Valikko
Kotimaa

Vakuutusehdoissa hutilointia ja epäselvää markkinointia –  kenellä on vastuu matkavakuutuksesta?

Meksikolaiseen sairaalaan juuttuneen suomalaisnaisen tapaus päättyi surullisesti. Nainen ei toipunut sydäninfarktista vaan kuoli perjantai-iltana Suomen aikaa meksikolaisessa sairaalassa. Tapaus herättää monia kysymyksiä vakuutusten markkinoinnista, vakuutusehtojen ymmärrettävyydestä ja myös terveydenhoidon etiikasta.

HS kertoi viikko sitten perjantaina, että suomalainen nainen oli jumittunut meksikolaiseen kunnalliseen sairaalaan, koska vakuutusyhtiö ei suostunut maksamaan sydäninfarktin saaneen naisen asianmukaista hoitoa tai kuljetusta Suomeen.

Matkavakuutuksen myöntänyt saksalainen Allianz oli vedonnut naisen tyttären mukaan siihen, että nainen sairastaa keuhkoahtaumatautia. Se olisi korvauspäätöksen mukaan syy naisen sydäninfarktiin.

Viime tiistaina Allianz kuitenkin pyörsi päätöksensä HS:n kerrottua, että matkavakuutuksen ehdoissa oli virhe, joka koski olemassa olevien sairauksien vaikutusta korvauksiin. Allianz lupasi maksaa naisen hoidon, kotiuttamisen ambulanssilennolla ja muita perheelle koituneita kuluja.

Nainen ei kuitenkaan toipunut, vaan hän kuoli perjantaina meksikolaisessa sairaalassa.

HS ei ole saanut tutustua korvauspäätöksiin eikä naisen sairauskertomukseen, joten tapauksen kaikki yksityiskohdat eivät ole tiedossa. On siis mahdotonta sanoa, olisiko toisenlainen toiminta pelastanut naisen hengen.

Siitä riippumatta traaginen tapaus herättää kysymyksiä matkavakuutusten markkinoinnista ja vakuutusehtojen selkeydestä. On myös muita asioita, joita kroonisesti sairaiden olisi syytä ottaa huomioon matkaa suunnitellessaan.

Meksikoon suuntautunut pakettimatka oli ostettu Finnmatkoilta. Samasta paikasta ostettiin myös vakuutus. Finnmatkat on tapauksen tultua julki lisännyt markkinointimateriaaliin maininnan, ettei vakuutus korvaa välttämättä olemassa olevien sairauden hoitoa. Myös vakuutusehtojen varsinainen virhe on korjattu.

Meksikon tapauksen kohdalla mahdollisia vastuukysymyksiä myyntimateriaalin virheistä ja hoidon puutteista ehkä puidaan vielä raastuvassa.

Mutta onko kaikki nyt tulevien asiakkaiden osalta kunnossa?

Viime kesään asti Finnmatkat myi vakuutusyhtiö Eurooppalaisen matkavakuutuksia, jonka ehdot ovat olemassa olevien sairauksien osalta samankaltaiset kuin muissa Suomessa yleisesti myydyissä vakuutuksissa. Niissä olemassa olevien sairauksien äkillisestä pahenemisesta aiheutuva ensiapuluonteinen hoito yleensä korvataan.

Edellytyksenä on, että sairaus on ollut hyvässä hoitotasapainossa, eikä siihen liittyviä tutkimuksia ole kesken. Vakuutusehdot ovat yleensä pitkät, mutta jotakuinkin ymmärrettävät.

Allianzin ehdot ovat erilaiset. Ne ovat melko lyhyet mutta suoraan sanottuna olemassa olevien sairauksien osalta niin monitulkintaiset, että niistä on hyvin vaikea ymmärtää, mitä korvataan tai millä perusteella vakuutusyhtiö voi vetäytyä vastuusta.

Vakuutuksen ostajan on turha odottaa tulkinta-apua vakuutusta myyvältä Finnmatkoilta. Heidän mukaansa vastuu kaikista teksteistä kuuluu Allianzille, saksalaiselle vakuutusjätille.

