Valikko
Kotimaa

Tehy ei lähde uuteen keskusjärjestöön

Puheenjohtaja Rauno Vesivalo: ”Tehy ei ole vakuuttunut, että järjestö olisi puoluepoliittisesti sitoutumaton.”

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn valtuusto päätti perjantaina, ettei järjestö ole lähdössä uuteen keskusjärjestöön, jota viitisenkymmentä ammattiliittoa lähinnä SAK:sta ja STTK:sta on ollut virittelemässä. STTK-lainen Tehy ei aio allekirjoittaa aiesopimusta uuden keskusjärjestön perustamiseksi.

Aiemmin Tehy oli selvitystyössä mukana, mutta edellytyksenä jatkolle oli, että syntyy uusi ja toimintatavoiltaan uudistunut keskusjärjestö, jossa on liittoja kaikista keskusjärjestöistä ja joka on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Uusi keskusjärjestö -hankkeen selvitystyö päättyi maaliskuussa, ja liitot päättävät huhti–toukokuussa kannastaan. Aiesopimus on määrä kirjoittaa 1. kesäkuuta.

”Hankkeen alkuperäinen tarkoitus yhdistää palkansaajaliikkeen voimia on hyvä ja kannatettava. Valitettavasti selvitystyön tulos ei ole riittävän kunnianhimoinen ja rohkeasti uudistava. Ne reunaehdot, joita Tehy asetti, eivät täyty. Tehy ei ole vakuuttunut siitä, että syntyisi kokonaan uusi ja toimintatavoiltaan avoin järjestö, joka olisi puoluepoliittisesti sitoutumaton”, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo tiedotteessa.

Vesivalo myöntää, että selvitystyössä kyllä vakuutetaan, että järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen, eikä tue puolueiden ehdokkaita tai vaalityötä. Työaikana ei tehtäisi puoluepoliittista työtä.

”Nykyisestä toiminnasta voi päätellä, että ne ovat vain sanoja, eivät tekoja. Nyt yritetään omilla toimilla tukea oppositiota”, Vesivalo tarkentaa HS:lle ja viittaa siihen, että uusi keskusjärjestö on leimaantunut liikaa Suomen ammattiliittojen keskusjärjestöön SAK:hon.

Tehy on Vesivalon mukaan tyytyväinen toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n toimintaan. ”STTK on moderni, ketterä keskusjärjestö, joka on profiloitunut vahvasti tasa-arvokysymyksissä ja julkisen sektorin naisvaltaisten alojen puolestapuhujana. Hyvää ei kannata vaihtaa, vaan panostaa STTK:n kehittämiseen”, Vesivalo perustelee.

Vesivalon mielestä ay-liikkeen pitää silti uudistua ja etsiä koko ajan uusia toimintatapoja ja rakenteita. Tehyssä jäseniä on noin 160 000.

Alun perin uutta keskusjärjestöä lähti valmistelemaan 49 liittoa. Tavoitteena oli noin 1,7 miljoonan jäsenen jättijärjestö.

Korkeakoulutettujen keskusjärjestöstä Akavasta mukaan lähtivät vain Insinööriliitto ja pienempi Tekniikan asiantuntijat KTK, joka maaliskuussa ilmoitti perääntyvänsä hankkeesta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • keskusjärjestö
  • Tehy
  • Ammattiliitot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    4. 4

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    7. 7

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    8. 8

      ”Suomen pisimmät portaat” puretaan Saana-tunturilla – ”Jos jalka menee läpi, voi käydä pahasti”

    9. 9

      Parisuhdekriisissä suku voi olla paras tai pahin – Ethän lietso aikuisen lapsesi kriisiä

    10. 10

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää