Kotimaa

Saksasta tuli suomalaisten suosikkikohde – mummolamatkat vähenevät

Suomalaiset reissaavat kasvavaan tahtiin. Eniten lisääntyy ulkomaanmatkailu. Suomalaiset matkustavat Saksan lisäksi paljon etenkin Ruotsiin ja Espanjaan.

Saksan suosio suomalaisten matkakohteena on kovassa kasvussa. Saksaan tehtyjen matkojen määrä lisääntyi viime vuonna peräti 27 prosenttia edellisvuodesta.

”Saksa on nyt kova sana. Kaiken kaikkiaan Keski- ja Itä-Eurooppa – Irlanti, Britannia, Ranska, Tšekki, Puola – vetävät laajalti aina Romaniaan saakka”, kuvailee tilastokeskuksen ak­tuaari Taru Tamminen.

Kasvusta huolimatta Saksan matkailu on yhä pientä Viron rinnalla. Kun Saksaan tehtiin viime vuonna 325 000 matkaa, Viron-matkoja tehtiin moninkertaisesti: yli 1,5 miljoonaa.

”Viro on ollut suomalaisten suosikkikohde jo 15 vuotta”, Tamminen sanoo.

Yöpymisen kohdemaassa sisältävät matkat Viroon lisääntyivät viime vuonna 15 prosentilla edellisvuodesta.

Yhä useampi suomalainen lähti Viroon pidemmälle reissulle päiväristeilyn sijaan.

Kakkossijasta suomalaisten ulkomaankohteena ovat pitkään tasaväkisesti kamppailleet Ruotsi ja Espanja. Nyt kamppailu on kääntynyt selkeästi Espanjan voitoksi.

Yöpymisen perillä sisältävien Ruotsin-matkojen määrä romahti viime vuonna. Ne vähenivät yli 20 prosenttia.

Tilannetta paikkaa hieman se, että Ruotsin-risteilyjä tehtiin yhä lähes samaan tahtiin kuin ennenkin.

Espanjan-matkat vähenivät jonkin verran. Erityisesti Kanariansaarille lennettiin aiempaa vähemmän. Manner-Espanja säilytti suomalaisten suosiota paremmin, ja sinne matkattiin myös talviaikaan.

Välimeren maista Kreikka lisäsi viime vuonna suosiotaan. Sinne tehtiin matkoja varsinkin heinäkuussa, mutta myös myöhemmin syksyllä.

Venäjän-matkojen määrä pysyi ennallaan. Yöpymisen kohdemaassa sisältäviä matkoja Venäjälle tehtiin viime vuonna 238 000 kertaa. Kun mukaan otetaan päivämatkat, määrä lähes kaksinkertaistuu.

”Venäjä oli pitkään nousussa, mutta nyt se on pudonnut. Vaikka ruplan kurssi on ollut suotuisa, Venäjän-matkailu ei ole lähtenyt uudestaan kasvuun”, Tamminen toteaa.

Aasiaan ja Oseaniaan suomalaisia matkusti huomattavasti aiempaa enemmän erityisesti viime syksynä. Talvella Aasian matkoista noin 40 prosenttia suuntautui Thaimaahan.

Talouden taantumasta huolimatta suomalaisten matkailu lisääntyi viime vuonna hieman. Matkojen kokonaismäärä sekä kotimaassa että ulkomailla kasvoi neljä prosenttia.

Selkeintä kasvu on ulkomaanmatkoissa. Kotimaan vapaa-ajan matkojen määrä lisääntyi vähemmän.

Kotimaan matkallaan suomalaiset valitsevat yhä useammin maksullisen majoituksen. Ilmaismajoitusmatkojen eli mökki- ja vierailumatkojen määrä on hiipunut 2010-luvulla.

Risteilyiden suosio oli huipussaan 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa. Risteilyitä, joihin kuuluu yöpyminen vain laivalla, tehdään ny­kyään puolet vähemmän kuin silloin.

”Ihmiset lähtevät mieluummin yhdeksi tai kahdeksi yöksi Tallinnaan tai Tukholmaan. Matka on kuitenkin sen verran lyhyt”, Tamminen kertoo.

Viron-matkoja tekevät etenkin eteläsuomalaiset. Ruotsiin matkataan enemmän myös Pohjois-Suomesta.

Tilastokeskuksen arvion mukaan kaikkiaan noin 91 prosenttia suomalaisista tekee vuoden mittaan ainakin yhden matkan, johon sisältyy vähintään yksi yöpyminen.

Loput yhdeksän prosenttia saattavat myös matkustaa, mutta he palaavat esimerkiksi päiväristeilyltä yöksi kotiin.

Suomalaisten matkoista suurin osa on kotimaanmatkoja – runsaat kolme neljästä. Kotimaanmatkoista suurin osa on yhä ilmaismajoitusmatkoja, lähes 80 prosenttia.

Eniten ulkomaanmatkoja vuonna 2014 tekivät 45–54-vuotiaat, kotimaanmatkoja taas 55–64-vuotiaat.

Naiset matkailivat miehiä hieman useammin ulkomailla, miehet naisia enemmän kotimaan hotelleissa ja lomakylissä.

Viileä kesä siivitti matkailua

  Vuoden 2015 ensimmäisellä kolmanneksella suomalaiset tekivät 11,4 miljoonaa matkaa, toisella kolmanneksella 15 miljoonaa matkaa ja kolmannella kolmanneksella 12 miljoonaa matkaa.

  Koko vuoden suosituin matkustuskuukausi oli heinäkuu. Kesällä lisääntyivät erityisesti Keski-Euroopan, Kreikan ja Viron matkat.

  Kotimaan suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Uudellamaalla, Lapissa, Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

  Tiedot ilmenevät tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastatellaan kolmannesvuosittain runsaat 5 000 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Matkailu
  • Saksa
  • Ruotsi
  • Espanja
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Sipilä ja Risikko vetoavat, että vihaan ei saa vastata vihalla, HSTV näyttää tiedotustilaisuuden suorana

    7. 7

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli Suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    8. 8

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    9. 9

      Mies puukotti kahdeksaa vastaantulijaa Siperiassa Venäjällä

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää