Valikko
Kotimaa

Opintotuen ratkaisutoiminta yliopistoissa päättyy – siirtyy kokonaan Kelalle

Päätös koskee noin 70 000:a opintotukea saavaa yliopisto-opiskelijaa

Kela on päättänyt irtisanoa sopimukset, joiden perusteella suurin osa yliopistoista on ratkaissut omien opiskelijoidensa opintotukihakemukset. Viimeistään vuoden 2018 alusta alkaen kaikki opintotukiasiat ratkaistaan Kelassa.

”Opiskelijoille tämä ei sinällään tarkoita muuta kuin sitä, että opintotukiratkaisut tekee yliopiston opintotukilautakunnan sijasta Kela. Näin ollen myös opintotuen myöntämiseen liittyvä asiakaspalvelu siirtyy Kelan hoidettavaksi”, Kelan osaamiskeskuksen päällikkö Regina Ollila sanoo.

Kaikki Suomen yliopistot Maanpuolustuskorkeakoulua, Helsingin yliopistoa ja Taideyliopistoa lukuun ottamatta ovat tähän asti tehneet opintotukiratkaisut omissa lautakunnissaan. Ammattikorkeakouluopiskelijat ovat puolestaan käyttäneet Kelan palveluita.

Päätös koskee noin 70 000:a opintotukea saavaa yliopisto-opiskelijaa. Kelan kanssa sopimuksen tehneissä 12 yliopistossa tehdään vuosittain lähes 100 000 opintotukiratkaisua. Se on reilu viidesosa kaikista opintotukiratkaisuista.

Ollilan mukaan uudistuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa Kelan etuustietojärjestelmiä ja -prosesseja. Kela aloitti noin viisi vuotta sitten uudistustyön, jonka myötä se uudistaa kaikki etuustieto- ja tukijärjestelmänsä sekä apurekisterinsä.

Muualla kuin Kelassa tehtävät etuusratkaisut mutkistavat etuuksien toimeenpanoa, minkä vuoksi opintotuen koko ratkaisutoiminta halutaan järjestelmäuudistuksen yhteydessä keskittää Kelaan.

Ollilan mukaan aiemmin Kelan ja yliopistojen, opiskelijajärjestöjen ja ministeriön kanssa tehdyn selvityksen perusteella ratkaisu ei ollut täysin yksimielinen.

”Lausunnoissaan yliopistot olivat pääosin sitä mieltä, että asiat voitaisiin pitää ennallaan. Myös opiskelijajärjestöt olivat pitkälti samoilla linjoilla. Molemmissa ratkaisuissa kuitenkin nähtiin niin etuja kuin haittoja”, Ollila sanoo.

Kustannushyötyjä muutos ei varsinaisesti Kelalle tuo, mutta työntekijöiden määrää joudutaan lisäämään. Tämänhetkisen arvion mukaan kaikkien opintotukiratkaisujen tekeminen Kelassa edellyttäisi 31 henkilötyövuoden lisäystä.

”Järjestelmäuudistuksen myötä ennuste opintotuen ratkaisujen aiheuttamasta työmäärästä tulee kuitenkin alenemaan, kun automaatio lisääntyy. Siinä mielessä epäilen, ettemme tarvitse enää viiden vuoden kuluttua näin suurta lisäystä”, Ollila sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Opintotuki
  • Kela
  • Yliopistot
  • opiskelijat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Helsingin toimia valvova Wille Rydman virkamiehen epäillyistä rikoksista: ”Järkyttävää, uskomatonta ja ällistyttävää”

    5. 5

      Autoliitto ei niele Bernerin esitystä autoilun veronalennuksista – toimitusjohtaja: Jokaiselle yritetään tarjota jotain

    6. 6

      Uusi matkakortinlukija sekoittanut käyttäjiä – näin teekkarit tekisivät siitä loogisen ja nopean

    7. 7

      Mieskolmikko ahdisteli iäkästä naista Espoossa – yrittivät myös viedä käsilaukun

    8. 8

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Kela asiakkailleen: Älkää tulko käymään tai soittako, toimeentulotuki­asiakkaat ruuhkauttivat palvelut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    5. 5

      Juristi menetti työttömyys­korvauksensa, vaikka ei ollut tienannut senttiäkään – työttömyysturvassa on sudenkuoppia, jos pyrkii työllistymään itse

    6. 6

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    9. 9

      Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti

    10. 10

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää