Valikko
Kotimaa

Jäät voivat olla petollisen ohuita Etelä-Suomessa

Vaarallisimpia ovat jokien jäät, jotka ovat kuluneet monin paikoin ohuiksi.

Jäät ovat ohentuneet monin paikoin, muistuttavat Suomen ympäristökeskus Syke ja Ilmatieteen laitos.

Vaarallisimpia ovat jokien jäät, jotka ovat kuluneet monin paikoin ohuiksi. Näin on käynyt etenkin maan etelä- ja lounaisosissa.

Jokien virtaumat ovat kasvaneet, ja ne kuluttavat jäätä alapuolelta. Leudot säät taas ovat syöneet jäitä yläpuolelta, eikä jäitä kasvattavia pakkasia ole juuri ollut.

Heikkoja jäitä pitää varoa myös maan keskiosassa virtapaikoilla, Syke muistuttaa.

Myös järvien jäät ovat tavallista ohuempia maan etelä- ja keskiosissa, Ilmatieteen laitos kertoo.

Tammikuun loppuun verrattuna jäät ovat pysyneet samanpaksuisina tai ohentuneet muutaman sentin. Etelä-Suomen järvissä on jäätä keskimäärin 20–30 senttimetriä ja Keski-Suomessa 30–50 senttimetriä. Kainuussa on jäätä tavalliseen tapaan, ja Pohjois-Suomen järvissä 40–65 cm.

Etelän lukemat ovat selvästi pienemmät kuin tähän aikaan vuodesta keskimäärin. Jäätä on noin 10–15 senttimetriä vähemmän kuin yleensä helmikuun puolin tienoilla.

Rannikon merijäät ovat muuttuneet petollisiksi monin paikoin, Ilmatieteen laitos muistuttaa.

Jäät eivät muodostuneet kovinkaan paksuiksi tammikuussa, sillä kovien pakkasten vaikutusta vaimensi jään päälle satanut lumi, joka toimi eristeenä.

Kun sateet muuttuivat vedeksi, jään päällä ollut lumi vettyi ja muuttui painavammaksi. Se on painanut jäätä, ja vettä on noussut jään päälle.

Yhdessä ne muodostavat sohjoa, joka jäätyy pakkasella kohvajääksi. Se voi näyttää kestävältä, mutta ei ole lainkaan niin lujaa kuin pakkasessa syntynyt teräsjää.

Merijää lämpenee myös alta päin, kun virtaukset tuovat lämpimämpää vettä avoveden alueilta. Jää ohenee etenkin kapeikoissa ja matalikoiden kohdalla. Näitä vaaran paikkoja voi olla vaikea todeta jään päältä katsoen.

Suurten hallien kattoja tarkkailtava

 Katoille satanut lumikuorma on kasvanut tällä viikolla Pohjois-Suomessa ja kasvanee myös etelässä lähipäivinä.

 Maan etelä- ja keskiosissa on tavallista vähemmän lunta, mutta runsaasti sitä Itä- ja Pohjois-Suomessa.

 Suurten hallien kattoja pitää tarkkailla maan keski- ja pohjoisosissa, Ympäristökeskus kehottaa. Lumikuorma on monilla alueilla jo ylittäjän rajan, jossa on aiemmin tullut ilmi rakennevirheitä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Heikot jäät
  • Lumi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    2. 2

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    5. 5

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    6. 6

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    7. 7

      Seksi kannattaa sijoituksena, lupaa Väestöliitto – ”Ehkä kaikkea ei pitäisi yrittää mitata rahassa”, vastaa ekonomisti

    8. 8

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    9. 9

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    10. 10

      Willehardt Gröhn, 18, rakentaa näyttäviä pyöriä, koska haluaa jotain, mitä muilla ei ole – pyöräbuumin villitsemissä kaupungeissa pyörä on muotiasuste

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    5. 5

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    6. 6

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    7. 7

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    8. 8

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    9. 9

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    10. 10

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yle: Näyttelijä ja tanssija Fred Negendanck on kuollut
    3. Pitseria syttyi tuleen Raahessa – pelastuslaitos evakuoi kerrostalon asukkaat
    4. Seksi kannattaa sijoituksena, lupaa Väestöliitto – ”Ehkä kaikkea ei pitäisi yrittää mitata rahassa”, vastaa ekonomisti
    5. Maahanmuutto kuumentaa tunteita Uuden-Seelannin parlamenttivaalien alla – Suomalainen Inkeri Räinä, 25, odottaa pikkukylässä päätöstä viisumista, joka antaisi hänelle mahdollisuuden jäädä pysyvästi saarivaltioon
    6. Joensuun keskustasta löytyneen vainajan henkilöllisyys todennäköisesti selvillä – varmistuu oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa ensi viikolla
    7. Poliisi löysi kahdeksan kuollutta rekan kontista Teksasissa – NYT: Kaksi kuolleista lapsia
    8. Tunti sitten
    9. Isis-taistelijaksi epäilty saksaistyttö voi joutua oikeuteen Saksassa – Viranomaiset vahvistavat, että Irakista löytynyt 16-vuotias on ”Linda W”
    10. ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946
    11. Ämpäriin sopii niin marja, oksennus kuin mäntysuopakin, ja nyt suomalaisen ämpäriunelman luojat kertovat, miksi ilmaisia muovisankoja jonotetaan
    12. 2 tuntia sitten
    13. Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat
    14. Näytä lisää