Valikko
Kotimaa

Työtehoseura aikoo vähentää viidenneksen henkilöstöstään

Syynä ovat valtion leikkaukset ammatillisen koulutuksen määrärahoihin.

Työtehoseura aikoo vähentää henkilöstöään, koska valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen määrärahoja tuntuvasti.

Työtehoseura aloittaa yt-neuvottelut 12. huhtikuuta. Ne pyritään saamaan päätökseen toukokuun loppuun mennessä. Työntekijöitä yhdistyksellä on nyt kymmenellä paikkakunnalla yhteensä 225, joista on määrä vähentää 45.

Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen määrärahoja tänä ja ensi vuonna noin 250 miljoonaa euroa. Lisäksi työvoimakoulutuksen määrärahoja karsitaan.

”Meille se merkitsee useiden miljoonien eurojen vähennystä vuositasolla”, arvioi TTS Työtehoseuran toimitusjohtaja Juha Ojala.

Tämän vuoden aikana jo 27 ammatillisen koulutuksen järjestäjää on käynyt tai käy yt-neuvotteluja, jotka tähtäävät yli 700 hengen vähentämiseen.

”Tämä on vasta alkua, sillä tulevat leikkaukset vastaavat noin 3 900 henkilötyövuoden vähentämistä”, sanoo ammatillisen koulutuksen järjestäjiä edustavan Amken toimitusjohtaja Petri Lempinen.

Amken kyselyn mukaan kolmasosa koulutuksen järjestäjistä teki tappiollisen tilinpäätöksen jo vuodelta 2015.

Epävarmuutta ammatillisessa koulutuksessa aiheuttaa myös se, että neuvottelut tutkintoon johtavan työvoimakoulutuksen rahoittamisesta vuodenvaihteessa 2017–2018 ovat yhä kesken. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) ja opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ovat sopineet työvoimakoulutuksen siirtämisestä OKM:n hallinnonalalle, mutta siirtymävaiheen rahoitus jäi epäselväksi.

Nyt koulutuksen järjestäjät eivät oikein uskalla tehdä sopimuksia pitkäkestoisista koulutuksista.

TTS:n liikevaihdosta noin puolet koostuu oppilaitosmuotoisesta ja neljännes työvoimakoulutuksesta, Ojala kertoo.

Työtehoseura on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on parantaa työn ja tuotannon tehokkuutta ja taloudellisuutta sekä työturvallisuutta, -terveyttä ja -viihtyvyyttä.

Nuorten ja aikuisten ammattikoulutuksen lisäksi Työtehoseura harjoittaa tutkimus-, kehitys-, neuvonta- ja tiedotustoimintaa. Vuosittain se kouluttaa noin 10 000 opiskelijaa eri alojen ammattilaisiksi. Hankkeita on vuodessa satakunta.

TTS Työtehoseura on perustettu 90 vuotta sitten.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    8. 8

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      Reutersin kysely: Republikaanit syyttävät kongressia Obamacaren korvaajan romuttamisesta, eivät niinkään Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää