Kotimaa

Turvapaikanhakijoilta löytynyt sotarikoksiin viittaavaa kuvamateriaalia – poliisi selvittää yli kymmentä tapausta

Poliisi on järjestänyt kaksi palautuslentoa Irakiin. Lennoilla on palannut kotimaahansa vapaaehtoisesti yli 200 irakilaista.

Poliisi selvittää yli kymmentä tapausta turvapaikanhakijoiden mahdollisista yhteyksistä sota- tai terrorismirikoksiin tai muihin turvallisuusuhkiin.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi asiasta maanantaina Poliisihallituksen tiedotustilaisuudessa.

Epäilyt mahdollisista sotarikos- ja terrorismiyhteyksistä tulevat Kolehmaisen mukaan tyypillisesti ilmi, kun turvapaikanhakijan hallusta löytyy esimerkiksi väkivaltaista kuvamateriaalia.

Kolehmaisen mukaan poliisi selvittää näissä tapauksissa sitä, onko asiasta syytä aloittaa rikostutkinta Suomessa. Jotkin selvittelyt ovat johtaneet tutkintoihin ainakin epäiltyinä sotarikoksina.

Poliisihallitus kertoi tiedotustilaisuudessa yleisesti turvapaikanhakijatilanteesta poliisin näkökulmasta.

Poliisi on järjestänyt helmikuussa Irakiin kaksi palautuslentoa, joilla kotimaahansa on palannut 204 henkilöä. Nämä palautetut olivat vapaaehtoisia.

”Palautuslentoja jatketaan niin kauan kuin palaajia riittää. Näiden charter-palautusten rinnalla hoidetaan muitakin palautuksia”, poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta sanoo.

Poliisin tavoitteena on, että jatkossa turvapaikanhakijan maasta poistuminen toteutetaan tehokkaasti ja palautukset tehdään viipymättä. Myös hakijoiden vapaaehtoista paluuta kotimaahansa tuetaan.

Vuonna 2015 poliisi palautti 3 180 maasta poistamispäätöksen saanutta henkilöä. Jo alkuvuoden palautusmäärien perusteella voidaan määrän päätellä kasvavan. On arvioitu, että noin 20 000 yli 32 000:sta viime vuonna Suomeen tulleesta turvapaikanhakijasta saa kielteisen päätöksen.

”Sisäisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen säilymisen kannalta on erittäin tärkeää, että palautukset saadaan tehtyä viipymättä. Myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen turvapaikanhakijan suojeleminen esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden uhriksi joutumiselta ennen maasta poistumista edellyttää nopeita viranomaistoimia”, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa.

Tulevaan on valmistauduttu muun muassa järjestämällä poliisin henkilöstölle maasta poistamiseen liittyvää koulutusta.

”Tavoitteena on, että kaikki turvapaikkahakemuksensa peruuttaneet ja kotimaahansa haluavat hakijat pääsevät palaamaan mahdollisimman nopeasti”, Kolehmainen toteaa.

Poliisi on saanut lisämäärärahan turvapaikanhakijatilanteesta aiheutuvien tehtävien hoitamiseen. Sitä on käytetty myös palautustehtävien tehostamiseen.

”Toistaiseksi palautusten hoitaminen ei ole vielä merkittävästi lisännyt poliisin tehtäviä, mutta Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut, että maaliskuun lopussa päätöstahti olisi noin tuhat päätöstä viikossa, joten tähän on varauduttava. Kuinka suuri osa näistä päätöksistä on kielteisiä, on vielä erilaisten arvioiden varassa”, Kolehmainen toteaa.

Viime vuonna palautukset maksoivat Suomelle noin kolme miljoonaa euroa. Poliisitarkastaja Jukka Hertellin mukaan palautuskustannukset voivat kaksin- tai kolminkertaistua tänä vuonna, mutta tarkkaa summaa on vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa.

Jos palautettavalla on rahaa, lähtökohta on, että hän myös maksaa matkansa itse. Muissa tapauksissa kustannukset jäävät valtiolle.

Myös siihen varaudutaan, ettei kaikkia kielteisen päätöksen saaneita pystytä palauttamaan.

”Vuosittain noin 60–70 prosenttia palautuspäätöksen saaneista on pystytty poistamaan maasta. Vaikka määrä onkin eurooppalaisittain korkea, on todennäköistä, että osa palautuspäätöksen saaneista jää palauttamatta ja katoaa”, Poutanen sanoo.

Poliisihallituksen mukaan osa turvapaikanhakijoista katoaa omille teilleen kesken turvapaikkaprosessin ja osa sen jälkeen, kun heille on annettu kielteinen turvapaikkapäätös. Tästä joukosta osa jää poliisin mukaan piileskelemään Suomeen, kun taas jotkut siirtyvät muualle Eurooppaan.

Poliisi ei osannut arvioida, kuinka suuri määrä turvapaikanhakijoita on kadonnut omille teilleen. Poliisitarkastaja Mia Poutanen uskoo, että kyse on ainakin tähän mennessä varsin pienestä määrästä.

Poliisi etsintäkuuluttaa kadonneet turvapaikanhakijat ja palauttaa heidät, jos heidät löydetään.

”Laittomasti maassa olevilla on suuri riski syrjäytyä ja ajautua tekemään rikoksia elääkseen sekä joutua rikollisryhmien hyväksikäyttämiksi”, poliisitarkastaja Poutanen sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvapaikanhakijat
  • Sotarikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Keravan kunta: ”Lihaton vaihtoehto ei ole ravitsemuksellisesti riittävä” – kaupunki uudisti päiväkotien ja koulujen ruokalistat ja lähetti varoituskirjeen vanhemmille

    7. 7

      Nainen surmasi 73-vuotiaan miehen useilla mattoveitsen iskuilla Aleksis Kiven kadulla Helsingissä – HS seuraa murhaoikeudenkäyntiä

    8. 8

      Alkon nostalginen palvelutiski palasi, kun Töölöntorin uusi Alko avasi ovensa kello 10

    9. 9

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    10. 10

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    5. 5

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää