Kotimaa

Keskieläke on nyt 1 613 euroa kuussa – 19 kunnassa asukkaista eläkeläisiä on yli puolet

Suurimpia eläkkeitä maksetaan pääkaupunkiseudulla.

Suomalaisten saama keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuonna 1 613 euroa. Summa nousi hieman edellisestä vuodesta, jolloin se oli 1 588 euroa.

Nousu ei johdu eläkkeiden korotuksista vaan siitä, että eläkkeelle on siirtynyt ihmisiä, jotka ovat ehtineet ansaita työeläkettä. Vanhimpien eläkkeistä taas osa on kansaneläkettä, jonka taso on alhaisempi.

Miesten eläkkeet ovat parempia kuin naisten: keskieläke 1 829 euroa, kun naisten oli 78 prosenttia siitä eli 1 434 euroa kuussa.

Luvuissa ovat mukana Suomessa asuvat työ- tai kansaneläkettä saavat.

Parhaita eläkkeitä maksetaan pääkaupunkiseudulla. Kauniaisissa asuvien keskimääräinen kokonaiseläke oli noin 3 000 euroa. Lähikaupungit eivät jää kauas: Espoossa 2 202 ja Helsingissä 2 008 euroa.

Pienimmät eläkkeet maksettiin viime vuonna Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Keskimääräinen kokonaiseläke oli Etelä-Pohjanmaan Isojoella viime vuonna 1 140 euroa kuussa.

Omaa eläkettä saa Suomessa 1,44 miljoonaa ihmistä eli vajaa kolmannes yli 16-vuotiaista. 19 kunnassa heitä on väestöstä yli puolet, ja joukkoon liittyi viime vuonna kuusi uutta kuntaa.

Eläkeläisvaltaisin kunta on Pohjois-Savon Rautavaara, jonka asukkaista on eläkeläisiä lähes 55 prosenttia. Vähiten eläkeläisiä on Limingassa.

1,5 miljoonaa eläkeläistä

 Eläkeläisiä oli viime vuoden lopussa 1,5 miljoonaa.

 Naisia on eläkkeellä enemmän kuin miehiä: 660 000 miestä ja 816 000 naista.

 Valtaosa eläkeläisistä on vanhuuseläkkeellä eli yli 65-vuotiaita.

 Suurin eläkeläisten ikäluokka on 65–69-vuotiaat, 370 000.

 Yli 80-vuotiaita eläkeläisiä on yli 280 000.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eläke
  • Eläkeläiset
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    3. 3

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    4. 4

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    8. 8

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    9. 9

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    10. 10

      Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    8. 8

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Kiinan ja Intian välille syntyi pattitilanne pahaan aikaan – 600 sotilasta on istunut pian 60 päivää vuoristossa tuijottamassa toisiaan, eikä loppua näy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Hirveät taudit piinaisivat meitä jos rokotuksia ei olisi, ja moni suomalainen on unohtanut sen, sanoo professori – ”Minulla oli huone täynnä lapsia, jotka eivät oppineet puhumaan yhtään sanaa”

    3. 3

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    4. 4

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    7. 7

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tutkimusyhtiö: Helsinki on maailman yhdeksänneksi paras kaupunki asua – ”Pitää tapahtua jotain todella pahaa, että sijoitus putoaa”
    3. Mikä ihme vaivaa huipputennistä, taas yksi tähtipelaaja loukkaantui
    4. Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea
    5. Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot
    6. Yhdysvaltojen entiset presidentit Bush ja Bush nuorempi tuomitsevat rotukiihkoilun – Charlottesvillen tapahtumat ovat käynnistäneet Yhdysvalloissa kiivaan keskustelun rasismista
    7. Suomen kenttäratsastajien EM-toiveille sokki: Hevoset loukkaantuivat ennen kisaa
    8. Iso remontti Olympiakomiteassa, tuet keskitetään menestyslajeille: ”Ei tule olemaan helppoa, kun joku putoaa ulkopuolelle”
    9. Vapaamielisestä julkisuuskuvasta tunnettu Teemu Laajasalo valittiin Helsingin uudeksi piispaksi – ”Piispan virkaan ei sopisi, että olisin mukana poliittisessa satiirissa”
    10. Tunti sitten
    11. Islantilaispelaaja Sigurdssonin jättisiirto sai sinetin, rikkoi Evertonin vanhat ennätykset
    12. Lukiokirjat ja parturisakset käyvät monille liian kalliiksi – järjestöt valmistelevat kansalaisaloitetta ilmaisista oppimateriaaleista
    13. Näytä lisää