Kotimaa

Jussi Niinistö: Itärajan vuotamisella yritetään vaikuttaa Suomeen

Puolustusministerin mukaan rajan vuotamiselle on löydettävä poliittinen ratkaisu Venäjän kanssa.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mukaan Venäjä harjoittaa hybridivaikuttamista Suomeen itärajan yli tulevien turvapaikanhakijoiden kautta.

Niinistö sanoi valtakunnallisten maanpuolustuskurssien avajaisissa Helsingissä maanantaina, että on liioittelua väittää, että Suomi olisi hybridisodan kohteena, mutta hybridivaikuttamisen keinoja on kuitenkin tunnistettavissa.

”Yksi niistä on itärajan vuotaminen. Siihen on saatava poliittinen ratkaisu Venäjän kanssa.”

Niinistö sanoi, ettei hybridisodankäynti sinällään ole uusi ilmiö. Hän mainitsi kaksi esimerkkiä toisen maailmansodan ajalta:

”Ei tarvitse mennä omia talvi- ja jatkosotiamme kauemmaksi; muistamme Otto Wille Kuusisen nukkehallituksen ja Moskovan Tiltun. Kuusiset ja tiltut ovat muodossa jos toisessa seuranamme tänäkin päivänä.”

Niinistö myös puolusti voimakkaasti Puolustusvoimien kansainvälistä harjoitustoimintaa.

”Yhdessä kumppaniemme kanssa voimme harjoitella asioita, joihin meillä omin voimin ei olisi mahdollisuutta. Yhteisissä harjoituksissa voimme kehittää taktiikkaamme ja arvioida oman osaamisemme tasoa vertaamalla sitä kumppaneihimme”, Niinistö sanoi.

”Kansainvälinen harjoitustoiminta parantaa myös yhteistoimintakykyämme, joka on tarpeen jo rauhan aikana kriisinhallintaoperaatioissa, mutta etenkin jos joskus sattuisimme muualta apua tarvitsemaan.”

Niinistö myönsi kuitenkin, että viime viikkojen mediakeskustelu osoittaa sen, ettei kansainvälisten harjoitusten perusteita tunneta riittävästi.

”Puolustusministeriössä olemme ottaneet tästä opiksemme ja kehitämme tiedottamiskäytäntöjämme”, Niinistö lupasi.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg kertasi puheessaan käynnissä olevia lainsäädäntöhankkeita, jotka liittyvät valmiuden tehostamiseen ja kohottamiseen.

Muutoksia on tulossa erityisesti asevelvollisuuslakiin, jossa Puolustusvoimat ovat saamassa lisää oikeuksia reserviläisten määräämiseksi kertausharjoituksiin.

Näkyvimmät muutokset koskevat kertausharjoitusten enimmäisaikoja ja niihin kutsumista. Jos lainmuutos menee läpi, niin Puolustusvoimain komentaja voisi määrätä niin sanotun sotilaallisen valmiuden joustavan kohottamisen kertausharjoitukseen välittömästi, kun päätös koskisi enintään 25 000 asevelvollista. Muutoin päätöksen tekisi tasavallan presidentti.

Lindberg haluaa muutoksia myös aluevalvonta-asetukseen. Syynä on kansainvälisen yhteistyön laajeneminen. Lindberg ei kuitenkaan täsmentänyt, mistä muutoksista on kysymys.

”Puolustushallinnossa on muun muassa neuvoteltu kahdesta kansainvälisestä ilmavoimien lentotoimintaan liittyvästä hankkeesta. Näiden järjestelyiden voimaansaattaminen edellyttää edellä mainittuja asetusmuutoksia. Samoin valtioiden rajat ylittävä ilmavoimien koulutus- ja harjoitusyhteistyö on laajentunut ja syventynyt keskeisten yhteistyötahojen kanssa. Yhteisen harjoitustoiminnan lisääntyminen on tuonut esiin tarpeen joustavoittaa lupamenettelyjä”, Lindberg sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puolustusministeriö
  • Maanpuolustus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    5. 5

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    6. 6

      Hutiloiva lakimies saa jatkaa työssään, vaikka virheet olisi huomattu – lupalakimiesten valvonta ontuu pahasti

    7. 7

      15-vuotias pidätetty Lontoon happoiskusta epäiltynä – ainakin kuuden kerrotaan loukkaantuneen

    8. 8

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    9. 9

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    7. 7

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    10. 10

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää