Valikko
Kotimaa

Tänään on taas Suomen ylikulutuspäivä – vuoden luonnonvarat käytetty ”loppuun”

Maailma seuraa Suomea vasta elokuussa. Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan ylikulutuspäivä aikaistuu jatkuvasti.

Tänään sunnuntaina on jälleen se päivä, jolloin suomalaiset olivat kuluttaneet luonnonvaroja enemmän kuin maapallo kykenee tuottamaan uusiutuvia luonnonvaroja vuoden aikana.

Maailman luonnon säätiö WWF muistuttaa vuosittain ylikulutuspäivästä, millä se haluaa kiinnittää huomiota luonnonvarojen liialliseen käyttöön.

Suomen huhtikuista sunnuntaita voi verrata siihen, että koko maailman vastaava päivä on elokuussa, 13. päivä. Suomi siis kuluttaa osansa maailman luonnonvaroista noin neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin.

WWF:n mukaan ylikulutus on aikaistunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna se tuli taas muutaman päivän edellisvuotta aiemmin.

WWF myös listaa syyt suomalaisten ylikulutukseen. Suurin on energiantuotannon ja liikenteen kasvihuonepäästöt. Päästöjä siis tuotetaan nopeammin kuin esimerkiksi metsät pystyvät niitä sitomaan.

Toinen iso syy on ruoka. Maatalouskäytössä olevasta maasta noin 70 prosenttia käytetään lihan ja muun eläinperäisen ruoan tuotantoon. Tämä taas johtaa WWF:n mukaan muun massa metsäkatoon maailman monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmilla alueilla.

Se myös muistuttaa, että suomalainen sika ja broileri ovat osa tätä ketjua, koska niiden rehu sisältää soijaa, jota usein viljellään sademetsiin kestämättömästi raivatuilla alueilla.

WWF:n vinkit ovat yksinkertaiset: kasviksia ja kestävästi pyydettyä tai kasvatettua kalaa lautaselle, jotta lihan kulutus vähenee. Samoin ruokahävikki tulee pitää pienenä ja kaupasta kannattaa ostaa ympäristösertifioituja tuotteita.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • WWF
  • Luonnonvarat
  • Ympäristönsuojelu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    3. 3

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    4. 4

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    5. 5

      Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla Suomelle enemmän haittaa kuin imagohyötyä

    6. 6

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    7. 7

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    10. 10

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    9. 9

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää