Valikko
Kotimaa

Ryanair lentää jälleen Tampereelta – ensi talven lennot vielä epävarmoja

Yhtiö lentää Tampere-Pirkkalan lentoasemalta Saksan Bremeniin ja Unkarin Budapestiin.

Tampere

Ryanair on aloittanut reittilentonsa Tampereelta viiden kuukauden talvitauon jälkeen. Kohteita on kuitenkin vain kaksi. Yhtiö lentää Tampere-Pirkkalan lentoasemalta Saksan Bremeniin ja Unkarin Budapestiin. Kumpaankin kaupunkiin lennetään kaksi kertaa viikossa lokakuun loppuun asti.

Ryanairin lentojen jatko ei kuitenkaan ole vielä tiedossa kuin lokakuun loppuun saakka.

”Siitä eteenpäin tietysti toivomme, että Ryanair lentäisi mahdollisimman paljon ja useisiin kohteisiin, mutta meillä ei ole jatkosta mitään varmaa tietoa suuntaan tai toiseen”, kertoo Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkö, Finavian aluejohtaja Mari Nurminen.

”Nyt odotamme Ryanairilta ratkaisuja siitä, lentääkö yhtiö talvikaudella Tampereelta lainkaan, ja jos lentää, mihin kohteeseen.”

Finavia ja Tampereen seutukunta käyvät keskusteluja Tampereen-lennoista ja -reiteistä Ryanairin kanssa. Ryanairin päätöksiä odotetaan lähikuukausina. HS ei saanut yhtiön edustajaa kommentoimaan asiaa.

Nurmisen mukaan Ryanairin koneet ovat olleet varsin täynnä kaiken aikaa.

”Ryanairilla on tietysti omat liiketoiminnalliset lähtökohtansa, joiden perustella se ratkaisunsa tekee.”

Lentoaseman kansainvälistä halpalentoliikennettä palvelevan kakkosterminaalin uudistustyöt saatiin valmiiksi runsas vuosi sitten, ja Ryanair siirtyi siihen vuosi sitten huhtikuussa. Se kuitenkin ilmoitti pian keskeyttävänsä lentonsa talvikaudeksi ja siirtävänsä kalustonsa muille reiteille.

Ryanair on Tampere-Pirkkalan lentoasemalle erittäin merkittävä asiakas. Se on kattanut suuren osan aseman matkustajavoluumista. Aiempina vuosina Tampere-Pirkkalasta on voinut lentää yhtiön koneilla useisiin kohteisiin, muun muassa Bergamoon, Frankfurt-Hahniin ja Lontooseen. Viime vuosina Ryanair on kuitenkin karsinut Tampereen reittiverkostoa.

Yhtiön jättämää aukkoa on saatu paikattua muun muassa matkayhtiöiden charter-lennoilla ja SAS:n lisäämällä Tukholman-lentojen kapasiteetilla.

Lisäksi ensi vuonna kentällä avataan ilmailualan koulutuskeskus. Siinä toimijana ovat Patria ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, joka sijoittaa uuteen koulutuskeskukseen muun muassa lentokoneasentajien koulutuksen. Samalla Patria Pilot training siirtää siviililentokoulutuksensa uuteen koulutuskeskukseen. Se lisää huomattavasti kentän operaatioita ja käyttöä, vaikka reittivaihtoehtoja matkustajille se ei tuokaan.

Ryanairin Saksan- ja Unkarin-lentojen lisäksi Tampere-Pirkkalan lentoasemalta on useita Finnairin päivittäisiä lentoja Helsinki-Vantaalle ja SAS:n Tukholman-lentoja. Myös charter-lennot jatkuvat kesään.

Finavian mukaan Tampereelta lähtevien charter-lentojen määrä kasvaa tämän vuoden aikana huomattavasti. Esimerkiksi Finnmatkat lisää syksystä alkaen viikoittaiset lennot Gran Canarialle ja Teneriffalle. Yhtiöllä on lentoja myös Turkin Antalyaan. WeTravel puolestaan lentää kesäkaudella Tampere-Pirkkalasta Kroatiaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tampere
  • Lentoliikenne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Elina Jyväs 1977–2017

    2. 2

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    3. 3

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    4. 4

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    5. 5

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    8. 8

      130 kipulaastaria ja 770 tablettia vahvaa kipulääkettä puolessa vuodessa oli liikaa – Valvira puuttuu säännöllisesti lääkärien lääkemääräyksiin

    9. 9

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    10. 10

      Tietoturvaskandaali ravistelee Ruotsia – suomalainen asiantuntija pitää tapausta hyvänä muistutuksena ulkoistamisen riskeistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    4. 4

      Elina Jyväs 1977–2017

    5. 5

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    6. 6

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    7. 7

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    8. 8

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Puolan presidentti pysäytti oikeuslaitoksen riippumattomuuteen kajoavan lakiuudistuksen – Tutkija: ”Dudan on pakko ottaa kansalaispaine huomioon”
    3. Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen
    4. Jalkapallokenttien väriläiskä ja ongelmapelaaja lopetti uransa kahdesti viikon sisään – tuorein päätös julki vaimon Twitter-tilillä
    5. Tunti sitten
    6. Vene upposi kovassa merenkäynnissä Mustasaaressa – matkustajat onnistuivat pelastautumaan lautalla
    7. Kauan odotettu lämpö saapuu loppuviikolla – sen mukana saapuu myös sinilevä, arvioi asiantuntija
    8. Trumpin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner vastaa syytöksiin Venäjä-yhteyksistä: Tapasi venäläis­viranomaisten kanssa neljästi, kiistää tehneensä yhteistyötä
    9. Valtavat venäläiset sota-alukset sivuuttivat Helsingin – HSTV:n helikopterivideo näyttää ydinsukellusveneen saattueen Suomenlahdella
    10. Britannia lyhentää miesten välisen seksin aiheuttamaa verenluovutus­kieltoa ”tasa-arvosyistä” – Suomi pitää kiinni vuoden varoajasta
    11. 2 tuntia sitten
    12. ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsingin vaihtamat uudet lukot rikottiin heti, valtaajat kieltävät koskeneensa
    13. Libyan rannikolta pelastettiin satoja Eurooppaan pyrkineitä siirtolaisia
    14. Näytä lisää