Valikko
Kotimaa

Ministeriö haluaa sata miljoonaaturvallisuuteen

Selontekoluonnoksessa esitetään myös koko Tullin toiminnan siirtoa valtiovarainministeriöltä sisäministeriön alaisuuteen.

Sisäministeriö on saanut valmiiksi luonnoksen sisäisen turvallisuuden selonteoksi. HS:n tietojen mukaan vielä julkistamaton selontekoluonnos esittää, että sisäministeriö tarvitsee noin sata miljoonaa euroa lisää rahaa sisäisen turvallisuuden hoitoon.

Sisäministeriö tarvitsee lisää rahaa poliisille, oikeuslaitokselle ja rajavartiointiin. Se haluaa myös lisää voimavaroja esimerkiksi terrorismin ja tietoverkkorikollisuuden torjuntaan.

Noin puolet esitetystä rahantarpeesta selittyy kasvaneella maahanmuutolla, puolet turvallisuusympäristön muutoksella. Uhkakuvia ovat muuttaneet muun muassa Pariisin terrori-isku, Venäjän Krimin valtaus ja kasvanut kyberrikollisuus.

Selonteko viimeistellään kuitenkin vasta hallituksen kehysriihen jälkeen, kun tarvittavat poliittiset linjaukset ja täsmälliset rahapäätökset on tehty. Hallituksen kehysriihi pidetään 5. huhtikuuta.

Selontekoluonnoksessa esitetään myös koko Tullin toiminnan siirtoa valtiovarainministeriöltä sisäministeriön alaisuuteen. Hallitusohjelmassa on jo sovittu, että Tullin veronkantotoiminnot siirtyvät verohallintoon. Veronkantomuutos koskee noin paria sataa Tullin työntekijää, jotka siirtyisivät verohallinnon palkkalistoille.

Selonteko raamittaa myös tulevan poliisiverkoston tiheyttä. Lopullisesti se ratkeaa, kun ministeriön saamat rahat ovat selvillä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    4. 4

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    5. 5

      Helsinkiläisdemari Osku Pajamäki jättää politiikan – ”Politiikasta on tullut repivää”

    6. 6

      Venäjän pääministeri Medvedev tuo tänään Ouluun kokonaisen ministerijoukkueen – suora lähetys tiedotustilaisuudesta

    7. 7

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    8. 8

      Alkon liköörikisan finaaliin päässyt suomalaisfirma suree tappiota – ”Kävi sekaannus, Alkoon lähti väärä tuotenäyte”

    9. 9

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    10. 10

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    2. 2

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    5. 5

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    6. 6

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    7. 7

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    8. 8

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    9. 9

      Yksi atomiaikakauden suurista mysteereistä saattoi saada selityksen – Etelä-Atlantin kaksoisvälähdys oli todennäköisesti salainen ydinkoe

    10. 10

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    6. 6

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    9. 9

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    10. 10

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    11. Näytä lisää