Kotimaa

Kahdeksan­vuotiaan tytön murhan jälkeen tehdyn lastensuojelu­oppaan julkistamista lykättiin – syynä hallituksen kärkihanke

8-vuotiaan tytön murhasta alkaneen ohjelman opas ja koulutukset haluttiin osaksi hallituksen kärkihanketta.

Lastensuojelun ammattilaisten yhteistyötä kohentavan oppaan julkistamista on lykätty. Syynä on se, että oppaasta haluttiin saman tien tehdä laajempi, jotta se palvelisi myös hallituksen yhtä kärkihanketta.

Kahdeksanvuotiaan tytön lähes neljä vuotta sitten tapahtuneen murhan jälkeen käynnistyi lastensuojelun kehittämiseen tähtäävä hanke, joka päättyi viime vuoden lopulla. Tuolloin oli myös määrä julkaista opas ja ryhtyä kouluttamaan sosiaalitoimen väkeä sen pohjalta.

Hallitus kuitenkin puuttui asiaan, ja ministeriö määräsi lykkäämään opasta sekä koulutuksia.

Eduskunnan rahoittaman kolmivuotisen lastensuojeluohjelman toteutti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Lastensuojelun kehittämis- ja tutkimushanke tähtäsi siihen, että lastensuojelun ammattilaisilla ja ilmoitusvelvollisilla olisi vastedes enemmän tietoa ja välineitä tehdä yhteistyötä.

Sähköisen oppaan ja verkkokoulutusten lisäksi hankkeeseen kuuluu tutkimusta, jonka tuloksista on tulossa vielä raportteja. Päätösseminaari pidettiin joulukuun alussa, jolloin oli alun perin määrä käynnistää myös koulutukset.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tuli yllätyksenä sosiaali- ja terveysministeriön määräys lykätä oppaan julkaisemista ja koulutuksia, kertoo yksikön päällikkö Johanna Lammi-Taskula. Lammi-Taskulan mukaan myös kentältä on tullut pettynyttä palautetta siitä, että opasta ei julkaistu vuodenvaihteessa.

Syyksi lykkäämiseen kerrottiin se, että opasta tulisi laajentaa, jotta se soveltuisi paremmin osaksi hallituksen kärkihanketta. Kärkihanke on nimeltään lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma, jonka ohjausryhmän puheenjohtaja on Maria Kaisa Aula (kesk).

”Ei kuulosta järkevältä, enkä näe estettä, miksi koulutukset eivät voisi alkaa”, arvioi Aula viivyttelyä.

Aula kiistää, että kyseessä olisi poliittinen ohjaus. Hän huomauttaa, että THL:n lastensuojeluhanke on vain viitisen prosenttia koko kärkihankkeesta.

Muutosohjelman tavoitteena on uusia lapsi- ja perhepalvelujen hajanainen järjestelmä niin, että kaikki lasten, nuorten, ja perheiden palvelut sovitetaan yhteen.

Sosiaalineuvos Marjo Lavikainen sosiaali- ja terveysministe­riöstä (STM) sanoo, että THL on tehnyt lastensuojelun kehittämiseksi hyvää työtä. Lavikainen on toinen allekirjoittaja kirjeessä, jossa STM ”katsoo, että opasta ei tule julkaista eikä koulutuskierrosta toteuttaa nykyisessä aikataulussa ja sisällössään”.

Lokakuun lopulla THL:lle lähetetyssä kirjeessä pidetään oppaan sisältöjä liian suppeina ja pyydetään THL:ää saattamaan se ”uuden hallitusohjelman tavoitteita vastaavaksi”.

”Eivät opas ja koulutukset ole jäissä”, Lavikainen kiistää HS:lle. ”THL:n on määrä pilotoida materiaalia vielä kevään aikana muun muassa Helsingin kaupungin kanssa ja kerätä käyttäjien kokemuksia.”

Lavikainen kuitenkin myöntää oppaan ja koulutusten viivästyneen sen takia, että kärkihanke otetaan huomioon. Kärkihanke on vasta alullaan, ja sen hankesuunnitelma on vielä vailla valtioneuvoston vahvistusta.

Hanke käynnistyi tytön murhasta

 Isä ja äitipuoli murhasivat 8-vuotiaan tytön Helsingissä keväällä 2012.

 Tapaus poiki oikeusjuttuja ja selvityksiä siitä, miksi lastensuojelu ei estänyt tapausta.

 Eduskunta myönsi lisärahoituksen, jonka turvin THL aloitti vuonna 2013 lastensuojelun kehittämiseen tähtäävän kolmivuotisen hankkeen.

 Hanke päättyi viime vuoden lopulla, jolloin oli määrä alun perin julkaista opas ja käynnistää koulutukset muun muassa viranomaisten tiedonvaihdosta ja salassapitosäännöksistä.

 STM määräsi syksyllä, ettei opasta julkaista, vaan sitä laajennetaan niin, että se soveltuu osaksi hallituksen kärkihanketta.

 Tämä hallituksen kärkihanke on nimeltään lapsi- ja perhepalveluiden muutoshanke (Lape). Sen on määrä sovittaa palvelut yhteen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    7. 7

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    8. 8

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    9. 9

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    10. 10

      Naisena en ole koskaan kokenut vähättelyä – koen, että saan Suomessa erinomaista kohtelua nimenomaan sukupuoleni vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää