Valikko
Kotimaa

SS: Rintasyöpiä jäänyt havaitsematta – röntgenpalvelu­yrityksen mammografia­seulonnoissa virheitä

Lisäksi potilasasiakirjoja on hävinnyt, kertoo Savon Sanomat. Valvira tutkii tapauksia.

Suomen Radiologikeskusta epäillään potilasturvallisuutta vaarantaneesta toiminnasta, kertoo Savon Sanomat.

Lehden mukaan lupa- ja valvontavirasto Valvira tutkii tapausta.

Valvira epäilee, että yrityksen radiologit ovat tehneet rintasyöpäseulontojen röntgenkuvien tulkinnassa sellaisia virheitä, joiden takia joitakin rintasyöpiä on jäänyt havaitsematta.

Lisäksi seulontoihin liittyvässä potilasasiakirjojen laadinnassa, käsittelyssä ja säilyttämisessä on ilmennyt puutteita. Yrityksellä ei myöskään ole lainmukaista omavalvontasuunnitelmaa eikä kirjallisia ohjeita potilastietojen käsittelystä.

Valvira on Savon Sanomien mukaan käsitellyt kolme potilaan tekemää kantelua Suomen Radiologikeskuksesta.

Syöpäseulontoihin liittyvät kantelut koskevat vuosia 2014 ja 2016. Valvira on todennut kaikissa tapauksissa olevan korjattavaa. Käsittelyssä on yhä ainakin yksi asiaan liittyvä kantelu, lehti kertoo.

Lisäksi Valvira teki viime vuoden maaliskuussa poliisille tutkintapyynnön kadonneista potilasasiakirjoista. Yritykseltä katosi vuosien 2013 ja 2014 aikana yhteensä lähes 3 000 potilaan seulontakortit, Savon Sanomat kirjoittaa.

Länsi-Uudenmaan syyttäjävirasto lopetti esitutkinnan viime heinäkuussa. Se arvioi muun muassa, ettei syyllistä saataisi selville ja että tutkinnan jatkaminen tulisi liian kalliiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rintasyöpä
  • Valvira

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    6. 6

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    7. 7

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      Afganistanin ”Idolsin” finaaliin pääsi ensimmäistä kertaa nainen – ”Se osoittaa, että ihmisten ajattelu on muuttunut”

    10. 10

      Presidentti Erdoğan: Turkki voi järjestää kansanäänestyksen EU-liittymis­neuvotteluista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    9. 9

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää