Valikko
Kotimaa

Tampereen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut – Irtisanomisia ei kuitenkaan ole luvassa

Tavoitteena tänä vuonna kahden miljoonan euron säästöt.

Tampereen yliopisto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, yliopiston työntekijäjärjestöjen pääluottamusmiehet kertovat viestimille lähettämällään tiedotteella.

JHL:ää edustavan Aulikki Lehmuksen, Jukon Seppo Salorannan ja Sinikka Torkkolan sekä YHL:n Jorma Viikin mukaan yliopisto on kutsunut pääluottamusmiehet neuvotteluun, jonka tavoite on sopia säästöohjelmasta. Heidän mukaansa yliopisto on ilmoittanut neuvottelujen tavoitteeksi, että kustannukset vähenevät tänä vuonna noin kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi vuosille 2017 ja 2018 tavoitellaan pysyvää kustannusten laskua.

Yt-neuvotteluissa ei kuitenkaan käsitellä henkilöstön irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista, vaan tavoitteena on yhdessä henkilöstön kanssa löytää keinoja vähentää yliopiston menoja.

”Irtisanomisilta, lomautuksilta ja osa-aikaistamiselta välttyminen ei tarkoita, etteikö säästöohjelma vaikuttaisi työn tekemisen olosuhteisiin, tutkimukseen ja opetukseen”, pääluottamusmiehet muistuttavat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tampere
  • Yt-neuvottelut
  • Yhteistoimintaneuvottelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Belgian poliisi pidätti miehen, jonka epäillään yrittäneen ajaa väkijoukkoon Antwerpenissa

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    10. 10

      Ylen hallituksen puheenjohtaja: Jääskeläisen irtisanominen olisi ”aivan outo ratkaisu” – arvioi kohun vähentävän painostusyrityksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    9. 9

      Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty

    10. 10

      Harva tietää mitä tehdä, kun läheisen mieli järkkyy – ”Ei kannata sanoa, että kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää