Valikko
Kotimaa

Halvat junaliput kiristävät työmatka-autoilijoiden verotusta – jopa sadoilletuhansille satasten lisälasku

Työmatka-autoilijoiden kuluja on lisätty viime aikoina muutenkin, sillä omavastuuosuutta korotettiin vuosi sitten 150 eurolla.

Junalippujen roima hinnanalennus tietää huonoja uutisia isolle joukolle työmatka-autoilijoita – verotus kiristyy.

Autoilija saa vähentää työmatkakulut yleensä halvimman käytettävissä olevan kulkuneuvon mukaan. Usein se on juna, joten junamatkan halventuessa myös työmatkakuluvähennys pienenee.

Huonot uutiset koskevat satojatuhansia työmatka-autoilijoita. Matkavähennyksen saajia on Verohallinnon mukaan lähes 900 000, joista suurin osa saa vähentää kulunsa halvimman kulkuvälineen mukaan – osa junalipun, osa bussimaksun mukaan.

HS teki esimerkkilaskelman kuvitteelliselle hämeenlinnalaiselle kahden lapsen perheen huoltajalle, joka kulkee omalla autollaan töissä Helsingissä.

Noin 3 200 euron keskimääräisillä kuukausiansioilla hänen verotuksensa kiristyy VR:n hintauudistuksen jälkeen puolella prosentilla 21:stä 21,5:en.

Ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta myöntää, että työmatka-autoilijat joutuvat useassa tapauksessa maksamaan valtion kassaan vastedes isomman summan.

Vajaan 40 000 euron vuosituloilla esimerkkilaskelman perheenhuoltaja maksaa noin 350 euroa enemmän veroa kuin aiemmin.

Kannattaako työmatka-autoilijan harkita jo vakavasti junaan vaihtamista?

”Varmasti sitä moni nyt pohtii ja laskee. Kun lippukustannukset pienenevät 26 prosenttia, muutos on aika iso ”, Manninen arvioi.

Verotuksen matkakuluvähennys lasketaan halvinta kulkuneuvoa käyttäen riippumatta siitä, millä kulkuvälineellä matka on tehty.

Verottaja hyväksyy oman auton halvimmaksi kulkuneuvoksi, jos julkisia liikenneyhteyksiä ei ole tarjolla tai jos työajat eivät sovi niiden aikatauluihin.

”Omista mukavuussyistä ei kukaan saa autoilun kuluja verotuksessa vähentää. Hyväksyttävä syy ei ole myöskään se, että lapsi on vietävä hoitoon autolla tai että matka julkisilla kestäisi kauemmin kuin omalla autolla”, Manninen kuvaa.

Kodin ja työpaikan välisten matkakustannusten omavastuu on 750 euroa vuodessa. Matkakuluista saa siis vähentää vain sen osan, joka ylittää 750 euroa.

Työmatka-autoilijoiden kuluja on lisätty viime aikoina muutenkin, sillä omavastuuosuutta korotettiin vuosi sitten 150 eurolla.

Omalla autolla kulkevat maksavat pitkän summan myös muiden verojen, kuten polttoaineveron, muodossa.

Työmatkavähennyksen enimmäismäärä on 7 500 euroa.

Pitääkö autoilijan nyt rynnätä nostamaan veroprosenttiaan välttyäkseen mätkyiltä?

”Jos työmatkavähennys on ollut suuri, suosittelen katsomaan vero.fi:n laskurilla, miten veroprosentti muuttuu, kun työmatkakulut laskevat”, Manninen neuvoo.

”Työnantajaa voi pyytää nostamaan veroprosenttia, jos niin haluaa. Uuden verokortin voi tulostaa suoraan nettisivuilta.”

Jos muutos ei ole kovin suuri, ei veroprosentin säätäminen ole Mannisen mukaan välttämättä tarpeen.

”Riippuu omasta tulotasosta, kykeneekö maksamaan jäännösveron sitten myöhemmin. Kannattaa pohtia, onko puskurirahastoa sen verran, että siitä selviää.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    5. 5

      Trump varoittaa ”vakavasta, vakavasta” konfliktista Pohjois-Korean kanssa

    6. 6

      Onko ratkaisu perustulo, robottivero vai kapina? Automaatio vie valkokaulustyöt, eikä koulutuskaan enää pelasta keskiluokkaa

    7. 7

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      Ruskeat tytöt ovat tottuneet elokuviin, joissa heiltä näyttävät ihmiset ovat terroristeja – Koko Hubara kirjoitti siitä kirjan, johon espoolaisteinit samastuvat

    10. 10

      Venäjän aktivisteja sotkee nyt vihreä litku – oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui sen vuoksi torstaina sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää