Kotimaa

Poliisin jättimäinen nopeus­valvonta­maraton alkoi aamulla – viime vuonna napattiin 4 400 kaaharia

Euroopan laajuinen nopeusvalvontamaraton alkoi torstaiaamuna kello 6. Poliisi haluaa kiinnittää autoilijoiden huomiota ylinopeuksiin erityisesti nyt, sillä teillä hurjastelu lisääntyy kesää kohden.

Suomen poliisit osallistuvat torstaiaamuna alkavaan vuoden suurimpaan nopeusvalvontamaratoniin, johon osallistuu myös parikymmentä muuta Euroopan maata. Maraton alkoi kello 6 ja päättyy perjantaiaamuna samaan kellonaikaan.

Mukana on niin poliisipartioita ja peltipoliiseja kuin liikuteltavia kameravalvontalaitteitakin.

”Näin laajaan operaatioon pyritään irrottamaan kaikki käytettävissä olevat voimavarat”, kertoo ylikomisario Pekka Höök Helsingin poliisilaitokselta.

Automaattivalvontatolpista on pyritty ottamaan käyttöön valtaosa.

Nopeusvalvontamaraton on Saksan poliisin kehittämä konsepti. Siihen osallistuu toista kertaa näin monta Euroopan liikennepoliisiverkoston jäsenmaata.

”Valvonnalla toivotaan olevan vaikutusta myös siihen, että tienkäyttäjät pohtisivat omaa ajokäyttäytymistään ja myös nopeusrajoitusten noudattamisen merkitystä omalle ja muiden tienkäyttäjien turvalliselle liikkumiselle”, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onninen tiedotteessa.

Poliisi valvoo riskialtteimpia tieosuuksia ja myös kansalaisten ilmoittamia paikkoja, joissa ajetaan ylinopeutta ja joita olisi syytä valvoa. Helsingissä tyypillisiä valvontakohteita ovat esimerkiksi Mechelininkatu ja Mäkelänkatu.

Viime vuonna nopeusvalvontamaratonissa narahti Suomessa 4 400 autoilijaa, Höök kertoo. Koko Euroopassa ylinopeudesta jäi kiinni noin 140 000.

”Mitä pienempi luku on, sitä selvemmin näkyy, että kansalaiset noudattavat säädöksiä ja pitävät tätä asiaa tärkeänä. Toivotaan, että luvut olisivat tänä vuonna pienemmät”, Höök sanoo.

Euroopan liikenneturvallisuusneuvosto on kertonut, että ”sopimaton nopeus” aiheuttaa eniten liikennekuolemia Euroopan tieverkossa.

EU-komission mukaan nopeus on vaikuttavana tekijänä noin 30 prosentissa kuolonkolareista. Tämä vastaa poliisin mukaan pääosin myös Suomen tilannetta.

Liikenneonnettomuuksien tutkintalautakuntien raportti osoittaa, että ajonopeuteen liittyviä riskitekijöitä oli mukana 42 prosentissa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

Riskitekijöitä ovat muun muassa ylinopeus ja liian suuri nopeus olosuhteisiin, taitoon tai ajoneuvoon nähden.

Hurjastelu lisääntyy Höökin mukaan kesää kohden.

”Ylinopeus on osasyynä hyvin monissa onnettomuuksissa. Jos keskinopeutta tiestöllä saadaan alennettua, onnettomuuksia tulee vähemmän ja todennäköisesti ihmiset loukkaantuvat niissä lievemmin.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    5. 5

      Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    8. 8

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – Sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    9. 9

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    10. 10

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää