Valikko
Kotimaa

Poliisihallitus arvostelee Jari Aarnion alaisen neuvoja Aarnion vaimolle

Alainen antoi vaimolle ohjeita poliisikuulusteluja varten. Hän myös varoitti paljastamasta Aarnion kännykkänumeroita.

Poliisihallitus arvostelee Helsingin huumepoliisia johtaneen Jari Aarnion alaisen antamia yksityiskohtaisia neuvoja Aarnion vaimolle sen jälkeen, kun Aarnio oli otettu kiinni marraskuussa 2013. Vaimon ja rikostarkastaja Petri Rainialan välinen puhelinkeskustelu tallentui, sillä vaimo oli telekuuntelussa.

Puhelussa Rainiala muun muassa neuvoi, että seuraavan päivän poliisikuulusteluissa vaimon ja Aarnion pojan kannattaisi olla vastaamatta muihin kuin selviin kysymyksiin, jotta kuulustelijat eivät pysty ”uunottamaan” heiltä erikoisia vastauksia.

Rainiala myös korosti kahteen otteeseen, ettei vaimon kannata kertoa kuulusteluissa, mitä puhelinnumeroita Aarnio on käyttänyt. Rainialan mukaan ”Jari halus varoo ainakin jossakin vaihees, et se ei haluu sitoo itteensä mihinkään numeroihin”.

Aarniota syytetään nyt muun muassa törkeistä huumerikoksista, sillä syyttäjien mukaan hän on johtanut hasistynnyreiden salakuljetusta Hollannista Suomeen niin sanottujen Pasilan miehen kännyköiden avulla. Aarnio on kiistänyt tämän. Hänen mukaansa kännykät ovat olleet huumepoliisin operaatiopuhelimia.

Rainialaa epäiltiin virkarikoksesta puhelun takia, mutta häntä vastaan ei nostettu syytettä. Apulaisvaltakunnansyyttäjään mukaan näyttöä rikoksesta ei ollut, sillä puhelua tuskin voitaisiin käyttää oikeudessa todisteena.

Puhelu on niin sanottua ylimääräistä tietoa, joka oli tallentunut vaimon muihin rikosepäilyihin liittyvän kuuntelun yhteydessä. Vaimoa ei syytetä mistään.

Yksityishenkilö teki Rainialan puhelusta kantelun oikeuskanslerinvirastoon. Se siirsi asian Poliisihallituksen (Poha) käsittelyyn.

Pohan mukaan Rainialan käytöksen asianmukaisuus voidaan tutkia poliisihallinnon sisällä, vaikka samaa näyttöä ei voisi käyttää oikeudessa. Asiassa ei ole merkitystä sillä, miten käytös on tullut esimiesten tietoon.

Poha määritteli olennaiseksi kysymykseksi, miten poliisimies voi vapaa-ajallaan keskustella rikosjutun osallisen kanssa tilanteessa, jossa poliisimiehen omiin virkatehtäviin ei kuulu asian hoitaminen. Poha korostaa, että poliisimiehen käyttäytymisvelvollisuutta koskevan poliisilain säännöksen tarkoituksena on suojella luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien hoitamiseen.

”Tästä syystä jo sellainen menettely, joka edes vaarantaa kyseisen luottamuksen, on kritiikille altista. Poliisimiehen osalta kyseinen käyttäytymisvelvollisuus on lisäksi nimenomaisesti ulotettu koskemaan myös tämän vapaa-aikaa.”

Pohan mukaan Rainialan ja Aarnion vaimon välinen keskustelu on liittynyt yksityiskohtaisesti vireillä olevaan rikosasiaan ja siinä toimimiseen. Sen takia ulkopuoliselle tarkastelijalle on voinut syntyä vaikutelma sellaisesta kanssakäymisestä rikosasian osallisen kanssa, että luottamus poliisimiehen puolueettomuuteen vaarantuu.

Tämän takia Rainialan menettely on Pohan mielestä kritiikille altista.

Pohan mielestä Rainialaa vastaan olisi voitu käynnistää virkamiesoikeudellinen menettely eli niin sanottu kurinpitomenettely.

Tässä tapauksessa menettelyä ei ole käynnistetty, vaan Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio keskusteli Rainialan kanssa. Aapio muistutti poliisilaissa säädetystä poliisimiehen käyttäytymisvelvoitteesta ja pyysi olemaan varovainen puheissaan, jottei kritiikille alttiita tilanteita synny.

Rainiala on tehnyt tutkintapyynnön jutun tutkinnanjohtajista, koska hänen mielestään puhelua ei olisi saanut antaa julkisuuteen. Rainialan mukaan puhelu kuului luottamuksellisen viestinnän ydinalueeseen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jari Aarnion oikeudenkäynti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    2. 2

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    3. 3

      Miksei tätä ole kerrottu aiemmin? Invavessaa saa käyttää häpeilemättä, vaikkei olisi vammainen

    4. 4

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    5. 5

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    6. 6

      Voiko päänsärky kertoakin aivoverenvuodosta? Tai aggressiivisesta kasvaimesta? Stressaava elämäntilanne voi altistaa luulotautisuudelle – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista

    7. 7

      Kaikki hiestä ja hikoilusta: Helteiden pitäisi viimein tulla – miksi toiset hikoilevat enemmän, miksi kaikkien hiki ei haise, voiko deodoranttien kemikaaleista olla haittaa?

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    10. 10

      Pitääkö Putin Jeltsinin lupauksen? Unto Hämäläinen uskoo, ettei Venäjä vehkeile Suomen presidentinvaalissa, ja siihen on syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    9. 9

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää