Kotimaa

Suomen joukot perillä Norjan sotaharjoituksessa – mukana Nato-maita

Suomi perustaa kansainvälisessä Cold Response 2016 -sotaharjoituksessa mekanisoidun pataljoonan.

Suomalainen harjoitusjoukko on saapunut Norjaan siellä järjestettävään isoon kansainväliseen Cold Response 2016 -sotaharjoitukseen.

Porin prikaatista on lähetetty Norjaan noin 430 suomalaista sotilasta ja 130 ajoneuvoa. Sotilaista noin 270 on Suomen kansainvälisen valmiusjoukkokoulutuksen saaneita reserviläisiä.

Suomalaisia toimii myös monikansallisen prikaatin esikunnassa ja harjoituksen johdon eri tehtävissä.

Cold Response 2016 on Norjan johtama monikansallinen harjoitus, joka järjestetään Keski-Norjassa. Norja on kutsunut mukaan Nato-maita ja rauhankumppaneita kuten Suomen ja Ruotsin. Harjoitukseen osallistuu noin 15 000 sotilasta 14 maasta.

Cold Response -harjoitukset ovat Norjan asevoimien tärkeimmät talvisotaharjoitukset. Ne järjestetään joka toinen vuosi.

Yleensä harjoituksen paikka ja skenaario vaihtelevat hieman eri vuosina. Suomi on osallistunut Cold Responseen myös kaksi kertaa aikaisemmin.

”Tämä on vakioharjoitustouhua ja meidän kansainvälisen harjoitustoiminnan mukainen juttu”, tiivistää harjoituksessa muodostettavan pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Teemu Nurmela.

Nurmelan mukaan harjoitus on lähtenyt käyntiin suomalaisten osalta erittäin hyvin.

”Perustaminen alkoi viime tiistaina ja päättyi sunnuntaina.”

Suomalaisten kalusto lähetettiin Norjaan laivalla, ja sotilaat kuljetettiin neljällä eri lennolla.

”Sunnuntaista lähtien ollaan kaikki oltu täällä.”

Harjoituksessa perustettavaan pataljoonaan kuuluu suomalaisten lisäksi ruotsalainen ja norjalainen komppania.

”Suomalaisen mekanisoidun jääkäripataljoonan rungolle tämä rakentuu. Pataljoonan esikuntaan on sijoitettu väkeä jokaisesta kansallisuudesta”, Nurmela sanoo.

”Ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa yhteistoiminta on helppoa. Meillä oli valmistava harjoitus Säkylässä. Esikunta ja avainhenkilöstö ovat tavanneet toisensa ennen maastoon tuloa.”

Mekanisoitu pataljoona on hyvin varustettu. Suomalaisilla on käytössään AMV-kuljetuspanssareita ja Amos-kranaatinheitinpanssareita.

Ruotsalaiset käyttävät CV9030-rynnäkköpanssarivaunuja, ja norjalaiskomppania on varustettu BV 206 -tela-ajoneuvoilla sekä Leopard-taistelupanssarivaunuilla.

Puolustusvoimat hakee harjoituksesta hyötyjä kahta kautta. Ensiksi on normaali mekanisoidun jääkäripataljoonan sotaharjoitus.

Toiseksi Suomi harjoittelee kansainvälisen valmiusjoukon perustamista ja lähettämistä kohteeseen.

Harjoituksessa on mukana maavoimien lisäksi meri- ja ilmavoimia sekä maihinnousujoukkoja. Maavoimien osuuteen osallistuu noin 8 500 sotilasta.

Maajoukoista muodostetaan kaksi prikaatia, jotka taistelevat toisiaan vastaan.

Ensin hyökkää toinen prikaati ja toinen viivyttää. Osat vaihtuvat 3–4 vuorokauden päästä. Suomalaisten pataljoona aloittaa viivytystaistelun keskiviikkona.

”Nyt näemme, miten taistelussa pärjäämme. Hauskinta tässä on lähes vapaaottelu. Pääsemme harjoittelemaan ulkomaisia vastustajia vastaan. Se on tietysti kaikille erittäin motivoivaa”, Nurmela sanoo.

Korjaus 1.3.2016 klo 11.08: Ingressissä korjattu prikaati pataljoonaksi.

Monikansallinen sotaharjoitus

 Cold Response 2016 -harjoituksessa ovat Suomen ja Norjan lisäksi mukana Belgia, Kanada, Tanska, Ranska, Saksa, Latvia, Alankomaat, Puola, Espanja, Ruotsi, Yhdysvallat ja Britannia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Norja
  • Sotaharjoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    5. 5

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    6. 6

      Prinssi Harry ja tyttöystävä Meghan Markle esiintyivät ensi kertaa virallisesti yhdessä – brittilehdet tulkitsevat, että ilmoitus kihlauksesta on nyt enää ajan kysymys

    7. 7

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen aiheuttama ilmiö pimentää televisioita, eikä sille voi mitään

    10. 10

      Vanhemmat isät tuottavat lapsille paljon enemmän geenimutaatioita kuin äidit – joidenkin harvinaisten sairauksien riski lisääntyy isän ikääntyessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    10. 10

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Prinssi Harry ja tyttöystävä Meghan Markle esiintyivät ensi kertaa virallisesti yhdessä – brittilehdet tulkitsevat, että ilmoitus kihlauksesta on nyt enää ajan kysymys
    3. Tunti sitten
    4. Radiokeli häiritsee tv-lähetyksiä ympäri Suomea – korkeapaineen aiheuttama ilmiö pimentää televisioita, eikä sille voi mitään
    5. Trumpin erityisominaisuus yhdisti urheiluperheen yhtä ”pelkurimaista” poikkeusta lukuun ottamatta – erävoitto voi jäädä laihaksi lohduksi
    6. Huippu-urheilun valmennustukien saajia karsitaan kovalla kädellä – Olympiakomitea lupaa, ettei se unohda yhtään lahjakasta nuorta lajista riippumatta
    7. Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”
    8. Saksan vaalitulos repii poliittista kenttää – AfD uhkaa hajota, Merkel on ahtaalla ja demarit vetäytyvät oppositioon
    9. 2 tuntia sitten
    10. Jokerien teinitähti Tolvanen häikäisi hattutempulla, joka oli jo kauden toinen
    11. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa
    12. Jättäisitkö rankkarit ampumatta miljoonasta eurosta? Neymarin joukkuetoverille järjestely ei sovi
    13. Surkean kauden alun pelanneen HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa
    14. Näytä lisää