Kotimaa

Miten uusi sote-malli toimii? Ydinasiat kohta kohdalta

Maakunta järjestää sosiaalipalvelut, mutta sen pitää siirtää suuri osa omasta tuotannosta erilliseen yhtiöön. Sen jälkeen alkaa avoin kilpailu yksityisten ja yhteisöjen kanssa, hallitus suunnittelee.

Suuri osa julkisesti rahoitettujen sote-palvelujen tuotannosta siirtyy markkina-aikaan kolmen vuoden päästä, jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat.

Hallitus kertoi keskiviikkona, miten se aikoo yhdistää asiakkaan valinnanvapauden ja uuden sote-palvelujen hallinnon.

”Sote-juna etenee, ja nyt se on jälleen saapunut yhdelle asemalle”, perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyy kunnilta 18 maakunnalle vuoden 2019 alussa. Palvelujen tuotantoon tulee asiakkaan valinnan­vapauden myötä markkinaehtoinen kilpailu, jolla haetaan parempaa hoidon laatua ja vaikuttavuutta sekä tehokkuutta ja kustannussäästöjä.

Maakunnat vastaavat julkisesti rahoitettujen palvelujen järjestämisestä, mutta niiden pitää siirtää oma palvelutuotanto suurelta osin erilliseen yhtiöön. Näin ne kilpailevat tasavertaisesti asiakkaista yritysten, järjestöjen ja yhteisöjen tuotannon kanssa.

Asiakas voi valita julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan perustason palveluissa kuten terveyskeskuksissa ja joiltakin osin erikoistason sote-palveluissa. Valinnanvapauden yksityiskohdat ratkaistaan myöhemmin keväällä.

”Tavoitteena on monipuolistaa palveluja, saada aikaan uusia toimintamalleja ja uudentyyppisiä yrityksiä”, sote-uudistuksen projektijohtaja Tuomas Pöysti sanoo.

”Nykyistä suurempi osa tuotannosta olisi jatkossa yksityisten ja kolmannen sektorin tuottajien tuotantoa.”

Mistä rahat tulevat?

Maakunnille ei tule verotus­oikeutta ainakaan tällä vaalikaudella. Maakunta saa rahansa valtiolta yleiskatteellisena yleisenä valtionosuutena. Valtio siis päättää rahapotin suuruuden, mutta maakunta saa itse päättää, miten se rahat käyttää.

Rahat kerätään kansalaisilta osana valtion tuloverotusta. Kuntaveroa alennetaan vastaavasti, mutta toistaiseksi on päättämättä, miten. Yksi vaihtoehto on määräaikainen verokatto.

Kuka tuottaa palvelut?

Maakunta tuottaa palvelut itse tai yhteistyössä muiden maakuntien kanssa. Sen lisäksi se voi käyttää yksityisten yritysten, järjestöjen tai yhteisöjen tuottamia palveluja. Kunnat eivät ole enää palvelun tuottajia.

Maakunnan pitää erottaa palvelujen järjestämisvastuu ja niiden tuotanto eri organisaatioihin ja eri johdon alaisuuteen. Kaikki asiakkaan valinnanvapauden piiriin kuuluvat ja markkinoilla olevan tuotannon kanssa kilpailevat julkiset palvelut yh­tiöitetään.

Esimerkiksi erikoissairaanhoidossa osa palveluista säilyy julkisena monopolina. Julkiset viranomaistehtävät kuten lasten huostaanottopäätökset jäävät maakunnan vastuulle eivätkä tule kilpailun piiriin.

Kilpailluissa palveluissa julkisella ja yksityisellä tuotannolla tulee olla yhtäläiset toiminta­edellytykset ja periaatteet. Valtakunnallisilla kilpailusäännöksillä voidaan estää tuotannon keskittyminen liian suurille yrityksille ja toisaalta turvata pienten paikallisten yritysten mahdollisuuksia osallistua tuotantoon.

Julkisen palvelun tuottajiksi voivat tulla ne toimijat, jotka täyttävät palveluille asetettavat valtakunnalliset yleiskriteerit.

Mitä tapahtuu henkilöstölle ja kiinteistöille?

Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstö siirtyy vanhoina työn­tekijöinä maakuntien palvelukseen. Maakunta vuokraa tarvitsemansa kiinteistöt, jotka jäävät kunnille tai siirtyvät valtakunnallisen kiinteistöyhtiöön.

Mikä on yhteistyöalue?

Uuden linjauksen mukaan jokainen maakunta joutuu järjestämään osan palveluistaan kuten ensihoidon yhteistyössä sellaisen maakunnan kanssa, jossa on yliopistosairaala. Yhteistyöalueita tulee viisi.

Yhteistyöalueelle ei tule omaa hallintoa, vaan yhteistyöstä tehdään sopimus. Jos maakunnat eivät kykene sopimaan, valtio päättää niiden puolesta.

Miten kustannuksia ­hillitään?

Valtio ohjaa kalleimpia toimintoja kuten päivystyksiä. Jos maakunta elää yli varojensa, se joutuu arviointimenettelyyn, jonka seurauksena se voidaan pakkoliittää toiseen maakuntaan.

Tuottajien välisen kilpailun odotetaan tehostavan toimintaa. Maakuntien pitää vahtia kustannuksia. Ne saavat vertailutietoa palvelujen vaikuttavuudesta ja kustannuksista, joiden mukaan niiden pitää ohjata toimintaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    2. 2

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    3. 3

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Tekeytyikö runoilija Ezra Pound hulluksi välttyäkseen kuolemantuomiolta? Seurauksena oli 13 vuotta mielisairaalassa

    8. 8

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    9. 9

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    10. 10

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää