Kotimaa

Venäjä: Jättiruoppauksen vaikutukset paikallisia

Bronkan sataman ruoppausten ympäristöhaitat eivät Venäjän mukaan ulotu laajalle.

Suomenlahden pohjukkaan Pietarin lähelle rakennettavan Bronkan sataman jättiruoppaukset eivät Venäjän mukaan ole aiheuttaneet laajoja ympäristö­vaikutuksia Itämerellä.

Venäjän selvitystä ruoppausten ja vedenalaisten läjitysten vaikutuksista käsiteltiin Itämeren suojelukomissio Helcomin vuosikokouksessa perjantaina.

Selvitystä olivat pyytäneet Suomi ja Viro, jotka ovat olleet huolissaan satama- ja väylätöiden rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista.

Paikallista veden samentumista on selvityksen mukaan havaittu, mutta se ei ole ollut merkittävää. Ympäristövaikutukset ovat venäläis­arvioiden mukaan olleet suurimmaksi osaksi lyhytaikaisia. Pintaveden haitta-aineiden pitoisuudet eivät ole ylittäneet raja-arvoja, eikä pohjasedimentissä ole havaittu merkittävää saastumista.

Selvityksessä korostetaan, että ruoppauksia tehdään Venäjän merialueen sisällä, jonne massat myös läjitetään. Työt täyttävät lupaehdot, ja ympäristö­normeja on noudatettu.

Ympäristövaikutukset on raportin mukaan minimoitu myös muissa sataman rakennustöissä ja esimerkiksi jätehuollossa.

Suomen havaintojen mukaan ruoppausten aiheuttama samentuminen ja vaikutukset meriympäristöön eivät ole jääneet paikallisiksi.

Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kaukokartoitusaineisto on osoittanut muun muassa, että ruoppaukset todennäköisesti aiheuttivat itäisellä Suomen­lahdella viime kesänä havaitut runsaat sinileväkukinnot.

Suomen vesille ruoppaus­vedet eivät Syken selvityksen perusteella ole päätyneet. Sen sijaan samennus ja myös sinileväalue levisivät Viron suuntaan aina Seiskarin saaren kohdalle saakka.

Jättiruoppaukset nousivat keskusteluun viime syksynä HS:n uutisoitua niistä. Satelliittikuvat osoittivat, että samea vesi oli levinnyt Suomenlahdella useiden kymmenien kilometrien päähän länteen.

Merenpohjaa mylläävät ruoppaukset samentavat vettä ja voivat palauttaa kiertoon pohjaan varastoituneita ravinteita. Samalla leviävät pohjassa mahdollisesti olevat haitta-aineet.

Laivaliikenteen pakokaasuille määrättävien typpirajoitusten aikataulusta Helcom puolestaan pääsi sopuun torstaina, kun myös viime hetkeen kantaansa empinyt Suomi ilmoitti hyväksyvänsä laivojen typen oksidien päästöille asetettavat rajoi­tukset.

Rantavaltiot toimittavat kansainväliselle merenkulkujärjestölle IMO:lle hakemuksen Itämerelle perustettavasta typpirajoitusalueesta eli NECA-alueesta niin, että se tulee voimaan 1.1.2021.

Tuolloin kaikilla Itämerellä seilaavilla uusilla aluksilla tulee olla joko katalysaattori tai niiden tulee käyttää nesteytettyä maakaasua eli LNG:tä.

Nykyisiä aluksia rajoitukset eivät koske.

Tavoite on vähentää Itämeren rehevöitymistä ja parantaa satamakaupunkien ilmanlaatua.

Itämerelle perustettavasta tiukkojen typpirajoitusten NECA-alueesta on keskusteltu vuodesta 2008. Tuolloin IMO hyväksyi typenoksidipäästöjen rajoittamisen asteittain.

Asian eteneminen viivästyi ensin Venäjän vastustuksen ja viimeksi Suomen jarruttelun vuoksi. Taustalla on ollut hallitusohjelman kirjaus, että elinkeinoelämälle ei hyväksytä uusia velvoitteita.

Nyt hallitus on kirjannut, että säätelystä aiheutuvat kulut kompensoidaan teollisuudelle. Kulut arvioidaan vähäisiksi, koska rajoitukset koskevat vain 1.1.2012 rakennettavia aluksia.

Laaja samennus näkyi satelliitista

  HS kertoi Bronkan sataman jättiruoppauksista viime lokakuussa.

  Ruoppaukset olivat samentaneet Suomenlahtea laajalti. Satelliittikuvat osoittivat, että samentuminen oli levinnyt useita kymmeniä kilometrejä länteen.

  Hankkeesta ei ole tehty kansainvälistä ympäristövaikutusten arviota.

  Suomi ja Viro pyysivät Venäjältä selvitystä ruoppausten ja läjitysten vaikutuksista.

  Venäjä kiisti kansainväliset vaikutukset jo syksyllä. Nyt Helcomille annettu selvitys on samansisältöinen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Itämeri
  • Ympäristö
  • Suomenlahti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Tanskan poliisi: Merestä löydetty naisen ruumis on dna:n perusteella tunnistettu kadonneeksi toimittaja Kim Walliksi

    3. 3

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    4. 4

      Mira, 21 sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    5. 5

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    6. 6

      Trump: ”Muuri rakennetaan, vaikka meidän pitäisi ajaa hallitus alas”

    7. 7

      Hannibalin sotanorsut ylittivät Alpit – tarina kuulostaa uskomattomalta, mutta se on totta

    8. 8

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    9. 9

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    10. 10

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    8. 8

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    9. 9

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kuudes jakso oli ristiriitainen – mitä tapahtuu viimeisessä jaksossa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tanskan poliisi: Merestä löydetty naisen ruumis on dna:n perusteella tunnistettu kadonneeksi toimittaja Kim Walliksi
    3. Volgalla sijaitsevasta pienestä museosaaresta halutaan Venäjän dokumentti-Cannes – ”Parhaat festivaalit järjestetään syrjäisissä pikku paikoissa”
    4. Mira, 21 sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”
    5. Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – sitten tapahtui yllättävä käänne
    6. HS selvitti: Kannatuksen lasku horjuttaa keskustan Juha Sipilän ja Sdp:n Antti Rinteen asemaa – ”Se vaihe on jo ohi, kun kaikki mitä Sipilä sanoi oli vain loistavaa, briljanttia ja raikasta”
    7. Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä
    8. ”Anna hali, nosta syliin” – HJK:n iltapäiväkerhot tuovat turvaa lapsille ja työllistävät lukuisia valmentajia
    9. PK-35 otti avausvoiton jalkapallon Mestareiden liigan karsinnassa – lohkovaihe häämöttää kahden ottelun päässä
    10. Hannibalin sotanorsut ylittivät Alpit – tarina kuulostaa uskomattomalta, mutta se on totta
    11. Tunti sitten
    12. Professori Turun puukotuksista: Terroristinen motiivi voi olla vaikea näyttää toteen – nämä asiat saattavat olla ratkaisevia
    13. Näytä lisää