Finnmatkat on osa saksalaista matkailujätti TUI:ta, jonka yhteistyökumppani vakuutusyhtiö Allianz on. TUI:n pohjoismaiden viestinnästä vastaava Mathias Bergendahl ei ole itse lukenut vakuutusehtoja, mutta hän lupaa, että niiden teksti käydään vielä läpi Allianzin kanssa.

”On erittäin tärkeää, että asiakkaalla on oikea tieto siitä, mikä vakuutusturvan sisältö on”, hän sanoo.

Paraskaan vakuutus ei toisaalta välttämättä riitä. Kaikissa lomakohteissa ei ole ylipäätään saatavilla korkeatasoista erikoissairaanhoitoa, jota esimerkiksi sydäninfarktin onnistunut hoito vaatii. Parhaatkaan tavalliset matkavakuutukset eivät toisaalta korvaa olemassa olevan sairauden osalta kuin ensiapuluonteisen hoidon 7–10 päivän ajalta.

Jos hoito onnistuu ja onni on matkassa, infarktipotilas voi kuntoutua tässä ajassa matkustuskuntoon. Muussa tapauksessa pitkittynyt hoito voi käydä hyvin kalliiksi. Infarktiriskiä lisäävää kroonista sairautta potevan kannattaa ottaa tällaiset asiat huomioon jo matkakohdetta valitessaan.

Oma lukunsa ovat eksoottisissa matkakohteissa toimivien yksityissairaaloiden toimintatavat.

Meksikossa kuolleen naisen tyttären mukaan naiselle ei tehty vakuutusyhtiön valitsemassa sairaalassa välittömästi pallolaajennusta, koska sairaala odotti vakuutusyhtiön maksusitoumusta. Alustavankin maksusitoumuksen saaminen kesti niin kauan, että naisen vointi heikkeni liikaa, eikä operaatiota enää voitu suorittaa.

Pallolaajennus on sydäninfarktin tärkein hoitokeino, jolla voidaan usein ehkäistä lähes täysin sydänlihasvaurioiden syntyminen. Operaation kiireellisyys riippuu infarktin tyypistä.

Suomessa on tapana hoitaa henkeä uhkaavat tilanteet ensin ja kysellä maksua vasta sitten.

Meksikossa sairaalan toiminta oli muullakin tavoin varsin eksoottista. Kun vakuutusyhtiö Allianz vetäytyi korvauksista, sairaala takavarikoi potilaan aviomiehenkin passin ja pakotti miehen yöpymään sairaalan tiloissa, kunnes lasku olisi maksettu. Mies pääsi pois panttivankeudesta ja sai passinsa takaisin Suomen Cancunin-kunniakonsulin neuvotteluavulla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Meksiko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    5. 5

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    6. 6

      Suunnitteletko budjettimatkaa? Hintavertailu kertoo, missä on nyt edullista lomailla

    7. 7

      Kehäradan lipunmyynti on ajoittain ruuhkautunut Helsinki-Vantaalla – ”Oli säälittävää nähdä turhautuneet ulkomaalaiset ja kärsimättömät suomalaiset yhden lippuautomaatin edessä”

    8. 8

      Mies tunkeutui ikkunasta suihkussa olleen henkilön asuntoon Turussa – asukas juoksi hänet kiinni

    9. 9

      Macronin ja ranskalaisten kuherruskuukausi on ohi – suosio hiipuu, tyytymättömät moittivat kivikasvoiseksi muuttunutta presidenttiä ylimieliseksi ja itsevaltaiseksi

    10. 10

      Sirkka Lekman on leikannut Linnanmäellä tuhansia siluetteja, mutta tänä kesänä vuosikymmenten työ päättyy – ”En halua, että minua pitää höpsähtäneenä talutella kulisseihin’

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    3. 3

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    4. 4

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    5. 5

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    6. 6

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    7. 7

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    8. 8

      Lääkäri Pippa Laukka tyrmää epäilyn: ”Lankutuksella ei saa selän rasitusmurtumaa”

    9. 9

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    10. 10

      Trump: Minulla on tarvittaessa ”täydelliset armahdusvaltuudet” – tutkijat kyseenalaistavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää