Valikko
Kotimaa

Tampere aikoo siirtää vanhan tavara-aseman kokonaisena uuden kadun alta

Yli satavuotiasta rakennusta pidetään kulttuurihistoriallisesti merkittävänä.

Tampere

Tampere aikoo siirrättää keskustan ratapihan kupeessa sijaitsevan vanhan tavara-aseman paikasta toiseen yhtenä palasena.

Tavara-asemalla on kokoa 22,5 × 45 metriä, ja se on pääosin yksi- ja osin kaksi- ja kolmikerroksinen. Rakennusta on tarkoitus siirtää parinkymmenen metrin päähän vanhan rautatieläisten seurantalon eli Morkun paikalle. Se puolestaan on menossa purkuun.

Asemarakennus halutaan siirtää, koska sen paikalle on kaavoitettu Ratapihankadun jatke. Kun asema siirretään sivuun, uuden katuosuuden ei tarvitse kiertää sitä.

Vuonna 1907 rakennettua tavara-asemaa on pidetty kulttuurihistoriallisesti merkittävänä. Sen makasiini on suomalaisen teräsbetonirakentamisen historian kannalta tärkeä rakennus. Sen toimisto-osa on tiilirakenteinen ja perustus graniittia.

Asema rakennettiin hoitamaan tavarakuljetusten vastaanottoa, lähettämistä ja välivarastointia. Siihen on liittynyt useita erilaisia lisäosia, varastoja ja katoksia, joita on sittemmin purettu. Sisällissodan aikana rakennuksessa pidettiin vangittuja punavankeja. Nykyisin rakennus on Tampereen kaupungin omistuksessa.

Siirron hinnaksi on arvioitu runsaat 1,6 miljoonaa euroa. Varsinaisen siirron osuus summasta on 770 000 euroa, jonka lisäksi kustannuksia tuovat muun muassa asemarakennuksen uudet perustukset ja vanhan seurantalon purkaminen. Rakennuksen käyttöönotto edellyttää vielä erillistä peruskorjausta.

Massiivinen siirto on määrä toteuttaa tunkkien, siirtopalkkien ja tilapäisten siirtoratojen avulla. Operaation tuomien kustannusten kattamiseksi kaupunki suunnittelee rakennuksen myymistä.

Kaupunki on tilaamassa siirtoa Tampereen Infralta. Tampereen kaupunginhallitus päättää asiasta ensi maanantaina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tampere
  • Rakennukset
  • Kulttuurihistoria
  • Suomen historia
  • Historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Villingin ”antiautoritäärisellä kesämökillä” kasvatetaan vihanneksia ja kerätään sadevettä – Helsingin kaupungin poistumiskehotus tuli talonvaltaajien mukaan yllätyksenä

    6. 6

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    7. 7

      Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy

    8. 8

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    9. 9

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    10. 10

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    3. 3

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    4. 4

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    5. 5

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    6. 6

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    7. 7

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    8. 8

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    9. 9

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    10. 10

      Vasta joka kolmannella on eurooppalainen sairaanhoitokortti – moni myös ajattelee virheellisesti, että Suomen valtio järjestää kotiinkuljetuksen vakavan sairastumisen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu
    3. Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara
    4. Villingin ”antiautoritäärisellä kesämökillä” kasvatetaan vihanneksia ja kerätään sadevettä – Helsingin kaupungin poistumiskehotus tuli talonvaltaajien mukaan yllätyksenä
    5. Vaikeudet kasaantuvat Trumpin niskaan: Presidentti jatkaa oikeusministerinsä haukkumista ja senaatti äänestää Obamacaren kumoamisesta
    6. Hyötyisikö kuntomaratoonari Niken kohukengistä? Huippujuoksija pärjäisi markettikengilläkin
    7. Uudet ministerit kiersivät lakia vannoessaan tuomarinvalan – Apulaisoikeuskansleri: Ei vaikuta ministerien toimivaltaan
    8. Suomelle kultaa moukarinheitossa Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla
    9. Tunti sitten
    10. Kaksi vihollisleiriä lupailee tulitaukoa ja vaaleja konfliktin repimään Libyaan – Ranskan presidentti Macron kehuu ”historiallisesta rohkeudesta”
    11. Mitä postinjakajat tekevät tiistaisin, kun kirjeposti ei kulje? Luottamusmies pelkää, että keskiviikot venyvät ja posti myöhästyy
    12. Adobe luopuu Flashista – ohjelmistoa käyttävillä kolme vuotta aikaa siirtää sisältönsä toiseen muotoon
    13. Näytä lisää