin takia, että erilaisia inspiraationlähteitä on niin helppo löytää. Media on jokaiselle henkilökohtainen ja merkitsee eri asioita. Media on ihmisten tekemää ja luomaa, ja loppujen lopuksi vain lukematon määrä erilaisia elämäntarinoita. Yhtä suurta kertomusta. Kertomusta, jossa jokainen meistä on mukana.

Kirjoittaja on Keravan Sompion koulun 9-luokkalainen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koululaisten uutiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    6. 6

      Kakussa listeriaa, jyvien joukossa jyrsijän papanoita – EU:n palvelu varoittaa kytevistä ruokaskandaaleista

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Intialainen kansanedustaja suuttui paikasta turistiluokassa – löi matkustamo­työntekijää sandaalilla 25 kertaa

    9. 9

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    8. 8

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää