Valikko
Kotimaa

Uudet eläkeläiset liikkuvat netissä tottuneesti ja uskovat digitaitoihinsa

Lähes kaikki käyttävät tietokonetta, älypuhelinta tai tablettia, tutkimus kertoo. Joka viides kaipaa kuitenkin käyttöön apua.

Hiljattain eläkkeelle jääneet liikkuvat tietoverkoissa tottuneesti, ilmenee Ilmarisen ja OP:n tuoreesta tutkimuksesta. Se julkistettiin Ilmarisen ja Vanhustyön keskusliiton seminaarissa Helsingissä perjantaina.

Heillä on myös välineet siihen. Lähes jokaisella tuoreella eläkeläisellä on käytössään tietokone, älypuhelin tai tabletti. Eniten käytetään tietokonetta.

Näillä he hoitavat verkossa varsinkin pankki- ja vakuutusasioita, etsivät tietoa ja käyttävät sähköpostia. Lähes joka toisella on myös kokemusta peleistä ja sosiaalisesta mediasta, ja enemmistö on soittanut verkkopuheluja.

Tuoreiden eläkeläisten todelliset taidot eivät vastaa yleistä mielikuvaa eläkeläisistä, arvioi Ilmarisen asiakaspalvelujohtaja Minna Hakkarainen. Useampi kuin joka toinen kertoo, etteivät tietotekniset asiat tunnu erityisen hankalilta.

Iso osa tuoreista eläkeläisistä tottui tietotekniikkaan työssään. Iäkkäämpien eläkeläisten joukossa on ihmisiä, jotka jäivät eläkkeelle ennen digitalisaatiota, eikä kaikilla ole tietokonetta tai taitoja sen käyttämiseen.

Vanhustyön keskusliitto on kehittänyt toimintamallia, jossa iäkkäät opastavat toisiaan käyttämään tietotekniikkaa. Seniorisurffiksi kutsuttua mallia on testattu muun muassa palvelutaloissa, kirjastoissa ja eläkeläisyhdistyksissä. Opas ja muuta materiaalia on saatavissa Vanhustyön keskusliiton sivuilta.

Aivan ilman apua eivät pärjää tuoreet eläkeläisetkään. Joka viides kaipaisi sitä älypuhelimen tai tietokoneen käyttöön ja joka kuudes tablettiin. Valtaosa kuitenkin uskoo, että laitteiden käyttö helpottuu tulevaisuudessa, ja oma käyttö kasvaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläkeläiset
  • Digitalisaatio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    7. 7

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    8. 8

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    9. 9

      Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”

    10. 10

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    4. 4

      ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet

    5. 5

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    6. 6

      Viisi kuollut ja 40 loukkaantunut terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Espoossa avattiin ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – ”Oikeastaan tämä on kuin valtava automaatti”

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    4. 4

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    5. 5

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Instagramin seuratuin ihminen poisti Instagramin puhelimestaan eikä halua enää seurata sitä, koska väsyi turhia asioita tursuavaan someen

    10. 10

      Some villiintyi Angela Merkelin Trump-ilmeistä, esittelyssä johtajien supertapaamisen suosikkimeemit

    11. Näytä lisää