Valikko
Kotimaa

Turkin tenho hiipui, Egyptin-kausi loppui etuajassa – terrorismin vuoksi myös Euroopan kaupunkilomia harkitaan yhä enemmän

Pariisin marraskuun iskut ovat näkyvät yhä hotellivarauksissa. Ulkoministeriön mukaan terrorismia suurempi vaara on yhä vatsatauti.

Kun terroristi tappaa, matkailija muuttaa suunnitelmiaan – myös Euroopan kaupunkilomien osalta, uskoo Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Jo nyt esimerkiksi Turkki ja Egypti kiinnostavat matkailijoita entistä vähemmän.

”Koko Euroopan tasolla Turkin-matkojen kysyntä on laskenut noin puoleen”, kertoo viestintäpäällikkö Julia Melnik Finnmatkoilta.

Osan pudotuksesta aiheuttaa Venäjän Turkki-boikotti, mutta kiinnostus on hiipunut Suomessakin. Egyptin osalta Finnmatkat lopetti kauden ennen aikojaan ja aloitti sen sijaan uuden lentovuoron Kanarialle.

Brysselin iskun jälkeen moni pohtii varmasti uusiksi myös kaupunkilomaa Euroopassa, Mäki-Fränti uskoo.

Esimerkiksi Pariisin marraskuiset terrori-iskut ovat näkyneet vielä alkuvuodesta kaupungin hotellivarauksissa. Kuoppa on Mäki-Fräntin arvion mukaan jopa kymmeniä prosentteja.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mielestä Eurooppaan ei ole täysin turvallista matkustaa, ja niin saattaa Mäki-Fräntin mukaan ajatella myös moni suomalainen.

”Suomalaisten kriisitietoisuus on lisääntynyt viime vuosina ja varmasti viimeistään nyt”, hän sanoo.

”Sotia ja kriisejä on ollut läpi ihmiskunnan historian, mutta nyt turbulenssia on niin paljon ja joka puolella, että se varmasti vaikuttaa matkakohteiden valintaan.”

Kiinnostus kohteiden turvallisuuteen näkyy myös ulkoministeriössä, jonka sivuilla lomien suunnittelijat tutkivat ministeriön eri maista laatimia matkustustiedotteita.

”Kun näitä iskuja tapahtuu, ja varsinkin kun niitä tapahtuu Euroopassa, sen huomaa piikkinä kiinnostuksessa matkustusturvallisuusasioihin”, sanoo konsuliyksikön päällikkö Teemu Turunen.

Turusen mukaan ei kuitenkaan ole mitään syytä käpertyä kotiin.

”Ei pelon pidä antaa voittaa, vaan pitää jatkaa elämää ja matkustamista”, Turunen sanoo.

”Terrori-iskun kohdalle osuminen on edelleen äärimmäisen epätodennäköistä, ja todennäköisempiä ovat vatsataudit, näpistykset, liikenne ja sen sellaiset. Matkustamisen lopettaminen ei ole vaihtoehto globaalissa maailmassa.”

Turunen muistuttaa, että maailmassa on edelleen vain kahdeksan maata, joihin matkustamista ulkoministeriö ei suosittele. Ne maat ovat Syyria, Libya, Jemen, Afganistan, Irak, Somalia, Etelä-Sudan Burundi.

Tarpeettomasti ei suositella menemään myöskään Pakistaniin ja Kongoon, ja esimerkiksi Länsi-Afrikassa on kriisialueita, joista Suomi ei anna omia tiedotteita.

Sen enempää Turunen kuin Mäki-Fräntikään eivät tiedä, vaikuttavatko terrori-iskut ylipäänsä matkustushaluihin vai vain kohteiden valintaan. Finnmatkojen mukaan matkustaminen sinänsä ei näytä vähenevän.

Iskujen myötä yhä useampi matkalainen tekee liikkeistään matkustusilmoituksen, jonka avulla hänet saa hätätilassa kiinni.

Esimerkiksi Pariisin iskujen alkaessa marraskuussa noin 40 suomalaista oli ilmoittanut olevansa paikalla, ja tilanteen rauhoituttua ilmoituksia oli kymmenkertainen määrä.

Belgiaa koskevat tiedotteet lisääntyivät Brysselin iskupäivänä tiistaina 80:sta noin kolmeensataan.

Se on edelleen aika vähän: Teemu Turusen mukaan Brysselissä asuu pysyvästi nelisen tuhatta suomalaista, ja heidän lisäkseen satoja suomalaisia on päivittäin Belgiassa vierailulla.

Vaikka Pariisin hotellivaraustilanne on yhä kuopalla, Mäki-Fränti uskoo sen johtuvan pikemminkin amerikkalaisten ja aasialaisten kuin esimerkiksi suomalaisten valinnoista.

Pariisi on näet suomalaisille tuttu kohde, ja tutuissa kohteissa iskut unohtuvat hänen mukaansa nopeammin kuin kaukomailla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    4. 4

      Hämmennystä herättäneet pankkien vaikutus­valta­kyselyt tulossa nyt asuntokauppaan – ”Kysely tehdään käytännössä kaikille asiakkaille”

    5. 5

      Ilmasto­kantaansa panttaava Trump jäi yksin G7-maiden kokouksessa Sisiliassa – kokous päättyi tilanteessa ”kuusi yhtä vastaan”, sanoi Merkel

    6. 6

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    7. 7

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    8. 8

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    9. 9

      Anna Puu villitsi Kaisaniemessä, kirppu­torit vetivät väkeä Käpylässä ja Kalliossa – Katso lukijoiden kuvat

    10. 10

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    4. 4

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    5. 5

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    6. 6

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    7. 7

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    8. 8

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    9. 9

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    10. 10

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää