Valikko
Kotimaa

Rattijuopumuksesta epäillyn pakomatka päätyi ojaan Alavudella – jäi jumiin autoonsa

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Rattijuopumuksesta epäilty 26-vuotias mies kaahasi poliisipartiota pakoon sunnuntaiaamulla Etelä-Pohjanmaalla.

Poliisi sai neljän aikaan aamulla ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Seinäjoella. Kun partio tavoitti auton, kiihdytti kuljettaja ajoneuvonsa 150 kilometrin tuntivauhtiin.

Takaa-ajo jatkui Alavudelle asti. Poliisin mukaan vastaantulleet ajoneuvot joutuivat väistämään autoa estääkseen törmäyksen.

Lopulta mies päätyi autoineen ojaan Pastontien alkupäässä. Auto jäi jumiin niin syvällä lumeen, ettei kuljettaja saanut ovia auki.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rattijuopot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Yhdysvaltalaislehti ihmettelee Suomen huonoa Pisa-menestystä – ”Mikä on aiheuttanut pudotuksen?”

    4. 4

      Trumpin kannattajat kehottavat boikotoimaan uutta Tähtien sota -elokuvaa

    5. 5

      Samsung hankkii räjähtävät puhelimet takaisin kovin keinoin: Kanadassa ne kytketään pois päältä jo ennen joulua

    6. 6

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    7. 7

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    8. 8

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    9. 9

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    10. 10

      Pääministeri Sipilä tyrmää blogissaan julkisuudessa esitettyjä väitteitä hänen sijoituksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    2. 2

      Perheen isä kuuli järkyttävän uutisen työvuorossa – Vuosaaren palossa kuolleiden läheiset ja naapurit saavat kriisiapua

    3. 3

      Äiti ja kolme lasta kuolivat tulipalossa Vuosaaressa – ”Helsingin mittakaavassa todella vakava suuronnettomuus”

    4. 4

      Palovaroittimet olivat jatkuva huolenaihe Vuosaaren palotalossa – Poliisi vahvistaa: turmakodissa ei ollut hälytintä

    5. 5

      Kuvataiteilija ratkaisi Penrosen laattojen matemaattisen ongelman piirustuspaperilla ja taskulaskimella

    6. 6

      Mieheni ylennettiin reservissä – posti toi kutsun Ritarihuoneen tilaisuuteen juhlan jälkeen

    7. 7

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    8. 8

      Venäjän pääministeri Medvedev tuo tänään Ouluun kokonaisen ministerijoukkueen – suora lähetys tiedotustilaisuudesta

    9. 9

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    10. 10

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies

    3. 3

      Netissä on levinnyt jo vuoden ajan teoria, jonka mukaan Suomea ei ole olemassa – haastattelimme sen aloittajaa

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    7. 7

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    8. 8

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    9. 9

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    10. 10

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    11. Näytä lisää