Kotimaa

Mitä tapahtuu turvapaikan­hakijoiden hylkäämille Ladoille ja Volgille? – Sallan kunta haluaa järjestää ison huutokaupan

Yli sata itäautoa odottaa ratkaisua hyötyjäteasemalla Sallassa. Noin 150 autoa on takavarikoitu valtiolle rikoksentekovälineinä.

Mitä tehdä yli sadalle Ladalle ja Volgalle, jotka makaavat hyötyjäteasemalla Sallan kylän lähellä? Tätä pohditaan nyt, kun itärajan yli tulleilta turvapaikanhakijoilta jääneet itäautot on pääosin kuljetettu rajalta sisämaahan, kaatopaikan viereen.

”Ne ovat nyt aidatulla alueella odottamassa tulevia ratkaisuja, että miten niiden kanssa menetellään”, sanoo Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkinen.

”Aika merkittävä määrähän niitä on.”

Hyötyjäteasemalla autoja on runsaat sata ja raja-asemalla vielä noin viisitoista odottamassa siirtoa. Paljon on yhä kysymyksiä ratkaistavana, ennen kuin autojen kohtalo on selvillä.

”Tämä on monisäikeinen prosessi, johon liittyy tutkinta mahdollisista rikoksista. Tulevatko ne jossain kohdin tuomituiksi valtiolle menetetyiksi, missä ovat niiden omistajat ja kiinnostaako heitä”, pohtii Parkkinen.

Esimerkiksi: miten paljon puoliromun auton kohtalo kiinnostaa ihmistä, joka sillä aikanaan tuli turvapaikanhakijana Suomeen ja joka ei enää ole välttämättä edes maassa. He eivät välttämättä seuraa Sallan kunnan verkkosivuja tai Virallisen lehden ilmoituksia. Heidän pitäisi pystyä osoittamaan myös omistajuutensa autoon.

”Mutta voisi kuvitella, että jossain vaiheessa tavalla tai toisella ne myydään. Olen sitä miettinyt, että jos tulee eteen realisointi eli esimerkiksi huutokauppa, niin se voi olla aika kiinnostava tilaisuus. Se voi kiinnostaa mediaa ja keräilijöitä, koska ne ovat aika eksoottisia autoja – Ladaa ja Volgaa.”

Parkkiselta on talven ja kevään aikana monesti kysytty autoista. Hänen vastauksensa on aina ollut, että pidetään pari päivää kestävä huutokauppa, sellainen joka kiinnostaa myös ulkomailla.

”Pitää siitä aikanaan tiedottaa laajasti ja tehdä siitä sellainen positiivinen tapahtuma.”

Entä jos kunnan kontolle jää lopulta kymmenittäin romuja, joita kukaan ei halua?

”Niitä voidaan viedä hävitettäväksi kuten muitakin hylättyjä autoja.”

Sitä ennen kunnanjohtaja haluaa kuitenkin antaa vielä matkailuvinkin.

”Tervetuloa Sallaan, täällä on upea kevät, hyvät hiihtokelit ja vappuun saakka rinteet auki. Samalla voi käydä bongaamassa tosi kiinnostavia Ladoja ja Volgia.”

Se kannattaa tehdä ehkä pian, sillä rajavartiostossa jo aavistellaan, mikä niiden kohtalo tulee olemaan. Pakkokeinolain nojalla niitä on takavarikoitu rikoksentekovälineinä kaikkiaan noin 150 kappaletta.

”Näiden osalta oikeus ratkaisee kohtalon. Niissä jutuissa jotka ovat olleet jo oikeudessa, ne on tuomittu valtiolle menetetyiksi”, sanoo apulaiskomentaja Jussi Sainio Lapin rajavartiostosta. On myös parikymmentä autoa, joita ei ole takavarikoitu. Niitä käsiteltäneen hylättyinä autoina myöhemmin.

”Jos nämä päätökset pitävät myös ylemmissä oikeusasteissa, todennäköisin seuraus on paalaaminen. Niiden saaminen tieliikennekäyttöön Suomessa ei todennäköisesti ole mahdollista.”

Tämän estää hänen mukaansa autojen heikko kunto ja se, että ne ovat tuontiautoja, jotka pitäisi tullata Suomeen.

”Voisin kuvitella, että kustannukset nousevat niin korkeiksi, että ei kannata.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvapaikanhakijat
  • Autot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    4. 4

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    5. 5

      Shakiran piti blondata hiuksensa ja La Bamba -hitin tekijän vaihtaa nimensä – espanjankielinen musiikki kelpaa listoille vain valkopestynä

    6. 6

      Voimakas maanjäristys surmasi useita kymmeniä Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    7. 7

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    8. 8

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    9. 9

      Korvapuustit ja savulohileivät kiehtovat brittejä – HS:n kirjeenvaihtaja pani essun päälle ja lähti suomalaistaustaiseen kahvilaan ihmettelemään, että miksi

    10. 10

      Mittaamattoman arvokas kultakoru palasi Suomeen – tutkijoille on edelleen mysteeri, kuka pellosta löytyneen korun teki 1800 vuotta sitten ja mitä se esittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää