Kotimaa

Poliisi epäilee opettajaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä: miehellä suhde 17-vuotiaan oppilaan kanssa

Suhde paljastui koululla jo viime vuoden puolella

Lounais-Suomen poliisi epäilee Turun lähialueen koulussa työskentelevää miesopettajaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virka-aseman väärinkäytöstä. Epäilyn mukaan opettajalla on ollut koulun oppilaan kanssa seurustelusuhde. Uhri on 17-vuotias tyttö.

Poliisin mukaan rikoksesta epäilty on myöntänyt teon esitutkinnassa.

Tutkinnanjohtaja Petri Lamppu kertoo, että poliisi saa esitutkinnan valmiiksi muutaman viikon sisällä. Sen jälkeen asia siirtyy syyteharkintaan.

”Epäilty on ollut kiinniotettuna, mutta kun katsoimme, ettei hän voi enää vaikuttaa tutkintaan, mies päästettiin pois”, Lamppu sanoo.

Koulun toinen opettaja havaitsi ensimmäisenä seurustelusuhteen. Ilmoituksen asiasta teki kuitenkin koulun rehtori. Ilmoituksenteko viivästyi tarpeettomasti, ja poliisin mukaan se olisi voinut johtaa esitutkinnan vaikeutumiseen.

”Suhde on tullut tietoon koululla loppuvuonna, mutta se tuli meidän tietoomme vasta edellisviikolla”, Lamppu kertoo.

Poliisi haluaa kiinnittää viranomaisten huomiota lastensuojelulaissa oleviin ilmoitusvelvollisuuksiin.

Esimerkiksi opettajan on tehtävä ilmoitus suoraan poliisille, jos hän epäilee, että lapsi on joutunut seksuaalirikoksen tai muun vakavan rikoksen uhriksi.

Lounais-Suomen poliisi ei tiedota hyväksikäyttöepäilystä enempää asian arkaluonteisuuden takia ja asianomistajan suojaamiseksi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Sipilä ja Risikko vetoavat, että vihaan ei saa vastata vihalla, HSTV näyttää tiedotustilaisuuden suorana

    7. 7

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli Suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    8. 8

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    9. 9

      Mies puukotti kahdeksaa vastaantulijaa Siperiassa Venäjällä

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää