Valikko
Kotimaa

Kahta poliisia syytetään oikeudessa kollegoidensa ylinopeus­sakkojen poistamisesta

Ylikonstaapelina työskennellyt myönsi osan tapauksista, toinen poliiseista kiistää kaikki syytteet.

Kahdelle oululaispoliisille luettiin keskiviikkoaamuna Oulun käräjäoikeudessa virkarikossyytteet.

Oulun liikenneturvallisuuskeskuksessa ryhmänjohtajana työskennelleen ylikonstaapelin epäillään poistaneen toisten poliisien automaattisessa liikenteenvalvonnassa saamia sakkoja tai muuttaneen niitä huomautuksiksi kaikkiaan 19 tapauksessa.

Ylikonstaapeli myönsi syyllistyneensä väärinkäytökseen yhdeksässä tapauksessa. Kymmenessä hän kiisti osallistuneensa päätöksentekoon.

Vararyhmänjohtajana työskennellyt ylikonstaapeli kiisti kaikki saamansa syytekohdat. Häntä syytetään virka-aseman väärinkäyttämisestä yhdessätoista tapauksessa.

Kihlakunnansyyttäjä Katri Junnikkala-Heikkinen korosti syytteiden perustuvan siihen, että ylinopeudesta epäiltyjä tulee kohdella yhdenvertaisesti eikä puuttumisrajaa saa vaihdella valvontatapahtuman kestäessä.

Junnikkala-Heikkinen syyttää poliiseja ensisijaisesti virka-aseman väärinkäyttämisestä. Epäillyt rikokset tapahtuivat 2010–2012.

Tapahtumat etenivät useassa tapauksessa niin, että tolppakamerassa kiinni jäänyt poliisi ilmoittautui itse sähköpostitse ja myönsi ajaneensa ylinopeutta. Tämän jälkeen tapaukset poistettiin tai muutettiin huomautuksiksi, vaikkei sille olisi ollut syyttäjän mukaan perusteita.

Yhdessä tapauksessa Oulu–Kemi-välillä tolppakameraan yöaikaan ajanut poliisi lähetti ryhmänjohtajalle sähköpostin, jossa totesi: ”Nyt se sitten sattui, oli mikä oli, lähetä minulle kotiin”.

Tämän jälkeen ryhmänjohtaja ohjeisti antamaan pelkän huomautuksen, vaikka ylinopeuden perusteella kyseessä olisi ollut rikesakko. Lopulta tapauksesta ei lähetetty edes huomautusta.

Toisessa tapauksessa poliisi ajoi tolppakameraan Pudasjärvellä arkiaamuna. Nopeus kahdeksankympin alueella oli 105 kilometriä tunnissa. Poliisi lähetti ryhmänjohtajalle sähköpostin, jossa ilmoitti ajaneensa kaverin autolla ja pyysi lähettämään sakot itselleen. Tämän jälkeen rangaistusvaatimus muutettiin huomautukseksi.

Kiistaa oikeudessa oli siitä, missä vaiheessa harkintavaltaa käytettiin ja kuka sitä käytti.

Myös syytettyjen esimies oli epäiltynä, mutta hänen osaltaan syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen viime syksynä. Päätöksen mukaan syytetyt olivat saaneet ohjausta ja voimassa oli sisäministeriön ohje, jonka mukaan kaikkia sakon saaneita pitää kohdella yhdenvertaisesti.

Poliisien lisäksi sakkoja poistettiin tai muutettiin myös muilta yksittäisiltä viranhaltijoilta, kuten tullivirkamieheltä ja vartijalta.

Vararyhmänjohtajana työskennellyt korosti tehneensä niin sanottuja massapoistoja, joissa poistettiin kerralla satoja tapauksia. Yksittäisissä poistoissa hän vieritti syytä esimiehilleen.

Ryhmänjohtaja taas painotti, ettei ole yksin käyttänyt päätösvaltaa, vaan kukin poliisi käytti päätösvaltaa työskennellessään.

Tapaukset tulivat ilmi, kun kenttäjohtajana työskennellyt poliisi toi niitä esiin laillisuusvalvojalle ensin nimettömänä, myöhemmin omalla nimellään. Hänen mukaansa tapauksia on enemmänkin kuin nyt dokumentoidut. Syytteen saaneiden mielestä poliisi oli aiemmin katkeroitunut virkatehtävien jaossa.

Käytössä oli niin sanottu talon ohje, jonka mukaan esimerkiksi yöaikaan ajetut ylinopeudet poimittiin erilleen ja harkittiin tapauskohtaisesti. Harkintavaltaa käytti jokainen poliisi, joka sakkoja käsitteli.

Yleensä luotettiin poliisin kertomaan siitä, että ylinopeus oli virkatehtävien hoidossa tarpeen, eikä tapauksia ryhdytty kyselemään. Poliisi saa ylittää sallitun ajonopeuden, jos tehtävän kiireellisyys sitä edellyttää.

Syyttäjän mielestä keskeistä on, onko toimittu yhdenvertaisesti niissä tapauksissa, kun poliisi on virka-ajan ulkopuolella ajanut ylinopeutta tai kun virkatehtävien hoito ei ole edellyttänyt sitä.

Syytteiden mukaan rikesakkoja muutettiin huomautuksiksi tai hälytysajoiksi esimerkiksi poliisin ollessa palaamassa ”tunturirallista” tai ”poliisien virkistysmatkalta Rukalta”. Ryhmänjohtaja myönsi tapaukset väärinkäytöksiksi.

Koulutus ja ohjeistus sakotuskäytäntöihin ei ollut ryhmänjohtajan mielestä riittävää. Vaikka asioista kysyttiin usein Poliisihallitukselta, vastauksia ei saatu.

Syyttäjän mukaan syytteen saaneet poliisimiehet tavoittelivat hyötyä poliiseille ja heidän läheisilleen ja heidät pitää velvoittaa korvaamaan valtiolle saamansa hyöty. Syyttäjä vaatii miehille sakkorangaistuksia.

Syytettyjen mielestä heidän tarkoituksenaan ei ollut hankkia hyötyä. Ryhmänjohtaja korosti sakottaneensa uransa aikana lukuisia poliiseja. Nyt hän on jäänyt eläkkeelle.

Liikenneturvallisuuskeskuksia oli aiemmin seitsemän eri puolilla maata. Nykyään kaikki automaattivalvonnan sakot käsitellään Helsingissä.

Tolppakameran kuvista menee keskimäärin poistettaviin noin kolmannes erilaisista syistä, usein kameran kuvan epäselvyyden vuoksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Poliisi
  • ylinopeus
  • Oulu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Kongossa siepattu ruotsalainen YK:n työntekijä on löydetty kuolleena

    4. 4

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    5. 5

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    6. 6

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    10. 10

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää