Valikko
Kotimaa

Laaja selvitys suomalaisesta lastensuojelusta: Huostaan otetut kokivat seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa

Sijoitusperheissä, lastenkodeissa ja koulukodeissa tapahtui kaltoin kohtelua ja väkivaltaa Suomen ensimmäisen lastensuojelulain aikana vuosina 1937–1983, kertoo Jyväskylän yliopiston sosiaali- ja terveysministeriölle tekemä selvitys.

Vaatetuksen, ruokailun ja lääkärikäyntien laiminlyömistä, piittaamattomuutta koulunkäynnistä, ankaraa työntekoa ja biologisten vanhempien mustamaalaamista.

Näiden lisäksi perhehoitoon, lastenkotiin ja koulukotiin sijoitetut lapset kokivat myös ruumiillista, henkistä ja seksuaalista väkivaltaa ensimmäisen lastensuojelulain aikana vuosina 1937–1983, ilmenee Jyväskylän yliopiston tekemästä selvityksestä.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) toimeksiannosta tehty selvitys antaa melko lohduttoman kuvan suomalaisen lastensuojelun menneisyyden epäkohdista. Sen tavoitteena oli oppia menneestä niin, ettei vastaavaa enää tapahtuisi.

”Lasta kuritettiin kohtuuttoman ankarasti ja vammoja aiheuttaen. Ruumiilliseen väkivaltaan yhdistyi lapsen mitätöimistä ja halveksuvaa suhtautumista lapsen alkuperään, jota voi sanoa kiusaamiseksi”, kertoo professori Pirjo Markkola Jyväskylän ja Tampereen yliopistoista.

Tutkijat haastattelivat selvitykseen lähes 300 ihmistä, joista valtaosa oli kokenut kaltoin kohtelua huostaan otettuna lapsena. Haastatelluista nuorimmat olivat 35-vuotiaita ja vanhimmat liki 90-vuotiaita. Suurin osa sijaishuollon kokemuksista sijoittuu 1950–70-luvuille.

Markkolan mukaan lastensuojelulapsien kokema seksuaalinen väkivalta oli yleensä aikuisten miesten tekemää, tyttöihin kohdistuvaa hyväksikäyttöä. Kokemuksia oli lisäksi naisten tekemästä ja poikiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta.

”Varsinkin laitoksissa oli myös lasten tekemää seksuaalista väkivaltaa. Henkilökunta ei välttämättä tiennyt siitä, sillä sitä oli liian vähän ja lapset jäivät iltaisin keskenään isoihin makuusaleihin. Ei ollut aikuista, joka olisi katsonut perään.”

Lasten keskinäiseen ruumiilliseen väkivaltaan työntekijät taas saattoivat suhtautua kuritusnäkökulmasta jossain määrin hyväksyen, Markkola sanoo.

Markkolan mukaan selvitys ei anna kokonaiskuvaa suomalaisen lastensuojelun menneisyydestä, sillä tutkijoiden tehtävänä oli selvittää nimenomaan epäonnistumisia. Hän ei silti usko, että haastateltujen kokemukset ovat marginaalisia.

”Ne antavat aika uskottavan kuvan lastensuojelun varjopuolista ja epäonnistumisesta. Mutta lastensuojelussa on ollut myös paljon ihmisiä, jotka ovat hoitaneet työnsä hyvin. Joillekin lapsille se on ollut pelastus ja pakotie ulos oman perheen kauheudesta.”

Myös selvitykseen haastatellut kertoivat kokemuksista, jotka auttoivat jaksamaan. Esimerkiksi urheilu- ja musiikkiharrastukset sekä lemmikit ja maatilan eläimet antoivat lapsille turvallisuutta ja lohtua.

”Tai sitten on saattanut olla yksi keittäjä, joka on antanut lapselle voileivän. Oli myös ystävyyssuhteita, mutta osalle pettymykset ja turvattomuuden kokemukset tuottivat vaikeuksia uskaltaa luottaa kehenkään.”

Rankat kokemukset lastensuojelusta ovat Markkolan mukaan aiheuttaneet aikuiseksi kasvaneille lapsille esimerkiksi itseluottamus- ja ihmissuhdeongelmia. Omien lasten syntymä on tuntunut monesta vaikealta.

”Suuri huolenaihe on ollut se, pystyvätkö he olemaan hyviä vanhempia, kun heiltä itseltään on puuttunut huolta pitävät vanhemmat. Heille on ollut valtavan suuri ylpeyden aihe, kun omat lapset ovat pärjänneet elämässä hyvin.”

Ymmärtävä puoliso ja hyvä parisuhde on ollut monelle keskeinen elämässä kiinnipitävä voima.

Arviolta kymmenisen prosenttia haastatelluista oli saanut traumaattisten kokemusten käsittelemiseen jonkinlaista terapiaa. Toisessa ääripäässä olivat ne, jotka olivat salanneet lastensuojelulapsena kasvamisensa jopa omilta perheenjäseniltään ja kertoivat kokemuksistaan selvityksessä ensimmäistä kertaa.

Markkolan mukaan selvitys osoittaa, että lastensuojelun epäkohtiin on pyritty puuttumaan jo kymmeniä vuosia sitten.

”Kaikkia epäkohtia ei ole kuitenkaan tavoitettu eikä pystytty korjaamaan. Jos ei suoranaista pahuutta, lastensuojelussa on esiintynyt ainakin piittaamattomuutta. Kaikki eivät ole aina tehneet työtänsä hirveän hyvin”, hän sanoo.

STM:n tilaama selvitys sisältää useita tutkijoiden ehdotuksia siitä, miten lastensuojelussa tehtyjä virheitä voitaisiin välttää tulevaisuudessa.

Esimerkiksi sijaishuollon paikkoja pitää Markkolan mukaan valvoa ulkopuolelta. Lastensuojelussa on myös kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen kuuntelemiseen ja riittävään jälkihuoltoon sijoituksen jälkeen.

”Nykyisin on pyritty kiinnittämään huomiota siihen, että nuori tarvitsee tukea arkielämän sujumiseen sen jälkeen, kun sijoitusaika päättyy. Apua tarvitaan erityisesti silloin, jos nuori on kokenut väkivaltaa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lastensuojelu
  • Väkivalta
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    5. 5

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      Tutkija: Republikaanien epäonnistuminen Obamacaren romuttamisessa vaikeuttaa muitakin uudistuksia – ”Tyssääminen on merkki syvistä vaikeuksista”

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    3. 3

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    8. 8

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    9. 9

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    10. 10

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää