Valikko
Kotimaa

Raskaudenaikainen zikatartunta yhteydessä moniin sikiövaurioihin

Zikavirus näyttäisi aiheuttavan monia muitakin sikiövaurioita kuin pienipäisyyttä.

Zikavirus voi aiheuttaa sikiölle monia muitakin kehityshäiriöitä kuin mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä, joka on jo aiemmin yhdistetty zikavirukseen. Tällainen tulos saatiin alustavassa tutkimusraportissa, kertoo lääketieteellinen The British Medical Journal-lehti.

Raportin mukaan tartunnan saaneiden naisten sikiöistä 29 prosentilla oli kehityshäiriöitä. Ultraäänitutkimuksissa löydettiin erilaisia kasvuhäiriöitä, sydänsairauksia sekä keskushermoston vaurioita. Joihinkin kasvuhäiriöihin liittyi mikrokefalia, toisiin ei. Raskauksista kaksi päättyi kohtukuolemaan.

Brasilialaiset tutkijat seurasivat kaikkiaan 88 naisen raskautta puolen vuoden ajan viime vuoden syyskuusta alkaen. Naisista 72 oli saanut zikavirustartunnan, osa jo alkuraskaudessa, osa vasta raskausviikolla 38 eli hieman ennen synnytystä. 12 naisen zikavirustesti oli negatiivinen.

Naisista osa osallistui ultraäänitutkimuksiin, joissa kehitysvauriot todettiin. Tutkimuksiin osallistui 42 tartunnan saanutta naista ja 12 naista, joilla ei ollut todettu zikavirustartuntaa. 42:sta tartunnan saaneesta 12:lla löydettiin sikiön kehityshäiriöitä. Niillä naisilla, joilla zikavirustartuntaa ei ollut, ei löytynyt yhtäkään sikiövauriota.

Tulokset ovat alustavia, sillä vasta kahdeksan ultraäänitutkimuksiin osallistuneista naisesta on synnyttänyt. Heidän osaltaan ultraäänitutkimuksessa tehdyt havainnot ovat osoittautuneet oikeiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Zikavirus
  • Raskaus
  • Terveys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    5. 5

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    6. 6

      JSN joutui median oman poikkeuksellisen arvostelun kohteeksi, jäsenten taustojakin repostellaan – Mitä siitä pitäisi ajatella?

    7. 7

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    8. 8

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    9. 9

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    10. 10

      Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    6. 6

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    7. 7

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    10. 10

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää