Kotimaa

Tutkimus kartoitti sosiaalisen median ”supervaikuttajia” eduskuntavaalien alla – opposition ehdokkaat pärjäsivät

Vihreiden Ville Niinistö onnistui Facebookin ja Twitterin avulla vaikuttamaan sekä uutisointiin että keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Eduskuntavaalien alla sosiaalisessa mediassa viestitteli joukko ehdokkaita, jotka kykenivät julkaisuillaan vaikuttamaan perinteisen uutismedian sisältöihin ja sosiaalisen median keskusteluihin.

Asiaa tutkittiin Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston Digivaalit 2015 -tutkimushankkeessa, jonka tuloksia esiteltiin torstaina.

Perinteisen median uutisointiin kykenivät eniten vaikuttamaan Li Andersson (vas), Veronika Honkasalo (vas), Ville Niinistö (vihr), Hanna Sarkkinen (vas) ja Ozan Yanar (vihr).

Keskusteluun sosiaalisessa mediassa vaikuttivat puolestaan Atte Kaleva (kok), Dan Koivulaakso (vas), Ville Niinistö, Antti Rinne (sd) ja Alexander Stubb (kok).

Andersson, Niinistö, Sarkkinen, Yanar, Rinne ja Stubb tulivat myös valituksi eduskuntaan.

Tutkijat nimittävät heitä supervaikuttajiksi. Lista kuvastaa tutkimuksen alustavia tuloksia mutta on suuntaa antava, sanoo tutkija Matti Nelimarkka.

”Tutkimukset sosiaalisen median julkisuudesta osoittavat lähes poikkeuksetta verkon toisintavan olemassa olevia valtarakenteita. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pääministeri saa myös verkossa enemmän huomiota ja vaikutusvaltaa kuin riviedustaja. Tutkimuksemme perusteella asetelma ei ole agendan hallinnassa näin yksinkertainen”, Nelimarkka sanoo.

Tutkijat luokittelivat supervaikuttajia kehittämänsä vaikutusindeksin avulla.

Aineistona on noin 7 500 kotimaisten verkkolehtien politiikanuutista ja noin 1,5 miljoonaa yksittäistä Twitter- ja Facebook-viestiä vaalia edeltävän kuukauden ajalta. Facebookista ja Twitteristä kerättiin kaikkien ehdokkaiden viestit sekä yleistä vaalikeskustelua.

Indeksin laskentaa on kuvattu tarkemmin täällä.

Suuria vaikuttajia löytyi vain vähän, ja valtaosalla ehdokkaista indeksi oli pieni tai olematon. Erityisesti perinteisen uutismedian sisältöihin pystyi vaikuttamaan harva.

Korkeaa sijoitusta selittävät tutkijoiden mukaan useat perinteisen vallankäytön merkit, kuten aikaisempi työskentely kansanedustajana.

Tutkijoiden mukaan vaikuttajuutta kuitenkin selittää parhaiten ehdokkaan oma aktiivisuus sosiaalisessa mediassa. Tunnistetut supervaikuttajat ovat tyypillisesti verkossa aktiivisia oppositiopuolueiden poliitikkoja.

Tutkijat huomasivat, että kokonaisuutena ehdokkaat käyttivät verkkoa pääasiassa markkinointiin. Ehdokkaiden ja kansalaisten verkkokeskustelu oli lopulta melko vähäistä.

Tutkimuksen toteuttivat Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT Aalto-yliopistosta ja Viestinnän tutkimuskeskus CRC Helsingin yliopistosta Helsingin Sanomain Säätiön tuella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eduskuntavaalit 2015
  • Sosiaalinen media
  • Media

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Presidentti Niinistö: ”Jos Viro ja Venäjä joutuvat sotaan, syttyy maailmansota – mutta ei sellaista voi tapahtua”

    2. 2

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    3. 3

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      Elintärkeillä lääkkeillä rahastaneen Martin Shkrelin oikeudenkäyntiin oli mahdotonta saada puolueettomia valamiehiä – pöytäkirjat ovat hulvatonta luettavaa

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Töölön namusetää kutsuttiin ”ihmispedoksi”, ja hänen teoistaan kirjoitettiin lehdissä laajasti

    8. 8

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    9. 9

      Iäkkään miehen epäillään ampuneen vaimonsa ja itsensä Ruissalossa – ampujalla ei ollut lupaa aseeseen

    10. 10

      Pian Helsingin ainoaksi synnytyssairaalaksi jäävä Naistenklinikka on vakavissa sisäilmaongelmissa – Husin mukaan remonteista selvitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimintiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    7. 7

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    8. 8

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    9. 9

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    10. 10

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää