Valikko
Kotimaa

Juna-aikataulut muuttuvat pääsiäispyhinä – kesäaikaan siirtyminen sotkee kaukojunien aikatauluja

Valtion säästöt vähentävät liikennettä monella asemalla.

Pääsiäinen tuo juna-aikatauluihin poikkeuksellisen paljon muutoksia. Junien kulkeminen muuttuu pyhien ja kesäaikaan siirtymisen myötä, mutta myös valtion säästöt astuvat voimaan.

Niiden takia valtio ostaa VR:ltä aiempaa vähemmän junavuoroja. Esimerkiksi Inkoossa junat eivät pysähdy enää sunnuntain jälkeen.

Kiirastorstai ja toinen pääsiäispäivä eli maanantai ovat pääsiäisen vilkkaimmat päivät junissa. Kiirastorstaina on käytössä perjantaiaikataulut, pitkäperjantaina ja toisena pääsiäispäivänä sunnuntaiaikataulut.

Sunnuntaina ajetaan muuten tavalliset sunnuntaivuorot, mutta kesäaikaan siirtyminen sekoittaa kaukojunien kulkua. Osa jää odottamaan asemalle tunniksi, osa jatkaa eteenpäin normaalisti. Jatkoyhteyksiä voi jäädä puuttumaan.

Lisäksi sunnuntain iltapäivästä ja illasta on peruutettu joitakin kaukojunia.

Moni asema jää kokonaan vaille junaliikennettä sunnuntaista alkaen. Junat lakkaavat pysähtymästä Inkoon asemalla sekä Järvenpään Purolassa ja Tuusulan Nuppulinnassa säästöjen takia. Helsingin seudun liikenne HSL on päättänyt lopettaa pysähtymiset Espoon Mankissa ja Kirkkonummen Luomassa.

Kirkkonummella pysähtyy ensi sunnuntaista alkaen kaukojunista enää aamun ensimmäinen juna Turkuun ja illan viimeinen Helsinkiin. Turun-junaan pääsee paikkakunnalta kolme kertaa päivässä, kun bussi ajaa asemalta Karjaalle. Siihen pitää ostaa lippu valmiiksi, sillä bussissa ei myydä lippuja.

Oikoradalla Helsingistä Lahteen liikennöivä Z-juna lopettaa aamun ensimmäisen ja illan viimeisen vuoronsa.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä yhdistetään linjat R ja H, ja uusi nimi on R. Helsingin ja Riihimäen välille tulee uusi ruuhkajuna D.

Myös linjat U ja S yhdistetään S-linjaksi, ja ruuhka-aikaan tulee uusi X-juna Helsingin ja Kirkkonummen välille.

Y-linjan juna ajaa sunnuntaista alkaen Helsingistä vain Siuntioon.

Muutokset ovat voimassa juhannusviikolle asti, jolloin liikenne siirtyy kesäaikatauluun. Syksystä ei ole vielä päätöksiä.

Oikaisu 22.3. klo 15:22: Toisin kuin tekstissä aiemmin luki, pysähtymiset Nuppulinnan ja Purolan asemilla loppuvat valtion eikä HSL:n säästöjen takia.

Rantaradan junatkiihdyttävät

 Helsingin ja Turun välille tulee uusi Turku Express, joka ajaa välin runsaaseen puoleentoista tuntiin. Juna lähtee Turusta 7.08 ja iltajuna Helsingistä 16.10.

 Muidenkin Turun-junien aikataulu nopeutuu viisi minuuttia ja lähtöajat muuttuvat. Niiden myötä vaihtojen pitäisi sujua nopeammin Pasilassa, ja matka-aikojen Turusta Itä-Suomeen lyhentyä puolella tunnilla.

 Allegro-juna Helsingistä Pietariin ei pysähdy enää Pasilassa. Matka-aika lyhenee siksi yhdeksän minuuttia.

 Järvenpään Ainolassa ja Saunakalliossa junat pysähtyvät puolen tunnin välein aiemman tunnin sijaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • VR ja junaliikenne
  • Kesäaika

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    2. 2

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Lumi ei ole outo vappuvieras – näin Helsingissä on vietetty talvista vappua vuosien varrella

    6. 6

      145 asteen pakkasta sietävä Shefki Kuqi piiskasi puku päällä lumipyryssä joukkuettaan tasapeliin – ”Hänen kroppansa on niin karaistunut”

    7. 7

      Montenegron parlamentti vahvisti liittymisen Natoon – Venäjä varoitti seurauksista

    8. 8

      Valkea maa, myrskypuuskia, vielä vappuaattonakin sataa – jatkuuko lauantain sääpiina todella vapun yli?

    9. 9

      Lempi, parinhaku ja taiat kuuluivat satojen vuosien takaiseen vappuun – ”Nuoriso juoksenteli pakanallisen hekuman vallassa”

    10. 10

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    5. 5

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    6. 6

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    7. 7

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    8. 8

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen ilme, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    9. 9

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    10. 10

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    9. 9

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää