Kotimaa

Hallitus esitteli työelämän uudistuksia: Työttömälle tarjottaisiin heti myös muita kuin oman alan töitä – HS listasi keskeiset muutokset

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström esitteli hallituksen keinoja purkaa kannustinloukkuja. Työministeriö esittää uutena tukena liikkuvuusavustusta.

Työttömyysetuudesta on määrä tehdä entistä vastikkeellisempaa ja työtön velvoitetaan jo työttömyyden alussa ottamaan vastaan myös muita kuin oman alansa töitä. Kokonaan ammattitaitosuojaa ei kuitenkaan olla poistamassa, vaan asia harkitaan aina yksilöllisesti.

Työtön ei enää voisi kieltäytyä kokoaikatyöstä sen vuoksi, että työttömyysturva on suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Tulovertailu koskisi vain osa-aikatyötä. Näin palataan säännöksiin, jotka olivat voimassa ennen vuoden 2014 loppua.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) esitteli maanantaina tiedotustilaisuudessa keinoja purkaa työn vastaanottamiseen liittyviä kannustinloukkuja.

”Ei tässä mitää mullistavaa ole, vaan siirrymme lähemmäksi järjestelmää, jollaiset ovat jo Ruotsissa ja Tanskassa. Meillä vastikkeellisuudessa on ollut löysempi linja”, Lindström sanoo. Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että maanantaina esitelty työllisyyspaketti alentaa työttömyyttä 15 000 henkilöllä vuositasolla.

Kokonaan uusi tuki olisi liikkuvuusavustus, jossa yhdistettäisiin nykyinen matka-avustus ja muuttokustannusten korvaus. Tuki voisi olla enintään kahden kuukauden peruspäiväraha eli 1 400 euroa. Tuen on määrä kannustaa laajentamaan työnhaun aluetta.

Työttömyysturvaa olisi esityksen mukaan vastedes mahdollista käyttää työllistymisen edistämiseen eli starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustuksen rahoittamiseen. Peruspäivärahan eli noin 700 euron suuruista starttirahaa voitaisiin myöntää enintään vuodeksi. Palkkatuki olisi vastedes enintään 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista.

Palkkatukea suunnattaisiin entistä enemmän pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisyyn.

Uutta rahaa työttömyyden hoitoon ei ole tulossa. ”Olemassa olevia resursseja käytetään jatkossa tehokkaammin ja vaikuttavammin. Pyrimme saamaan enemmän aikaan nykyisillä rahoilla”, Lindström sanoi.

Muutosten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta, ja ne ovat osa hallituksen kehysriihessä sopimaa työllisyyspakettia. Alkuun ne olisivat kaksivuotisia, minkä jälkeen arvioitaisiin jatko.

”Olen tyytyväinen tuleviin uudistuksiin. Työttömyysturva tukisi jatkossa työn löytämistä ja yrittäjäksi ryhtymistä. Samalla työttömyysturvaan nyt tehtävät tarkennukset kannustavat työnhakuun. Näin turvaamme työllisyysmäärärahojen riittämisen myös tulevaisuudessa. Arvioimme, että noin 10  000 työttömälle avautuu työmahdollisuus”, Lindström sanoo tiedotteessa.

Jos oman alan työtä ei ole tarjolla, voidaan TE-toimistossa jo työttömyyden alussa tarjota muun alan työtä.

Hallitusneuvos Päivi Kerminen korosti, ettei ammattitaitosuojaa olla kokonaan poistamassa, vaan asiassa edetään yksilöllisesti ja ”terveen järjen käyttö on mahdollista”. Kermisen mukaan ensin katsotaan, löytyykö oman alan töitä, ja jos ei löydy, työttömälle tarjotaan muita töitä. Nykysäädösten mukaan TE-toimisto ei voi poistaa kolme kuukautta kestävää ammattitaitosuojaa.

”Ei ole tarkoitus panna insinööriä siivoojan työhön”, Kerminen vakuutti. ”Meidän työnantajasuhteet heikentyisivät, jos sattumanvaraisesti lähettäisimme työtarjouksia”, Kerminen sanoi.

Myös karenssiin on tulossa pidennys. Jos työtön kieltäytyy varmasta työpaikasta, hänelle asetettaisiin 90 päivän karenssi eli korvaukseton määräaika, kun se nyt on 60 päivän pituinen.

Myös työttömyysturvan työmatkasäännöksiä yhdenmukaistetaan. Jos työttömällä on oma auto, sitä tulisi käyttää työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella. Oman auton hankkimista ei sentään edellytettäisi. Nykyään edellytetään vain joukkoliikenteen käyttämistä.

Vastedes merkitystä olisi ainoastaan työmatkaan kuluvalla ajalla eikä kilometreillä eli sillä, missä työpaikka sijaitsee.

Päivittäiseen työmatkaan kuluva aika kokopäivätöissä on keskimäärin kolme tuntia ja osa-aikatyössä enintään kaksi tuntia.

Työttömien tulisi osallistua pääsääntöisesti kaikkiin heille tarjottuihin palveluihin, vaikka palvelusta ei ole sovittu työllistymissuunnitelmassa. Esimerkiksi työtarjouksia, työnhakuvalmennuksia ja omaehtoista työnhakua lisätään. Maahanmuuttajat eli kotoutujat velvoitettaisiin osallistumaan alkukartoitukseen ja opiskelemaan kotoutumiskoulutuksessa.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) lähetti lakiesityksensä työn vastaanottamisesta lausuntokierrokselle. Aikaa on kuusi viikkoa.

TEM sanoo, että muutosten tarkoituksena on kannustaa työn nopeaa vastaanottamista, lyhentää työttömyysjaksoja, alentaa rakenteellista työttömyyttä ja säästää julkisia voimavaroja.

Työttömyysturvamenot olivat viime vuonna yhteensä yli viisi miljardia euroa, josta ansioturvan osuus oli lähes kolme miljardia. Työttömyysjaksoja alkoi ja päättyi viime vuonna noin 1,4 miljoonaa.

TEM:n mukaan jo yhden päivän keston lyheneminen alkaneissa työttömyyksissä laskisi työttömyyttä noin 2 700 hengellä. Työttömyysturvan peruspäivärahan kustannuksena se tarkoittaisi noin 22:ta miljoonaa euroa vuodessa.

Kiristyksiä työttömille

 Kokoaikatyötä otettava vastaan, vaikka palkka olisi korvausta pienempi.

 Jo työnhaun alussa otettava vastaan myös muuta kuin oman alan töitä, jos oman alan töitä ei ole tarjolla. Nyt ammattitaitosuoja on kolme kuukautta.

 Karenssi varmasta työstä kieltäytymisestä pitenee 60 päivästä 90 päivään.

 Omaa autoa käytettävä työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella. Autoa ei silti tarvitse ostaa.

 Haettava aiempaa tiiviimmän raportointivelvollisuuden velvoittamana töitä.

 Osallistuttava kaikkiin työvoimapalveluihin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työllisyyspolitiikka
  • Työttömyys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

    5. 5

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    6. 6

      Valtavaa lounas- ja virikesetelitukkoa mukanaan kantanut mies herätti epäilykset ravintolassa Kalliossa – väitti ostaneensa 25 000 euron setelit torilta

    7. 7

      Venäjä valehteli suut ja korvat täyteen Zapad-sota­harjoituksesta – eikä Venäjää haittaa, jos Suomessa vähän pelätään

    8. 8

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    9. 9

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    10. 10

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    8. 8

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    9. 9

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää