Valikko
Kotimaa

Eduskunta ja puolustusministeriö palvelunestohyökkäysten kohteena – tekijäksi ilmoittautunut on suomalainen

Ministeriöitä, Kelaa ja useita muita valtion verkkosivuja vaivanneiden palvelunestohyökkäysten tekijä tai tekijät ovat HS:n tietojen mukaan suomalaisia.

Ministeriöitä, Kelaa ja useita muita valtion verkkosivuja vaivanneiden palvelunestohyökkäysten tekijä tai tekijät ovat HS:n tietojen mukaan suomalaisia.

Nimimerkki FinnSec ilmoittautui hyökkäysten tekijäksi Twitterissä. Nimimerkki on luotu Twitteriin sunnuntaina. HS ei ole toistaiseksi voinut vahvistaa asiaa riippumattomista lähteistä.

Helmikuun loppupuolelta alkaen useiden eri ministeriöiden ja valtion palvelujen verkkosivujen toimintaa on häiritty. Viimeksi keskiviikkona eduskunnan verkkosivut olivat hyökkäyksen kohteena, ja tiistaina uhrina oli puolustusministeriö.

Hyökkäys puolustusministeriön sivuille kesti noin neljä tuntia, ministeriöstä kerrottiin HS:lle tiistaina.

Hyökkäyksistä on kertonut myös Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus, jonka mukaan sillä on käsittelyssä useita palvelunestohyökkäystapauksia.

Helsingin Sanomien tiedusteltua tiistaina puolustusministeriöltä heidän sivuilleen kohdistuneen hyökkäysliikenteen määrää ministeriö ei halunnut kommentoida asiaa.

Palvelunestohyökkäyksessä sivustolle kohdistetaan koneellisesti sellainen määrä liikennettä, että sivusto ruuhkautuu eikä pysty ottamaan kävijöitä vastaan. Hyökkäyksestä aiheutuva haitta on tavallisesti tilapäinen.

Viikonloppuna useat ruotsalaiset uutissivustot joutuivat yhtä aikaa palvelunestohyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys säikäytti ruotsalaiset, sillä hyökkäysliikennettä ohjattiin sivustoille venäläisten verkkopalveluntarjoajien kautta. Toistaiseksi ei ole pystytty osoittamaan, että hyökkäysliikenne olisi kuitenkaan alunperin lähtenyt Venäjältä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    2. 2

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    3. 3

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    4. 4

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    5. 5

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    6. 6

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    7. 7

      ”Tilanne voi olla vaarallinen”, sanoo rasismista elokuvan tehnyt Elina Hirvonen: Suomi on jakaantunut leireihin, jotka eivät yritäkään ymmärtää toisiaan

    8. 8

      Sote-palvelun valinnanvapaus ei koskekaan kaikkia – hankalimmat tapaukset hoitaa aina maakunta

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Lapin supertalvi pyörii ulkomaalaisten ”seikkailijoiden” työllä – turistiopas voi tienata vähemmän kuin siivooja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      Opas miehen hankintaan

    4. 4

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    5. 5

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    6. 6

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    7. 7

      Sarjahukuttamisista tuomittu jäi kiinni tuttavansa autosta Joensuussa

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Suola on suurempi uhka terveydelle kuin moni tietää – Tutkija listaa viisi helppoa keinoa, miten liikaa suolaa voi välttää

    10. 10

      Ilmastonmuutos katosi Valkoisen talon sivuilta – Tilalla ”puhdasta hiiltä” ja ”rauhaa voiman kautta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    10. 10

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    11. Näytä lisää