Valikko
Kotimaa

VTT tarttuu nyt vilppiepäilyyn – ”Tämä on oikeasti paha juttu”, sanoo uusi pääjohtaja Vasara

HS paljasti sunnuntaina, että Suomen ylivoimaisesti suurimman tutkimuslaitoksen huippututkimusryhmässä on ollut vahvat epäilyt tiedevilpistä.

Erittäin ikävältä näyttää ja surulliselta tuntuu. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n uusi pääjohtaja Antti Vasara on sunnuntaiaamuna lukenut vakavana uutista hänen johtamansa tutkimuslaitoksen tavasta käsitellä tiedevilppiepäilyä.

HS on sunnuntaina paljastanut, että Suomen ylivoimaisesti suurimman tutkimuslaitoksen huippututkimusryhmässä on ollut vahvat epäilyt tiedevilpistä. Esimerkkitapauksena on kerrottu ykköstyypin diabetes -tutkimuksesta, johon on vahvasti vilpiltä näyttävin tuloksin saatu rahoitusta Suomen Akatemialta 5,5 miljoonaa euroa.

Samalla HS on kertonut, että VTT alkoi selvittää työryhmän sisältä tulleita vilppiepäilyjä vasta pakon edessä vuonna 2013. Lopulta VTT:n edellinen pääjohtaja Erkki K. M. Leppävuori oli päättänyt salata vilppiselvityksen tulokset.

VTT:llä oli tieteellisen johtajansa Anne-Christine Ritschkoffin mukaan sopimus, ettei ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemiä raportteja saa julkistaa.

Vielä ennen HS:n artikkelin julkaisua Vasara oli sitä mieltä, että VTT oli toiminut lopulta oikein vilppiepäilysten selvittelyssä eikä tapausta avata uudelleen, ellei asiassa tule uutta tietoa.

”Tämä on esimerkki siitä, miten veteen piirretty viiva on varmistaa tulosten oikeellisuus. Kun tunnettu tutkija on vakuuttunut tuloksistaan, on vaikea estää häntä julkaisemasta tuloksiaan, ellei vilpistä ole vedenpitäviä todisteita”, Vasara sanoo.

Vasara on VTT:n tuore pääjohtaja, joka aloitti toimessa marraskuussa 2015. Vilppiepäilyissä on kyse vuosista 2003–2013. VTT:llä vuosina 2003–2013 työskennellyt ja tästä vilpistä epäilty tutkimusprofessori Matej Orešič irtisanottiin VTT:stä vuonna 2014.

VTT perustaa nyt uuden selvitysryhmän tutkimaan vilppiepäilyä vielä kerran. Vasaralla ei omiensa sanojensa mukaan ole riittävää tieteellistä pätevyyttä arvioida nyt paljastuneita uusia näyttöjä vilpistä.

”Toista kertaa ei saa tällaista juttua olla VTT:stä. Ilman muuta haluan nyt tutustua tähän kokonaisuuteen tarkemmin”, Vasara sanoo.

HS on paljastanut esimerkkinä olleesta diabetestutkimuksesta sen, että terveenä pysyvän lapsen veritesteissä näkyy sama ilmiö kuin diabetekseen sairastuvan tytön tuloksissa. Tämän olennaisen eron havainnollistavaa kuvaparia ei näytetty alkuperäisessä tieteellisessä artikkelissa.

Tämä uusi tieto näyttää vesittävän läpimurtona pidetyn tuloksen, jonka mukaan ykköstyypin diabetestä voisi ennakoida jopa vuosia ennen taudin puhkeamista.

Nyt pääjohtaja Vasara sanoo, että haluaisi tutkimusryhmän tapahtumista tietävien tutkijoiden tulevan esiin ja kertovan tarkkoja tietoja epäillystä vilpistä.

”Jos meillä tehdyissä selvityksissä on oikeasti asioita, joita ei ole osattu ottaa huomioon, se on vakava juttu. On tärkeää, että tutkijat nyt kokevat, että voivat tulla esiin”, Vasara sanoo.

HS haastatteli lukuisia tutkimusryhmän jäseniä, jotka olivat yrittäneet kertoa tieteen eettisyyteen ja tutkimustulosten valikointiin liittyvästä huolestaan VTT:n johdolle. Omaa työnantajaa ja tutkimusryhmää johtanutta Orešičia vastaan oli kuitenkin vaikea nousta, tutkijat ovat kertoneet HS:lle.

VTT:n menettely ja raportin salaaminen ovat pöyristyttäneet asiaan perehtyneitä tiedeyhteisön jäseniä. Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio totesi, että ”VTT oli mokannut tai peitellyt asian”. Nykyistä pääjohtajaa Vasaraa arvostelu kirpaisee.

”Helsingin yliopisto on meille tärkeä kumppani. Olen surullinen siitä, että tässä on ollut tällainen kiistakapula”, Vasara sanoo.

Tutkimusprofessori Orešičin ryhmä sai runsaassa kymmenessä vuodessa rahoitusta Suomen Akatemialta, Euroopan unionilta, Tekesiltä, säätiöiltä ja VTT:n omaa osuutta noin 20 miljoonaa euroa. Nyt on vahvoja epäilyitä siitä, että osa rahojen perusteena olevasta tutkimuksesta on vilpillistä.

On vielä liian varhaista arvioida, pitäisikö rahoja palauttaa, Vasara sanoo.

”Pystytäänkö rahoituksen perusteita selvittämään?” hän pohtii.

Suomesta puuttuu ulkopuolinen tiedevilpin valvoja. Ainoa korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten ulkopuolinen elin on Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Sillä ei tässäkään tapauksessa ollut valtuuksia puuttua varsinaisen vilppiepäilyn selvittämiseen.

Nyt pääjohtaja Vasara kannattaa riippumattoman valvontaelimen perustamista. Saksassa vastaava järjestelmä on: vilppiä epäilevät tutkijat voivat puhua sille ohi omien esimiestensä. VTT:n vyyhtiä selvitellyt emeritusprofessori Kai Simons suosittaa Suomeen samaa.

”Simons on oikeassa. Riippumaton asiamies olisi briljantti juttu”, Vasara sanoo.

Nykyisin tieteellisten löytöjen valvonta on pääosin vertaisarviointia. Sen on määrä erottaa hyvät tulokset niistä, jotka osoittautuvat joko inhimillisiksi virheiksi tai suoranaiseksi tiedevilpiksi.

”VTT luottaa tutkijoihinsa, ja tieteellinen taso tulee vertaisarvioinnin kautta. Laatu varmistetaan sen avulla”, Vasara sanoo.

Tiedevilppi tarkoittaa tiedeyhteisön, rahoittajien ja median kautta myös tavallisten ihmisten harhauttamista. Yksi vilpin muoto on havaintojen tai tulosten vääristely. Havaintojen vääristely tarkoittaa niiden muokkaamista tai esittämistä niin, että tulos vääristyy.

Tulosten vääristely tarkoittaa tulosten muuttamista tai valikointia. Väärien tietojen tai tulosten esittäminen tiedeyhteisölle tai niiden levittäminen julkaisuissa, esitelmissä tai rahoitushakemuksissa on myös tiedevilppiä. Vääristelyä on myös johtopäätösten kannalta olennaisten tulosten tai tietojen esittämättä jättäminen.

HS:n haastattelemien tutkimusryhmän jäsenten mukaan tällaisesta oli kyse VTT:n tapauksessa. Tutkimusprofessori Orešičin autoritaarinen johtamistapa vaikeutti heidän mukaansa tieteellisen keskustelun käymistä tutkimustuloksista. Orešič halusi itse tehdä lopulliset analyysit.

”Tällaisia tapauksia ei saa olla vastedes. Tutkijoiden täytyy ymmärtää, että tämä on vakava juttu”, Vasara sanoo.

”Tämä tapaus on herättänyt tuskaa työyhteisössä. Paras tutkijakaan ei aina ole paras johtaja. Tähänkin täytyy kiinnittää huomiota.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • VTT
  • Valtion tutkimuslaitokset
  • Katja Kuokkanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    4. 4

      Tappouhkauksia ja tahallisia kolarointeja – Autopaparazzi kertoo, millaista on autojen salakuvaajan arki

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Supo: Terrori-iskujen uhka Suomessa on kohonnut, tiedustelutoiminta ”jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena”

    8. 8

      Kieli kertoo maailmasta ja muokkaa sitä samalla, miksi siis vain naista sanotaan ”huoraksi”?

    9. 9

      Peloton tyttö pääsi Wall Streetille kuukaudeksi uhmaamaan miesten valtaa – Patsaasta tuli valtava hitti, kiistan aihe ja ehkä pysyvä osa New Yorkia

    10. 10

      Tiukemmat rajat ja kakkosolut – Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    6. 6

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    7. 7

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    8. 8

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää