Valikko
Kotimaa

Hallitus esittää sakkoihin korotusta – rikesakko jää suunniteltua pienemmäksi

Suurin rikesakko nousee aiemmin suunnitellun 400 euron sijasta 285 euroon.

Hallitus esittää päiväsakon, rikesakon ja yhteisösakon korottamista. Rikesakon osalta korotus on kuitenkin maltillisempi kuin oikeusministeriö aiemmin suunnitteli.

Hallitus antoi asiasta esityksen eduskunnalle torstaina. Sakkojen korotusten on määrä tulla voimaan jo tänä keväänä.

”Lausuntokierroksella olleessa esityksessä rikesakkoa olisi korotettu 50 prosenttia. Nyt korotus on 25 prosenttia”, kertoo oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Ville Hinkkanen.

Lausuntokierroksella aiemmin suunniteltua 50 prosentin korotusta pidettiin ongelmallisena.

Hinkkasen mukaan uusi esitys täyttää paremmin rikosoikeudellisen suhteellisuusperiaatteen vaatimukset. Periaatteen mukaan rangaistuksen on oltava oikeudenmukainen suhteessa teon vahingollisuuteen ja moitittavuuteen.

Hallituksen tavoitteena on saada sakkotuloja aiemman esityksen mukainen määrä, vaikka rikesakkoa korotetaan suunniteltua vähemmän. Erotus on tarkoitus kattaa lisäämällä automaattista nopeusvalvontaa.

Hallituksen esityksen mukaan pienin rikesakko olisi vastaisuudessa 25 euroa eli viisi euroa nykyistä enemmän. Suurin rikesakko nousisi 200 eurosta 285 euroon eli 115 euroa vähemmän kuin oikeusministeriö aiemmin kaavaili.

Päiväsakkojen suuruudet noin kaksinkertaistuisivat. Korotus olisi pienimmän päiväsakon osalta kuitenkin maltillisempi, sillä se nousisi kuudesta eurosta yhdeksään euroon. Tarkoituksena on varmistaa, että pienituloisimpien päiväsakko säilyisi kohtuullisena heidän maksukykyynsä nähden.

Ylinopeudesta päiväsakkoina määrättävä rangaistus olisi aina vähintään suurimman rikesakon suuruinen eli 285 euroa.

Lisäksi yhteisösakon asteikko noin kolminkertaistuisi. Yhteisösakkoja määrätään yrityksille ja yhteisöille lähinnä työturvallisuus- ja ympäristörikoksista.

Päivä- ja rikesakkojen korotukset perustuvat hallitusohjelmaan. Ne ovat osa hallituksen päättämiä julkisen talouden sopeutustoimia.

Oikeusministeriö arvioi korotusten tuovan valtiolle noin 53–56 miljoonaa euroa nykyistä enemmän sakkotuloja vuosittain.

Tosin korotukset aiheuttavat myös valtiolle menoja, sillä entistä suurempi osa sakoista suoritettaisiin vankeutena. Vankiluku voi kasvaa noin 50–60 vangilla ja kustannukset noin neljällä miljoonalla eurolla vuodessa.

Oikeusministeriön korotusesitys herätti lausuntokierroksella arvostelua muun muassa siitä, että rikosoikeudellista seuraamusjärjestelmää pyritään muuttamaan valtiontalouden kohentamiseksi. Pyrkimystä moittivat muun muassa Poliisihallitus, Liikenneturva, Oikeusrekisterikeskus, Asianajajaliitto, Helsingin hovioikeus ja Elinkeinoelämän keskusliitto.

”Pidän erittäin huolestuttavana, että rikosoikeusjärjestelmää ja sen sisältämiä rangaistuslajeja halutaan käyttää tällaiseen tarkoitukseen. Kriminaalipolitiikka sisältää tietenkin taloudellisia reunaehtoja, mutta järjestelmän alistaminen taloudelliselle tarkoituksenmukaisuudelle johtaa kaltevalle polulle”, totesi Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapani.

Poliisihallituksen mielestä ajatus varainkeruusta on kestämätön. Sen mukaan rangaistusjärjestelmän tarkoituksena on ehkäistä rikoksia, ja ”muunlainen tavoitteenasettelu murentaa koko rikosoikeusjärjestelmän oikeutusta, uskottavuutta ja vaikuttavuutta”.

Näin sakkoja korotetaan

 Hallituksen esityksen mukaan rikesakon suurin rahamäärä korotetaan 200 eurosta 285 euroon.

 Yksi päiväsakko olisi vastaisuudessa yksi kolmaskymmenesosa sakotettavan keskimääräisestä kuukausitulosta. Nykyään se on yksi kuudeskymmenesosa.

 Yhteisösakon suuruus on noin kolminkertaistumassa. Vähimmillään se olisi 2 500 euroa ja enimmillään 2,5 miljoonaa euroa.

 Rikesakkoa korotettiin edellisen kerran viime syksynä. Nyt esitetyn korotuksen jälkeen rikesakot ovat noin 2,5-kertaiset verrattuna elokuuhun 2015.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hallituspolitiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Bernerin liikennevisio on kunnianhimoinen – toteutuessaan hanke muuttaisi suomalaista yhteiskuntaa peruuttamattomalla tavalla

    2. 2

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    3. 3

      Tässä ovat uuden liikennemallin voittajat ja häviäjät

    4. 4

      Ministeri Berner infossa: Liikenteen lähivuosien muutos on suurempi kuin auton keksiminen

    5. 5

      Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokanopettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    6. 6

      Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

    7. 7

      HS asensi kohutun ”mustan laatikon” testiautoon – tällaista tietoa Bernerin esille nostama seurantalaite keräsi

    8. 8

      Selkäkipu ei estä seksiä – terapeutit esittelevät kahdeksan asentoa, joissa yhdyntä onnistuu

    9. 9

      Jo kolme vakavaa korruptiovyyhtiä – mikä Helsingin hallinnossa oikein mättää, Jussi Pajunen?

    10. 10

      Lumivyöry Italiassa tempaisi hotellin mukanaan – kateissa noin 30 ihmistä, pelastustöitä hidastaa jopa viiden metrin lumihanki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    5. 5

      ”Jokainen, jolla on auto, häviää” – Veronmaksajien mukaan Bernerin esitys uhkaa romahduttaa käytettyjen autojen arvon jo nyt

    6. 6

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    7. 7

      Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokanopettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja

    10. 10

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    9. 9

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    10. 10

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    11. Näytä lisää