Kotimaa    |   HS-Analyysi

Lepomäki voi aiheuttaa kokoomuksen puheen­johtajan vaihdon, vaikka ei voittaisi Stubbia

Kansanedustaja Lepomäki saattaa toimia ladunavaajana, joka tuo esimerkiksi Euroopassa pankkiirina toimivan Jan Vapaavuoren kisaan mukaan, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Teemu Luukka.

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb (kok) saa kesäkuun puoluekokouksessa Lappeenrannassa vastaansa kansanedustaja Elina Lepomäen, 34, joka edustaa suomalaisten poliitikkojen parissa harvinaisen puhdasoppista markkinaliberalistista aatesuuntausta. Stubb on sanonut olevansa puolueessa pikemmin keskellä.

Lepomäki ilmoitti ehdokkuudestaan lauantaina.

Markkinaliberalistien haaveena on, että kaikkea toimintaa ohjaa kilpailu, valinnanvapaus, vähäinen sääntely ja valtion mahdollisimman pieni rooli. Lepomäki olisi valmis muun muassa harkitsemaan, että yliopistoihin tulisi lukukausimaksut, mutta niin että maksu oli myöhemmin verovähennyskelpoinen.

Lepomäki sanoo, että hän alkoi harkita puheenjohtajaehdokkuutta helmikuussa mutta tahtotila on vahvistunut noin kuukauden aikana.

Keskeisenä syynä Lepomäen ehdokkuuteen voi pitää yhteiskunta- eli kilpailukykysopimusta, vaikka hän on ollut muutenkin tyytymätön siihen, miten kokoomus on pitänyt kiinni hallitusohjelman kunniahimoisista kirjauksista.

Lepomäen mielestä työmarkkinoiden keskusjärjestöjen neuvottelema alustava kilpailukykysopimus on pikemmin haitallinen kuin Suomen taloutta parantava, koska se ei anna tarpeeksi keinoja vapauttaa työehtojen sopimista työpaikoilla palkansaajan ja työnantajan kesken. Hänen mielestään kokoomuksen olisi pitänyt asettaa ehdoksi, ettei paikallista sopimista nidota osaksi kilpailukykysopimusta. Hän ilmoitti lauantaina Espoossa kokoomuksen Uudenmaan piirin kevätkokouksessa, ettei toivo sopimuksen toteutumista.

Lepomäki haluaa, että yleissitovuudesta luovutaan vaikka jo tämän hallituskauden aikana. Yleissitovuus on ollut ay-liikkeelle pyhä asia. Se tarkoittaa, että liittojen väliset työehtosopimukset koskevat myös ei-liittoihin kuuluvia yrityksiä, jos työehtosopimus koskee riittävää määrää alan palkansaajia.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on luvannut työmarkkinajärjestöille, ettei hallitus koske yleissitovuuteen.

Lepomäki siis edustaa kantaa, että hallituksen pitää lakiteitse vapauttaa paikallista sopimista, jos työmarkkinajärjestöt eivät edistä työehtosopimuksissa riittävästi paikallista sopimista. 1980-luvulla Britannian pääministeri Margaret Thatcher pisti ay-liikkeen polvilleen jopa vuoden kestäneiden lakkojen jälkeen.

Lepomäen mielestä kilpailukykysopimus olisi pitänyt haudata ja hallituksen vapauttaa työmarkkinat omilla toimillaan jo viime vuonna ennen kuin sopimuksesta tuli elämää suurempi arvovaltakysymys.

Lepomäen mielestä nyt sovittu kilpailukykysopimus on haitaksi Suomelle, koska se sitoo hallituksen päätösvaltaa esimerkiksi leikkauksissa eikä vapauta työmarkkinoita tarpeeksi.

Hänen mielestään on täysin mahdotonta luoda hallitusohjelmassa mainitut 110 000 työpaikkaa ilman työmarkkinaoiden vapauttamista. Lepomäen mielestä Suomen jäykät työmarkkinat aiheuttavat vain lisää työttömyyttä, koska mikään muu ei jousta kuin työpaikkojen määrä.

Liittojen pitää neuvotella kilpailukykysopimuksen muutokset omiin työehtosopimuksiinsa toukokuun loppuun mennessä. Ei olisi ihme, vaikka neuvottelut venyisivät lopulta niin kauan, että ay-liike näkee, kuka tulee olemaan seuraava kokoomuksen puheenjohtaja ja mikä on kokoomuksen linja ay-liikkeen tärkeäksi pitämiä asioita kohtaan.

Liittojohtajat tuskin ovat valmiita hyväksymää kilpailukykysopimuksen aiheuttamia noin kolmen miljardin euron tulonsiirtoja palkansaajilta työnantajille, jos hallitus pian tuokin oman paikallista sopimista koskevan lakinsa ja romuttaa myös yleissitovuuden. Lepomäki puhuu nyt diplomaattisesti, että hän haluaa ”keskustella mahdollisesta sopimuksesta” , jos hän on kesäkuussa kokoomuksen puheenjohtaja.

Mitkä ovat Lepomäen mahdollisuudet tulla valituksi seuraavaksi kokoomuksen puheenjohtajaksi?

Diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri Lepomäki on hyvä ottamaan asioista selvää ja on syvällisesti perehtynyt talousasioihin. Hänen mielestään hänestä tulisi hyvä valtiovarainministeri.

Hän on suurimman osan työelämässään toiminut pankissa ja muun muassa neuvonut yrityksiä yrityskaupoissa ja jälleenrahoituksessa. Hänelle tuttua kauraa ovat korko-, valuutta-, osake-, hyödyke-, luotto- ja hybridijohdannaiset.

Hyväksi puolueen puheenjohtajaksi ei kuitenkaan tulla, vaikka tietäisi kuinka hyvin ratkaisut ongelmiin ja olisi kaikista älykkäin ja kilpailuhenkisin ihminen. Tarvitaan myös kyky vakuuttaa muut ihmiset, tarvitaan karismaa. Näissä Lepomäki jää Stubbista kauas jälkeen. Jo nyt pitäisi arvata, Lepomäki ei voi voittaa Stubbia.

Asiat voivat kuitenkin muuttua, kun Lepomäki lähtee loppukevääksi kiertueelle kokoomuspiireihin.

Siellä hän saa opetella kansanvillitsemistä. Kolkon vaikutelman antava Lepomäki on kaukana torien kuningatterasta. Eikä hän ilmeisesti aio jatkossakaan viihdyttää ihmisiä.

”Jos politiikkaan kaivataan viihdettä, en ole se nainen. Jos kaivataan tolkun asiaa, olen teidän käytettävissänne”, Lepomäki sanoi lauantaina. Tämä saattaa vedota moniin.

Jos Lepomäen suosio alkaa kevään kuluessa nousta, se ei välttämättä ole kuitenkaan merkki, että kokoomuslaiset haluavat Lepomäen Stubbin tilalle. Se voi olla vain olla viesti, että yhä useampi on valmis vaihtamaan Stubbin.

Jos Lepomäen kannatus alkaa nousta kevään mittaan, myös Lepomäkeä kokeneemmat puheenjohtajaehdokkaat voivat innostua vaaleista. Lepomäki voi toimia näin ladunavaajana ja aiheuttaa jopa Stubbin vaihdon, vaikka itse ei voittaisikaan Stubbia.

Esimerkiksi Euroopassa pankkiirina työskentelevä Jan Vapaavuori tai sisäministeri Petteri Orpo tuskin lähtevät kisaan, elleivät he ole varmoja, että merkittävä osa kokoomuslaisista haluaa vaihtaa Stubbin.

Lepomäki edustaa kokoomuksessa äärilaitaa. Vaikka hänen lääkkeensä olisivat oikeita, ne eivät johda mihinkään, jos muiden puolueiden mielestä ne ovat vääriä tai yhteiskuntarauhaa liikaa rikkovia toimenpiteitä.

Tässäkin kohdin kilpailukykysopimus käy esimerkistä. Joidenkin mielestä sopimus on epätäydellinen, mutta askel kohti oikeaan. Lepomäen mielestä se on askel väärään suuntaan, koska se on epätäydellinen.

”Suomen tulevaisuus on kiinni kokoomuksen uskottavuudesta”, Lepomäki sanoi lauantaina Espoossa.

Moni kokoomuslainen voi ajatella, että Lepomäki puhuu viisaita, mutta hänen kirkasotsaisuudellaan kokoomuksen suosio voi hiipua ja viedä sen vasemmistoliiton kaltaiseksi äärivaihtoehtoja tarjoavaksi pienpuolueeksi.

Alexander Stubb kehui lauantaina Lepomäkeä kaiken puolin loistavaksi ehdokkaaksi. Sitä hän todennäköisesti onkin, sillä hänen kauttaan ehkä todellakin kirkastuu, mikä on kokoomuksen aatteellinen ydin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kokoomus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa

    4. 4

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    5. 5

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi

    8. 8

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    9. 9

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    10. 10

      Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    7. 7

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    8. 8

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    9. 9

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yksi henkilö kuoli kopteriturmassa Pohjois-Ruotsissa
    3. Onnettomuus Ruotsin Aurora-suursotaharjoituksessa: Matkustajajuna törmäsi armeijan panssariajoneuvoon ja suistui raiteilta – ainakin neljä ihmistä loukkaantui
    4. Macron piti rohkean EU-linjapuheen – EU:lle tiiviimpi yhteinen puolustus, uudet säännöt eurovaaleihin ja komissaarien määrä alas
    5. HIFK:n seurajohto vakuuttaa: päävalmentaja Ari-Pekka Selinin potkuille ei ole mitään syytä – ”Minulla on hyvä asema, pelolle ei kannata antaa valtaa”, sanoo Selin
    6. Ihmisiä pitää kouluttaa rohkeammin uudelleen ja työllisyyttä täytyy tukea – nobelistit Ahtisaari ja Holmström keskustelivat talouden vakaudesta ja demokratiasta
    7. Tunti sitten
    8. Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”
    9. Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi
    10. Trump: Pohjois-Korea kidutti vangitsemaansa amerikkalaista – kuolleen opiskelijan vanhemmat pitävät diktatuuria terroristivaltiona
    11. Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa
    12. Syyttäjä vaatii sarjakuristajana tunnetun miehen vangitsemista välittömästi – perusteena riski uusista väkivaltarikoksista
    13. Näytä lisää