Valikko
Kotimaa

Lukioon lisää valinnaisuutta – kokeiluluvat hakuun

Syksyllä alkavaan kokeiluun valitaan noin 50 lukiota.

Opetusministeriö pani perjantaina hakuun luvat kokeilla tavallisesta tuntijaosta poikkeavaa eli nykyistä valinnaisempaa lukiota. Tuntijakokokeilu tuo opiskelijalle tuntuvasti lisää valinnaisuutta reaaliaineissa, mikäli hän sitä haluaa.

Haku kokeiluun päättyy huhtikuussa, ja päätökset tehdään toukokuun aikana. Kokeilu alkaa 1. elokuuta noin 50 lukiossa.

Tavoitteena on saada kokemuksia valinnaisemman tuntijaon ja yksilöllisempien opiskeluvalintojen toimivuudesta.

Kokeilutuntijaossa pakollisten kurssien määrä laskee 30–34 kurssiin voimassa olevan tuntijaon 47–51 kurssista.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) mukaan lukiokentällä on toivottu rohkeampia uudistuksia, koska vuonna 2014 päätetyssä lukion tuntijaossa muutokset jäivät pieniksi.

”Viimeksi tehdyt tuntijaon muutokset koskivat muutamia yksittäisiä aineita, mutta lukion rohkea uudistaminen jäi toteutumatta. Nyt lukion uudistaminen aloitetaan kokeilujen avulla. Valinnaisuutta on luvassa lisää, ja reaaliaineet kootaan kahdeksi kokonaisuudeksi. Opiskelijoille se merkitsee aivan uusia mahdollisuuksia syventyä opinnoissa ja rakentaa polkuja jatko-opintoihin jo lukion aikana”, ministeri sanoo.

Samaa mieltä olivat perjantain tiedotustilaisuudessa Pro Lukio -yhdistyksen ja Suomen lukiolaisten liiton edustajat.

”Uhkana on, että maailma muuttuu, mutta lukio ei”, sanoi Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen.

”Vapaus valita on motivaatiotekijä, jolloin voi olla helpompi löytää oma kiinnostuksen kohteensa myös lukion jälkeen”, Luukkainen arvioi.

Myös Pro Lukion puheenjohtaja, rehtori Kyösti Värri korosti motivaatiota. Värrin mukaan kokeilumalli turvaa vastakin laaja-alaisen yleissivistyksen, koska opiskelijan tulee opiskella molempien reaaliainekorien opintoja. Värrin mukaan on myös hyvin mahdollista, että valtaosalla kokeilulukioiden opiskelijoista muutokset kurssivalinnoissa ovat vähemmän radikaaleja.

Värri muistuttaa myös, että nytkin noin 10 000 lukiolaista opiskelee 73 erikoislukiossa väljemmän tuntijaon mukaisesti.

”Kokemukset näissä erityistehtävän saaneissa lukioissa ovat olleet myönteisiä. Selkeyden vuoksi on hyvä, että tuntijakokokeilu suunnataan lähinnä muihin kuin erityisen koulutustehtävän lukioihin”, Värri totesi.

Ministeri Grahn-Laasosen mukaan erikoislukioiden asemaakin pohditaan. Hän myönsi niiden lupiin äsken vuoden jatkoajan. Vastedes erikoislukioille saattaa tulla myös osaamistaan muillekin jakava eli kehittävä rooli.

Grahn-Laasosen mukaan lukion tehtävä on vastakin luoda yleissivistystä, antaa valmiuksia jatko-opintoihin ja auttaa jokaista opiskelijaa löytämään oma opintopolkunsa.

”Yleissivistys ei ole pelkästään tietoa, vaan myös valmiuksia ja taitoja toimia nopeasti muuttuvassa maailmassa. Siihen kuuluu kyky ajatella monipuolisesti, hahmottaa kokonaisuuksia ja havaita asioiden yhteyksiä. Myös luovan ajattelun taito on osa yleissivistystä”, Grahn-Laasonen sanoo.

Kokeilu kohdentuu lukion tämän vuoden ja ensi vuoden syksyllä aloittaviin opiskelijoihin. Opiskelijat voivat itse valita, opiskelevatko he kokeilussa olevan tuntijaon vai vuonna 2014 hyväksytyn asetuksen mukaisen tuntijaon mukaan.

Yhdeksän kurssia kummastakin korista

  Valinnaisuus koskee reaaliaineita, jotka on jaettu kahteen ryhmään: ympäristö- ja luonnontieteisiin (biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja terveystieto) sekä humanistis-yhteiskunnallisiin aineisiin (historia, yhteiskuntaoppi, uskonto/elämänkatsomustieto, psykologia, filosofia).

  Opiskelija valitsee halutessaan kummastakin ryhmästä vähintään yhdeksän syventävää kurssia. Pakollisia ovat vain yksi kurssi terveystietoa ja yksi kurssi uskontoa /elämänkatsomustietoa, koska ne on mainittu lukiolaissa.

  Kokeilun valinnaisuus ei koske muita oppiaineita ja aineryhmiä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lukio
  • kokeilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    3. 3

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    4. 4

      IL: Paloittelumurhaaja Markus Pönkä ei saapunut vankilaan

    5. 5

      Suomalaiset tuppisuut ja kalsarikännit hurmaavat nyt maailmalla – Riku Rantala ja kaksi muuta kansainvälistä suomalaista kertovat, onko suosiosta meille iloa

    6. 6

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    7. 7

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    8. 8

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    9. 9

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    10. 10

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    8. 8

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    9. 9

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    10. 10

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    7. 7

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    8. 8

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    11. Näytä lisää