Valikko
Kotimaa

Syytteet eprin eli Putin-rekisterin epäselvyyksistä kaatuivat oikeudessa – rekisteriä ei valvonut kukaan

Käräjäoikeuden mukaan kolme syytettyä eivät ole laiminlyöneet velvollisuuksiaan, sillä rekisterin valvonta ei kuulunut heille.

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet niin sanotun Putin-rekisterin eli poliisin epäiltyjen rekisterin eprin epäselvyyksistä.

Kolmea poliisihallinnossa työskentelevää päällikköä syytettiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, sillä syyttäjien mielestä eprissä oli runsaasti lainvastaisia merkintöjä. Syytetyt kiistivät syytteen pääosin sillä perusteella, ettei rekisterin valvonta kuulunut heille.

Yksi miehistä oli toiminut Poliisihallituksen rekisterinpitopäällikkönä ja kaksi keskusrikospoliisin (krp) rikostiedustelussa päällikkötehtävissä.

Käräjäoikeuden mukaan krp:n miehillä ei ollut syytteessä väitettyä velvollisuutta valvoa eprin käytön lainmukaisuutta. Myöskään Poliisihallituksen rekisterinpitopäällikkö ei oikeuden mukaan laiminlyönyt epäiltyjen tietojärjestelmän suunnittelua, ohjeistamista tai valvontaa.

Oikeus ei lainkaan ottanut kantaa epri-merkintöjen lainmukaisuuteen. Päätös ei siis tarkoita sitä, että kaikki eprin merkinnät olisivat lainmukaisia.

Käräjäoikeus arvioikin monissa kohdissa hyvin kriittisesti poliisihallinnon toimintaa. Se esimerkiksi huomauttaa, että eprin laillisuusvalvontaan kiinnitettiin hyvin vähän huomiota ennen Putin-vuotoa keväällä 2013.

Oikeus huomauttaa, että kuitenkin jo viitisen vuotta ennen Putin-vuotoa oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli kiinnittänyt eprin laillisuusvalvontaan huomiota, kun hän oli sisäministeriön toimeksiannosta selvittänyt poliisin sisäistä laillisuusvalvontaa. Jonkka oli muun muassa arvioinut, että poliisin sisäinen valvonta on ollut passiivista, eikä se ole ollut tärkeysjärjestyksessä korkealla.

Oikeuden mukaan laillisuusvalvonnasta voimassa olleet ohjeet ja määräykset ovat olleet monitulkintaiset ja epäselvät. Eprin valvontavastuu on osoitettu usealle eri taholle ilman, että näiden tahojen vastuuta on mitenkään käsitelty.

”Ohjeessa käytetään passiivisanamuotoja ja ohje käsittelee laillisuusvalvontaa vain yleisellä tasolla”, oikeus toteaa.

Ulkopuolisten laillisuusvalvojien, siis oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin, on ollut käytännössä mahdotonta valvoa eprin käyttöä, sillä ennen Putin-vuotoa säännökset estivät tietojen luovuttamisen laillisuusvalvontaan, oikeus toteaa.

Valtionsyyttäjä Jarmo Hirvosen mukaan poliisihallinnolla on ollut selvä systeemivirhe eprin valvonnassa. Ohjeet ovat olleet niin epäselvät, ettei kenelläkään ole ollut vastuuta eprin valvonnasta.

Hän korostaa, että rekisterin tiedoissa ei ole kyse mistään pilipalitiedoista, vaan siellä liikutaan perusoikeusherkällä yksityisyyden suojan alueella.

”Salaisissa rekistereissä on kyse sellaisesta poliisin salaisesta toimintakentästä, johon ei ylety mikään muu valvonta kuin poliisihallinnon oma sisäinen valvonta”, Hirvonen sanoo.

Hirvosen mukaan nyt on selvää, ettei poliisin sisäinen laillisuusvalvonta ole toiminut. Samanlaisia valvontavajeita liittyy hänen mukaansa myös muuhun poliisin salaisiin menetelmiin, muun muassa tietolähdetoimintaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ei vielä osaa sanoa, valittavatko syyttäjät hovioikeuteen.

”Luemme nyt huolellisesti tämän monella tapaa kiinnostavan päätöksen. Maanantaina viimeistään päätämme asiasta”, Kalske sanoo.

Poliisijohtaja Tomi Vuori Poliisihallituksesta sanoo ymmärtävänsä vastuun kohdentumista koskevan arvostelun.

”Valvontaa on, ja se on ihan kohtuullisen tehokastakin. Jos kysytään, kuka vastaa eprin mahdollisesta merkittävästä epäselvyydestä, niin sellaista toimenkuvaa ei löydy. Ymmärrän siinä mielessä tutkinnanjohtajien tuskan”, Vuori sanoo.

Parannusta on kuitenkin odotettavissa. Vajaan kahden kuukauden päästä Hallinnon tietotekniikkakeskuksesta Haltikista siirtyy poliisihallintoon noin 80 ihmistä.

”Meille on tulossa silloin rekisterikohtaisia vastuita. Olemme havainneet, että se on se keino, jolla pystytään valvontaa ja vastuuta tehostamaan. Käräjäoikeus osui kyllä siinä ihan oikeaan, ettei nyt ole selvää, kuka vastaa mistäkin.”

Vuori toteaa, että eprin suhteen on jo tehty ”leegio toimenpiteitä”. Asian noustua esille julkisuudessa epri perattiin perusteellisesti eduskunnan vaatimuksesta.

Tarkastelussa noin kolme prosenttia merkinnöistä – eli noin 1 600 merkintää – siirrettiin jatkotarkasteluun.

”Nyt näyttäisi siltä, että näistä merkinnöistä 60–70 prosenttia poistetaan”, Vuori kertoo.

Poliisihallinnolla ja syyttäjillä oli merkittävä näkemysero siitä, kuinka suuri osa merkinnöistä on lainvastaisia. Poliisihallinto arvioi määräksi enintään kolme prosenttia, mutta syyttäjien mukaan noin 15 prosentille merkinnöistä ei ole lainmukaista perustetta.

Syyttäjien mukaan epriin on merkitty ihmisiä liian matalalla kynnyksellä joko rikoksesta epäiltynä tai myötävaikuttajana.

Eprin tarkka laajuus selvisi oikeudenkäynnin aikana: epriin on rekisteröity yhteensä 49 962 ihmistä.

Heistä suurin osa on rekisteröity rikoksesta epäiltynä ja vajaa neljännes rikokseen myötävaikuttajana.

Tiedot ilmenivät Poliisihallituksen tekemästä tarkastuksesta. Tarkastuskertomus tuli poliisin vastustuksesta huolimatta julkiseksi oikeudenkäynnin aikana Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä.

Epriin saa kerätä ja tallentaa tietoja henkilöstä, joka on syyllistynyt tai jonka voidaan epäillä syyllistyvän taikka myötävaikuttavan rikokseen.

Rekisterin epäselvyydet nousivat julkisuuteen, kun MTV paljasti keväällä 2013 Venäjän presidentin Vladimir Putinin päätyneen rekisteriin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Epri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    7. 7

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    8. 8

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    9. 9

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    6. 6

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    7. 7

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    8. 8

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    9. 9

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää