Kotimaa

Eihän tässä näin pitänyt käydä – Jan Vapaavuori teki analyysin Suomen politiikan ratkaisuista

Jan Vapaavuori suomii politiikkaa, jota hän itse oli kymmenen vuotta tekemässä.

Jan Vapaavuori. Puoliholtiton Suomi. Otava 2016. 256 s.

Ensin Jan Vapaavuorelle täytyy antaa tunnustusta. Hän on tapansa mukaan perehtynyt asioihin ja tehnyt huolellista työtä. Hänen kirjansa Puoliholtiton Suomi on kunnianhimoinen ja kattava analyysi Suomen politiikan, varsinkin talouspolitiikan, ratkaisuista viime ja tällä vuosikymmenellä.

Vapaavuoren antama kuva Suomen tilanteesta on inhorealistinen.

”Suomi on kremppainen keski-ikäinen. Olemme samaan aikaan fyysisesti huonossa kunnossa ja henkisesti jumissa muuttaaksemme aidosti kurs­siamme”, Vapaavuori kirjoittaa.

”Olemme pahasti putoamassa tärkeimmän viiteryhmämme eli muiden Pohjoismaiden kelkasta”, hän varoittaa ja muistuttaa rikkaan Norjan liihottelevan omissa sfääreissään.

”Jo melkein kiinnikurottu ero Ruotsiin ja Tanskaan on jälleen kasvanut melkoiseksi”, hän ­ar­vioi.

Suomen onnetonta tilannetta pohtiessaan Vapaavuori tekee kuitenkin karhunpalveluksen lukijalle.

Hän palaa uudestaan ja uudestaan samaan tilanneanalyysiin.

Toiston tunnetta saattaa lisätä kirjoittajan viileä, viimeisen päälle asiallinen käsittelytapa. Jan Vapaavuoren kaltaiselta poliitikolta ei tietenkään voi odottaa tunnemyrskyjä.

Teksti olisi silti piristynyt kummasti, jos siihen olisi lisätty vielä muutama kuvaus hänen pitkältä uraltaan.

Hyvä lisä olisi ollut esimerkiksi kertomus siitä, kuinka Jan Vapaavuori lähti ennakkosuosikkina kilpailemaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta ja hävisi loppusuoralla kilvan Alexander Stubbille.

Koitoksesta on kulunut jo kaksi vuotta, joten siitä olisi voinut kertoa tuntemuksiaan.

Kirjan pääsanoma on, että Suomessa on tehty ainakin kymmenen vuotta väärää politiikkaa.

Kirjan nimi olisi yhtä hyvin voinut olla Eihän tässä näin pitänyt käydä, jos Paavo Väyrynen ei olisi ennättänyt pari kuukautta sitten julkaista sen nimistä kirjaa.

Vapaavuori kehuu vuolaasti 1990-luvun Esko Ahon ja Paavo Lipposen hallitusten politiikkaa. Hän oli itse siihen aikaan kokoomusministerien, muun muassa Sauli Niinistön, avustaja.

Kansanedustaja Vapaavuoresta tuli 2003. Sen jälkeen hänen uransa oli yhtä nousua: asuntoministeri 2007–2011, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2011–2012 ja elinkeinoministeri 2012–2015.

Vapaavuoren kirjan pääkritiikki kohdistuu siis aikaan, jolloin hän itse oli tärkeä päättäjä.

Tarkkaavainen lukija toki huomaa, että hän on ollut muutamista ratkaisuista eri mieltä hallitusten sisällä ja myös kokoomuksen johdon kanssa. Muuten Vapaavuori on ollut kuuliainen ministeri ja oman puolueensa uskollinen soturi.

Miksi hän ei pistänyt aikanaan hyrskyn myrskyn ja esimerkiksi eronnut hallituksesta?

Epäselväksi jää myös, mikä olisi ollut Vapaavuoren vaihtoehto.

Jan Vapaavuori jäi vuosi sitten sivuun politiikasta ja siirtyi syksyllä Euroopan investointipankin johtotehtävään tylsään Luxemburgin kaupunkiin. Siellä syntyi kirja.

Sauli Niinistö teki täsmälleen samalla tavalla runsaat kym­menen vuotta sitten. Pian Niinistön veri veti takaisin kotipoli­tiikkaan.

Niin käynee myös Vapaavuorelle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    2. 2

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    3. 3

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    4. 4

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    7. 7

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    8. 8

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    9. 9

      Meteoriitti teki tiilikattoon reiän ja lävisti viisi senttiä paksun lankkulattian – Suomessa meteoriitit ovat lojuneet nurkissa ja päätyneet lasten leikkeihin

    10. 10

      Katossa reikä ja kellarissa vettä – pala suomalais-virolaista kulttuurihistoriaa uhkaa tuhoutua rakennusyhtiön omistuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää