Valikko
Kotimaa

Lähes tuhat turvapaikanhakijaa hakee nyt myös töitä Suomessa – ”Työhaluja löytyy kyllä”

SPR:n hankkeessa etsitään turvapaikanhakijoille työelämään tutustumispaikkoja. Halukkaita turvapaikanhakijoita löytyy, mutta harjoittelupaikkoja on vaikea löytää.

Lähes tuhat turvapaikanhakijaa on parhaillaan hakemassa töitä. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan, sillä työn tekemistä ei tilastoida sen paremmin vastaanottokeskuksissa kuin Maahanmuuttovirastossakaan.

Jonkinlaista suuntaa saa Maahanmuuttoviraston kirjoittamista työoikeustodistuksista, joita on viime ja tämän vuoden aikana annettu jo 811. Lisäksi todistusta odottaa noin sata turvapaikanhakijaa.

Todistuksia on pyydetty niin paljon, että sellaisen saamista joutuu odottamaan pari kuukautta. Ilman todistusta turvapaikanhakija ei voi aloittaa työssä.

Työpaikan löytäminen ei kuitenkaan ole helppoa. Se on huomattu Turussa, jossa yritetään löytää turvapaikanhakijoille harjoittelupaikkoja parin viikon työharjoittelua varten.

Hankkeen projektikoordinaattori Anna Tenho Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piiristä sanoo, että turvapaikanhakijoilla olisi työhaluja, mutta harjoittelupaikkojen löytäminen on hankalaa.

”Työhaluja löytyy, mutta paikkojen löytäminen on ollut haaste. Kun kynnys on ylitetty ja ensimmäinen harjoittelija otettu, työnantajat ovat olleet iloisesti yllättyneitä. Monet ovat halunneet ottaa uudenkin harjoittelijan. Ongelmana on vain, miten saada työnantaja ottamaan tuo ensimmäinen askel”, Tenho sanoo.

Tenhon mukaan turvapaikanhakijoiden motivaatio on korkealla. Tämä näkyy ennen harjoittelua tehdyissä haastatteluissa, joissa selvitetään hakijoiden koulutusta ja osaamista.

”Kysymme siinä myös, onko heillä kiinnostusta harjoitteluun, vaikka harjoittelupaikka olisi sellaiselta alalta, josta heillä ei ole koulutusta tai kokemusta. Lähes kaikki vastaavat, että ilman muuta. Kysymme myös, kiinnostaako heitä vapaaehtoistyö, ja siihenkin lähes kaikki vastaavat kyllä.”

Turun hankkeessa on otettu mallia yläkoululaisten TET-jaksosta, jossa peruskoululaiset käyvät viikon tai kahden viikon mittaisilla työelämään tutustumisjaksoilla. Kokeilu alkoi marraskuussa ja nyt kevään aikana sitä laajennetaan Uudellemaalle ja jatkossa muuallekin.

Punaisen ristin Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Petri Kaukiainen toteaa, että avoimille työmarkkinoille on päässyt todennäköisesti vasta yksittäisiä turvapaikanhakijoita.

”He haluavat osallistua ja kantaa vastuuta, mutta ei voida olettaa, että he olisivat heti valmiita suomalaiseen työelämään. He tulevat kriisialueilta, joten monella on koulutuksessa kurottavaa”, Kaukiainen sanoo.

Kaukiaisen mukaan työelämään tutustumisjakso voi olla turvapaikanhakijalle ensiaskel kotoutumisessa. Harjoitteluun voi päästä sellainenkin, jolla ei ole vielä oikeutta hakea työtä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvapaikanhakijat
  • Työelämä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    3. 3

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    4. 4

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    5. 5

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    6. 6

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      CIA:n tiedusteluraportti: Suomi tavoitteli Karjalan palautusta kunnostamalla tarpeettoman Saimaan kanavan

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Puolustusministeri Niinistö ryöpyttää: ”Reservikarkurit eivät ansaitse arvostustamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää