Kotimaa

Päivähoito mahdollistaa naisten kokoaikatyön

Naiset tekevät Suomessa osa-aikatyötä harvemmin kuin keskimäärin EU-maissa.

Saataisiinko osa-aikatyön mahdollisuuksia lisäämällä enemmän kotona olevia naisia työelämään? Asiantuntijoiden mukaan tämä ei ole selvää. Voi olla, että kannustaminen houkuttaisi myös kokoaikatyössä olevia siirtymään osa-aikatyöhön.

THL:n tutkimuspäällikön Minna Salmen tutkimus kertoo, että osa parivuotiaiden lasten kotona olevista äideistä olisi kiinnostunut palaamaan töihin, jos osa-aikatyö olisi heille mahdollista.

Salmen mielestä mahdollisuuksia kannattaa lisätä niille, jotka haluaisivat tehdä osa-aikatyötä. Toiset kuitenkin tekevät sitä vastentahtoisesti.

”Riskinä on, että osa-aikatyötä lisäämällä luodaan naisille erilliset työmarkkinat, joista on vaikea siirtyä kokopäivätyöhön. Naiset jäisivät huonotuloisiksi, ja heidän työpanoksensa olisi yhteiskunnan kannalta pienempi.”

Suomessa naiset tekevät osa-aikatyötä harvemmin kuin keskimäärin EU-maissa.

Tämän vuoden helmikuussa työssä käyvistä naisista 22,5 prosenttia työskenteli osa-aikaisesti. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku oli vuonna 2013 39 prosenttia.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n asiantuntijan Eeva Korolaisen mielestä osa-aikatyön tekemiseen on nykyisin riittävästi mahdollisuuksia. Hän pitää osa-aikatyössä olevien naisten osuutta suhteellisen korkeana.

Työsopimuslain mukaan työntekijällä on lähtökohtaisesti oikeus tehdä lyhennettyä työaikaa osittaisella hoitovapaalla siihen asti, kunnes lapsi päättää toisen koululuokan. Työntekijä voi pyytää lyhennettyä työaikaa myös muista syistä.

”Suurella osalla suomalaisista on lisäksi mahdollisuus vaikuttaa työpäivän aloitus- ja lopetus­aikoihin ja tehdä liukuvaa työ­aikaa. Se edistää työn ja perheen yhteensovittamista.”

Monissa maissa, jossa valtaosa naisista tekee osa-aikatyötä, naisten kokonaistyöpanos jää alhaisemmaksi kuin Suomessa. OECD:n työllisyystilastojen mukaan naisten työllisyys­aste kokoaikaisena työnä oli vuonna 2014 Hollannissa 42 prosenttia ja Suomessa 59 prosenttia.

Osa-aikatyötä tekevien naisten korkeita osuuksia selittää usein se, ettei tarjolla ole kattavaa päivähoitojärjestelmää.

”Suomessa yhteiskunnan tarjoamat palvelut mahdollistavat sen, että naiset pystyvät käymään töissä kokoaikaisesti”, Korolainen muistuttaa.

Salmen mukaan hallituksen päivähoitoleikkaukset ovat ristiriidassa sen kanssa, että pienten lasten vanhempia halutaan lisää töihin. Vanhemmat ovat tutkimusten mukaan tyytyväisiä päivähoitoon, paitsi ryhmäkokoihin ja päivähoitomaksuihin.

”Riskinä on, että jos niitä nostetaan yhtä aikaa, äidit jäävät aiempaa enemmän kotiin. Suuret maksut tarkoittavat monessa keskitulojen alapuolelle jäävässä perheessä sitä, ettei äidin ole välttämättä taloudellisesti kannattavaa käydä töissä.”

Korolaisen mukaan on yleinen pelko, että osa-aikatyö merkitsisi samaa työmäärää pienemmällä palkalla. Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa työhön palanneilla äideillä oli kotiäitejä myönteisempi käsitys siitä, että osa-aikatyötä on saatavilla.

”Asia kannattaa ottaa esille omalla työpaikalla. Lähtökohta on, että työn määrä pienenee samassa suhteessa kuin työaika”, Korolainen sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    2. 2

      HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

    3. 3

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    4. 4

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    5. 5

      Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

    6. 6

      Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

    7. 7

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    8. 8

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    9. 9

      Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

    10. 10

      Kumppanin painonvaihtelut voivat kriisiyttää seksielämän, ja siksi aiheesta pitäisi uskaltaa puhua, sanoo pariterapeutti Minna Oulasmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    6. 6

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    7. 7

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    8. 8

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    9. 9

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    10. 10

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    7. 7

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    8. 8

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää