Valikko
Kotimaa

Kuopatuksi luultua tutkimusneuvostoa herätetään henkiin – ministereitä mukana entistä vähemmän

Hallitusta tutkimusasioissa tukevassa elimessä olisi 20 sijaan enää yhdeksän jäsentä. Tavoitteena aito päätöksenteko.

Tutkijapiireissä jo kuopatuksikin kuviteltu tutkimus- ja innovaationeuvosto (TIN) herätetään henkiin, mutta entistä suppeampana.

Neuvostoa johtaa yhä pääministeri, mutta yhteensä ministereitä on siinä kymmenen sijaan vain neljä. Varapuheenjohtajia ovat entiseen tapaan opetus- ja kulttuuriministeri sekä elinkeinoministeri. Uuden neuvoston ministerijäseniä ovat siis ainakin pääministeri Juha Sipilä (kesk), opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk).

Hallitus päätti torstaina neuvostoa säätelevän asetuksen muutoksesta, jonka mukaan valtioneuvostoa tutkimusasioissa tukevan elimen jäsenmäärä putoaa 20:stä yhdeksään. Asetus tulee voimaan 1. huhtikuuta.

Hallitusneuvos Immo Aakkulan mukaan muiden kuin ministerijäsenten rekrytointi on jo käynnissä.

Neuvosto on yleensä asetettu aina hallituskaudeksi. Neuvostosta tehtiin jo vuonna 2014 arviointi, ja tulosten mukaan sen asema oli heikentynyt ja kaipasi uudistamista.

Aakkulan mukaan neuvoston koon pienentäminen mahdollistaa sen, että se pystyy aitoon keskusteluun ja tekemään aloitteita. ”Ei niinkään tehdä tilannekuvia, vaan päätöksiä”, Aakkula sanoo.

Asioita on määrä valmistella laajana yhteistyönä, ja siitä vastaavat valtioneuvoston kanslia, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Suomen Akatemia sekä Innovaatiorahoituskeskus Tekes. Erillisestä sihteeristöstä luovutaan, ja keskeinen rooli on ministeriöiden ulkopuolisilla asiantuntijoilla.

Neuvostolla on ollut tapana laatia toimikautensa päätteeksi politiikkalinjaus. Tuorein valmistui vuoden 2014 lopulla nimellä Uudistuva Suomi – tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015–2020.

”Koulutukseen, tutkimukseen ja innovointiin on panostettava ennakoiden, jopa 20 vuoden tähtäimellä. Viisaasti kohdennetut voimavarat tuottavat laadukkaampaa koulutusta ja tieteellistä tutkimusta sekä menestyviä innovaatioita, parempia työpaikkoja ja yritysten kasvua”, pääministeri Alexander Stubbin (kok) allekirjoittamassa esipuheessa linjattiin.

Myös korkeakoululaitoksen radikaalia uudistamista raportissa vaadittiin ja väläyteltiin myös jopa niin sanotusta duaalimallista luopumista tai ainakin pitkälle vietyä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä.

Esimerkiksi: ”Mahdollistetaan alueelliset tai paikalliset kokeilut, joissa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hallinto-, palvelu- ja opetustoimintoja yhdistetään samaan organisaatioon. Tutkintojen tuottama erilainen osaaminen säilytetään.”

Maininta on kuin suoraan Tampere3-hankkeesta, joka tähtää korkeakoulukonserniin. Siinä Tampereen yliopistosta ja Tampereen teknillisestä yliopistosta on määrä muodostaa uusi säätiöyliopisto, joka omistaisi myös Tampereen ammattikoreakoulun.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tutkimus
  • Pääministeri
  • Yliopistot
  • Ammattikorkeakoulut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    5. 5

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    6. 6

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    7. 7

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    8. 8

      Mies pyysi kaveriltaan nukkumapaikan ja puukotti tätä yöllä useita kertoja Helsingissä – kahdeksan vuotta vankeutta

    9. 9

      Nobel-voittaja Bengt Holmström varoitti eduskuntaa sote-uudistuksen hankaluudesta ja moitti yliopistoilta leikkaamisesta

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    7. 7

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    8. 8

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    9. 9

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää