Valikko
Kotimaa

Traktorimarssiin osallistuva hiehojen kasvattaja – ”Tässä on koettu jo tuottaja­hinnan lasku ja Venäjän pakotteet”

”Kukaan ei Suomessa ole valmis maksamaan ruuasta niin paljon, että sen tuottaminen kannattaisi ilman tukia. Se vain on hyväksyttävä”, sanoo sysmäläinen Maija Sinisalo.

Sysmä

”Päättäjille tätä mielenilmausta halutaan viijä”, sanoo Sysmän Särkilahden kylässä hiehoja kasvattava Maija Sinisalo, 38.

Hän osallistuu seudun muiden viljelijöiden kanssa Helsingin Senaatintorin mielenosoitukseen perjantaina.

Tilat ovat joutuneet ahdinkoon monesta syystä, joista viimeisin on tukimaksujen viivästyminen. Sinisalokin on joutunut lykkäämään vakuutusten maksamista.

”Harva pystyy toimimaan viljelijänä ilman lainaa, jos tilalle investoi ja haluaa kehittää sitä. Velkaa on myös aloittaneilla viljelijöillä, kuten minulla.”

Sinisalo osti sukutilan pari vuotta sitten ja rahoitti kaupan lainalla.

Pihatossa kasvaa lähes neljäkymmentä hiehoa eli nuorta lehmää. Tilan tuloista puolet muodostuu hiehojen hoitomaksuista ja viljan myynnistä, toinen puoli erilaisista tuista.

Pelto- ja eläintukien lisäksi tila saa tukia myös luonnonhoidosta ja ympäristösopimuksesta, koska Sinisalo hiehoineen hoitaa metsälaidunta.

Tukea saa metsälaitumen aitaamiseen ja muihin kuluihin.

Puheet ”tukiaisilla” elävistä viljelijöistä harmittavat Sinisaloa. Hän muistuttaa, ettei mitään tukiaisia ole olemassakaan.

”Kukaan ei Suomessa ole valmis maksamaan ruuasta niin paljon, että sen tuottaminen kannattaisi ilman tukia. Se vain on hyväksyttävä”, Sinisalo painottaa.

Sinisalo on valmistunut maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta.

Sinisalo tuntee hyvin EU-tukihakemusten käsittelyn, koska hän on myös itse työskennellyt ProAgria Hämeessä tukihakemusten käsittelijänä.

Suomessa tukibyrokratia on Sinisalon mukaan mammuttimaista.

Viime hakukaudella tukiperusteet muuttuivat kesken kauden. Ne, jotka tekivät hakemukset sähköiseen järjestelmään heti sen avauduttua, joutuivat toteamaan, että hakuperusteet olivatkin muuttuneet.

”Tukikauden muututtua viime vuonna ei ollut mitään siirtymäkautta, vaan tukimaksatukset raa’a sti siirtyivät.”

”Kuukausittainen maitolitra-perusteinen tuki loppui ja kaikkia tukia siirrettiin myöhemmäksi, jopa tämän vuoden puolelle. Ja samaan aikaan viljelijän pitäisi maksaa lainat, ostaa rehut, huoltaa koneet ja syödäkin pitäisi”, Sinisalo toteaa.

Kaikesta huolimatta Sinisalo uskoo tilansa tulevaisuuteen. Hän toivoisi ahdinkoon ajautuneille tiloille mahdollisuutta väliaikaiseen rahoitusjärjestelyyn.

Sinisalo korostaa, että viljelijät eivät ole mielenosoituksella vaatimassa lisää tukia, vaan ainoastaan heille kuuluvien tukien maksamista ajallaan.

”Tavallaan maksujen viivästyminen on viimeinen pisara. Tässä on koettu jo tuottajahinnan lasku ja Venäjän pakotteet, jotka torppasivat viennin”, Sinisalo muistuttaa.

Traktorimarssi näkyy liikenteessä

 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK) traktorimarssiin osallistuu perjantaina arviolta 2 000 viljelijää.

 Traktorimarssi vaikuttaa Helsingin liikenteeseen aamulla ja iltapäivällä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    3. 3

      Venäjän aktivisteja sotkee nyt vihreä litku – oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi joutui sen vuoksi torstaina sairaalaan

    4. 4

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    5. 5

      Mitä varakas eläkeläinen tekee isolla osakesalkulla? Perilliset ottavat kuitenkin rahoista kaiken ilon irti

    6. 6

      Naisimaamit jakelivat fatwoja maailman suurimpaan muslimimaahan: Tähtäimessä lapsiavioliitot, väkivalta ja ympäristön pilaaminen

    7. 7

      Hietsun rantakahvila on yrittäjille hankala paikka, ja vappuna siellä aukeava Badenbaden onkin ruokaravintola

    8. 8

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    9. 9

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    10. 10

      Onko ratkaisu perustulo, robottivero vai kapina? Automaatio vie valkokaulustyöt, eikä koulutuskaan enää pelasta keskiluokkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    4. 4

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    5. 5

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    6. 6

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    7. 7

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    8. 8

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    9. 9

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    10. 10

      Kaksoiselämän luonut saksalaisupseeri esiintyi syyrialaisena pakolaisena ja sai paikan vastaanotto­keskuksesta – Epäillään suunnitelleen iskua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää